NATHALIE LAHDENMÄKI JA NAOTO NIIDOME
Vuoden nuoret muotoilijat 2008Nathalie ja Naoto, mistä tuotteen suunnittelu tavallisesti lähtee? Omasta aloitteesta vai toimeksiannosta?
Naoto: "Lähtökohtana voi olla monenlaista. Suunnittelu voi lähteä hyvinkin abstrakteista asioista: päässä pyörii jokin fiilis, väri jne. joita yritän kehittää konkreettiseksi esineeksi. Joskus se lähtee ihan materiaalistakin. Kun löytyy sattumoisin hieno materiaali, niin alkaa heti ideoida uusia töitä. Joskus vain tekee mieli vaihteeksi tehdä vaikkapa puutuoli. Toimeksiannossa lähtökohta syntyy aika nopeasti briifin jälkeen, mutta yleensä teen suhteellisen tarkan analyysin kilpailijoista, olemassa olevista tuotteista, ajankohtaisuudesta. Aineisto jää oven taakse."
Nathalie: "Aiheella ei aina niin ole väliä studiotyössä, kunhan syntyy käyttökelpoinen astia. Tärkeitä ovat eri työvaiheet, jolloin muoto syntyy käsissä, ja samoin sopivien teknisten ratkaisujen löytäminen, jotta esinettä pystyy jokseenkin järkevästi monistamaankin. Estetiikka tulee siinä tehdessä, kun juttu siirtyy pikkuhiljaa lopulliseen materiaaliin. Silloin esineen idea ilmenee vasta lopputuloksessa. Tilaustöissä onkin usein kiinnostavaa, kun tilaajalta voi tulla pyyntö suunnitella esine, jota ei itse olisi tullut hoksanneeksi."
Mikä on tärkeää astiassa?
Nathalie: "No, astiahan on tosi henkilökohtainen esine. Vaikkapa kuppi: sitä pidetään kädessä ja se koskettaa suuta. Tärkeää on, että se on käyttäjästä kaunis ja mukava, tai jollain muulla lailla rakas."
Naoto: "Astiassa on tärkeää sen olemus. Sen on oltava kaunis tyhjänäkin, mutta yleensä astia saa kaverikseen jonkun täytteen: juoman, ruoan tai jokin muun aineen. Mielestäni astiat ovat kauneimmillaan käytössä, siinä tulee myös funktio esille."
Entä mikä on tärkeää vaatteessa?
Naoto: "Vaatteissa istuvuus on tärkeää. Istuvuudella tarkoitan sitä, että vaatteen kantaja tuntee olevansa itsensä oloinen pukeutuessaan. Toki vaatteen täytyy myös toimia käytännössä. Vaate on kuin toinen iho ja myös osa kantajan identiteettiä. Vaatteet heräävät henkiin vasta ihmisen päällä."
Nathalie: "Hyvä vaate… Työhuoneella mulla on yksi hyvä vanha villapaita, joka on hajonnut kainaloista, se on lämmin mutta hengittää. Kyynärpäiden reiät olen joskus paikannutkin, mutta kainaloita ei kannata… No en tietenkään käytä sitä missään muualla kuin työhuoneella! Ostan aika harvoin uusia vaatteita, mutta ihailen kauniita vaatteita. Yritän ostaa silloin tällöin jotain pitkäikäistä. Sitten on sukulaisia, jotka osaavat neuloa pipoja, sukkia ja muuta, se on ihanaa! Ompelen joskus itselleni paidan tai hameen. Ennen parsin sukkiakin, jos ne olivat rakkaat, mutta enää en viitsi, valitettavasti."
Nathalie, mikä on vaikeaa astian suunnittelussa?
Nathalie: "Ei kupin kolmiulotteinen suunnittelu ole vaikeaa. Mutta siihen on saatava jotain erityistä, muutenhan sitä ei tarvita."
Naoto, mikä sitten on vaikeaa vaatteen suunnittelussa?
Naoto: "Vaatesuunnittelun vaikeus on siinä, että vaatteen käyttäjiä on monenlaisia. Kaavoituksen tasolla mitoitusta on standardisoitu vartalomittojen keskiarvoilla, mutta tämän päälle värit, muodot, tyylit ja niin edelleen… Makuasioita ei voida standardisoida eikä voida tyydyttää kaikkia. Mielestäni vaatesuunnittelijan tehtävä on antaa vaihtoehtoja pukeutumiseen eikä pakottaa tiettyyn tyyliin, vaikka välillä tuntuu siltä, että on mennytkin siihen suuntaan."
