
![]() |
FISKARS BRANDS FINLAND OY ABFISKARS POWERSTEP -LEIKKURITMuotoilu: Billnäs tuotekehitysryhmä 2008 (Tuotemuotoilun sarja) Fiskarsin työkaluissa tekniset innovaatiot ja erinomainen ergonomia ovat tavallisen kuluttajan ulottuvilla. Uusi PowerStep-nivel mukautuu leikkaamaan ohuet oksat yhdellä liikkeellä ja paksut kahdessa tai kolmessa vaiheessa. Yksi työkalu riittää moneen työhön. Fiskarsilla on yli 350 vuoden kokemus työkalujen valmistamisesta. Yrityksen tuotteita onkin palkittu muotoilukilpailuissa lukuisia kertoja. Sakset, leikkurit ja muut työkalut tuovat tekniset innovaatiot ja perinpohjaisesti tutkitun ergonomian tavallisenkin kuluttajan ulottuville todella helpottamaan työntekoa. Suunnittelu lähtee aina toiminnasta, jolle tuotteen muoto on johdonmukainen seuraus. Oksasaksissa ja leikkureissa leikkaamiseen tarvittavaa voimaa voidaan pienentää monin tavoin: esimerkiksi terien materiaalin ja pinnoitteen valinnalla, terien leikkaus- ja teroituskulmaa säätämällä, tai sitten teriä yhdistävän nivelen toiminnalla. Uudenlaisen mekaniikan ansiosta PowerStep-leikkureiden nivel hyödyntää energiaa leikkaamisen helpoista alku- ja loppuvaiheista siirtämällä sitä työn keskivaiheeseen. Hammastetun nivelen leikkausvoima on säädettävissä oksan paksuuden mukaan: ohuet oksat katkeavat yhdellä leikkausliikkeellä, toistamalla liike kaksi tai kolme kertaa oksa katkeaa useammassa vaiheessa. Näin paksutkin oksat saadaan poikki pienemmällä voimalla eikä työkalua tarvitse vaihtaa kesken työn. Leikkurit ilahduttavat niin ammattilaista kuin harrastajapuutarhuriakin. Fiskars Brands Finland Oy Ab 10330 Billnäs Puh. (019) 277 721 www.fiskars.com |





