
![]() |
POLAR ELECTRO OYPOLAR FT80 -HARJOITUSTIETOKONEMuotoilu: Visa Rauta 2006–2008 (Tuotemuotoilun sarja) Polarille muotoilu tuotekehityksessä on tuttua: oma designryhmä yrityksellä on ollut jo 15 vuotta. Uuden sukupolven harjoitustietokoneissa on keskitytty ulkoasuun ja käyttömukavuuteen. Tiedonsiirto omalle tietokoneelle ja verkkopalveluun käy kätevästi langattomasti. Vuonna 1976 perustettu Polar on uranuurtaja sykemittareiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Kolmessakymmenessä vuodessa yritys on laajentunut tarjoamaan myös muita liikkumista, kuntoilua ja urheilua palvelevia ratkaisuja ja harjoitusjärjestelmiä. Polarin osaamista on mukana monissa huippu-urheilun tapahtumissa ja yritys on myös osallistunut erilaisiin fysiologisiin ja liikuntalääketieteellisiin tutkimuksiin yhteistyössä alan tutkimuslaitosten kanssa. Polarin tuotteita myydään noin 80 maassa, päämarkkina-alueina Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Polar on hyödyntänyt myös muotoilua jo pitkään tuotekehityksessään: jo viidentoista vuoden ajan yrityksellä on mm. ollut oma designtiimi. Monet tuotteista on myös palkittu muotoilukilpailuissa ympäri maailmaa. Syyskuussa 2008 lanseerattu uusi lippulaivatuote, harjoitustietokone FT80, on viimeisimpiä lisäyksiä tuotevalikoimaan. Myyntitavoitteet on jo ylitetty moninkertaisesti, joten uusi laite houkuttelee myös ostajia. Tuote sai saksalaisen iF Product Design Awardin tammikuussa 2009. Uuden sukupolven laitteen muotoilussa on keskitytty käyttömukavuuteen ja ulkoasuun. FT80-laite on kevyt, ohut ja sulavalinjainen, joten se on miellyttävä käyttää rankassakin harjoittelussa. Huolitellut detaljit, musta väri ja korkeakiiltoinen lasi tekevät laitteesta tavanomaista sykemittaria tyylikkäämmän ja houkuttelevat käyttämään sitä muulloinkin kuin vain kuntoillessa. Langattoman Flow Link -alustan avulla tieto sykemittarista siirtyy kätevästi käyttäjän omalle tietokoneelle ja internetissä toimivaan henkilökohtaiseen kunto-ohjelmaan. Kaikki osat ja materiaalit laitteessa ovat myös kierrätettäviä. Polar Electro Oy Professorintie 5, 90440 Kempele Puh. (08) 5202 100 www.polar.fi |