Millaista on olla nuori muotoilija 2000-luvun Suomessa, Nathalie?
Nathalie: "Se voi olla vaikeaa! Ammattikuvassa on tapahtunut suuria muutoksia viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi keramiikan ja lasin tuotanto, jonka tunnen parhaiten, on perinteisesti ollut hyvin käsityövaltaista. Tuotannossa on edelleen monia käsityötä vaativia vaiheita, vaikka valmistusta onkin pyritty suurelta osin automatisoimaan. Siksi keramiikan teollista tuotantoa on viime vuosina (voiton maksimoimiseksi) järjestelmällisesti siirretty Euroopasta halvemman työvoiman maihin, Aasiaan etupäässä, kuten niin monella muullakin alalla.
Suunnittelu, tuotanto ja markkinointi kulkevat nykyisin ristiin rastiin maailman laidalta toiselle. Tuotannon siirtyminen pois Suomesta tuo mukanaan tunnettuja ongelmia. Suunnitteluvaiheessa keskustelua tuotantolaitoksen työntekijöiden ja suunnittelijan välillä ei tärkeässä koetuotantovaiheessa välttämättä ole, vaan kommunikointi tapahtuu edustajien välityksellä. Puhumattakaan siitä ongelmasta, että tavaraa lennätetään ympäri maailman, kun kaikki pyrkivät samoille ”kansainvälisille” markkinoille!
Tehtaiden olot kiinnostavat muotoilijaa kuten kuluttajaakin. Alihankintasopimuksien avulla pyritään varmistamaan kaiken olevan kunnossa. Sopimusten noudattamisen valvonta on käsittääkseni kuitenkin muotoilijalle lähes mahdotonta.
Nämä tärkeät, vaikeat kysymykset ovat arkipäivää kansainvälistä uraa luoville suunnittelijoille. Nykyisessä tilanteessa muotoilijan ”perinteinen” vastuu suorastaan vähenee, ja työ voi tuntua ristiriitaiselta. Muotoilun ekologinen ja eettinen hyväksyttävyys kiinnostavat nykysuunnittelijoita.
Ihmiset ovatkin yhä kiinnostuneempia siitä, missä jokin tuote valmistetaan, kuka sen on valmistanut ja miten. Siksi ilahduttaa kovasti huomata, että vaikkapa jokin ostamamme vaatekappale on tehty läheisessä pikku ompelimossa. Pienten pajojen arvostus kasvaakin hurjasti. Esimerkiksi juuri vaatetusalalla monet nuoret tekijät ovat perustaneet omia pienyrityksiä, ennen kaikkea työllistääkseen itsensä suunnittelijoina, mutta työllistämällä samalla käsityöläisiä, mikä on hyvä asia. Kaiken toiminnan pienimuotoisuus onkin hyve.
En pidä sanasta strategia. Monet taideteollisenkin alan yritykset tuntuvat panevan toivonsa siihen – ottaen mallia minkä-vain-alan suuryrityksistä. Ikään kuin kävisivät jotain sotaa, tai vähintäänkin pelaisivat peliä. Ensin luodaan strategia, sitten se testataan ja prosessi kuvataan ja raportoidaan. Näin kuluu paljon aikaa ja rahaa. Todellisuudessa olisi parempi vain uskaltaa luottaa sellaisiin muotoilijoihin, jotka omaavat herkkyyden ja taiteelliset lahjat. Kyky vaikkapa ilmentää kauniita ja lohdullisia asioita arkipäiväisissä esineissä.
Muotoilijan täytyy olla jääräpäinen 2000-luvun Suomessa."
Entä mitä sinä ajattelet muotoilijana olemisesta, Naoto?
Naoto: "On vaikea verrata itseään muotoilijana muun aikakauden muotoilijoihin, koska niitä aikoja en ole kokenut. Suomen itsenäistymisen kynnyksellä tai sotien jälkeisenä jälleenrakentamisen aikakautena muotoilijoilla oli varmastikin omat ponnistelunsa ja hohtonsa.
Nyt 2000-luvulla sanoisin, että nuorilla on onnellinen muotoilijuus (jos tällaista sanaa voi käyttää)! Teknologia on hyvin kehittynyt ja mahdollisuuksia ainakin teknisen toteuttamisen suhteen aika lailla rajattomasti. Olisi kuin karkkikaupassa! Muotoilijoita ja muiden kulttuurinalojen tekijöitä tuetaan ja kannustetaan myös valtiotasolla varsin hyvin.
Haittapuolena sanottakoon kiihtyvä tahti. Ei ole enää aikaa pysähtyä ja pohtia pitkään tekemisiään ja kaikki muuttuu suorittamispainotteiseksi. Toki uskon, että kaikki tekevät parhaansa. Suomi on myös pieni maa ja korkeatasoista muotoilua tosissaan käyttäviä yrityksiä on suhteellisen vähän. Näin ollen muotoilijoista on ylitarjonta, joka aiheuttaa kilpailua. Tilannetta hankaloittaa myös se, että muotoilutyötä ei voi jakaa tasaisesti eli ei ole itsestäänselvyys, että on valmistunut suunnittelijaksi ja saa saman tien työpaikan muotoilijana. Eri muotoilijoilla on omanlaisensa tyyli, ”leima”, ja yritykset hakevat tietynlaisia osaajia ja jo tuttuja nimiä. Tämä johtaa vääjäämättä monopolitilanteisiin."
Suomalaista vai kansainvälistä? Huudatko "Hyvä Suomi!"?
Naoto: "Sekä että. ”Hyvä Suomen" huutamiseen tarvitaan aina vastakohtaa tai joku, johon voi verrata (en sano, että Ruotsi). Kansallisuuden kohottaminen vaatii kansainvälisen ympäristön ja ymmärryksen. Vähän niin kuin olympiakisoissa, nehän ovat hyvin kansainväliset ja globaalit. Kaikki suunnittelijat ovat jostakin kotoisin ja heillä on oma taustansa, enkä usko maailmanlaajuisen tasapaksun muotoilutyylin menestyvän. Kansainvälinen jatkuva vuorovaikutus toisaalta saa eri maiden muotokielen samankaltaiseksi, mutta en usko, että suomalainen suunnittelija matkimalla puhtaasti esim. hollantilaista pääsisi kovin pitkälle kansainvälisellä tasolla, vaikka kotimaassa tätä arvostettaisiin tuoreena linjauksena. Muualla tarvitaan omaleimaisuutta."
Nathalie: "Kansallisuus ei ole minulle mikään kysymys, minusta se ei ole edes kiinnostava. Mutta tietenkin, kun asun Suomessa, niin olen sopeutunut maan oloihin: kesän kirkas valo, puolivuotisen harmauden eri vaiheet ja talven pimeys, esimerkiksi ne ovat kaikki hienoja."
Herkkyys ja kauneus, mitä ne ovat ja miten ne näkyvät työssäsi?
Nathalie: "Olisikohan herkkyys jotain sellaista, että ymmärtää, että mikä vain voi hajota milloin vain? Herkkyyden avulla pystyy erottamaan kauneutta ja rumuutta. Luulen, että se ilmenee lopputuloksessa, jos kyseisen esineen suunnittelussa ja valmistuksessa on ollut uskollinen omille tarkoitusperilleen…"
Naoto: "Herkkyyttä on vaikea määritellä, sitä, mikä se oikeasti on. Töitäni on kehuttu tai haukuttu herkiksi, mutta en ole oikein vieläkään sisäistänyt sitä tekemiseni kautta. Kauneutta kyllä yritän hakea muotoilutyössä. Sanotaan, että ”kauneus on katsojan silmissä” ja toki kauneutta esim. muotojen suhteen määritellään ensin suunnittelijan näkemyksen kautta. Kauneudessa on myös tietynlainen lainalaisuus. Ei riitä, että joku vain pitää jotain kauniina, vaan aina tarvitaan henkilöitä, jotka ovat samaa mieltä ja ymmärtävät sitä kauneutta. Tämä on edellytys arvostuksen saamiselle. Kuka tahansa voi olla maailman paras taiteilija, mutta konkreettisesti se mitataan tukijoiden määrällä."
Mitä ajattelette toistenne työstä?
Nathalie: "Naoton Kleopatra-tuoli on tehty varmasti. Se tuo minulle mieleen terävän kokkiveitsen tarkoituksenmukaisuudessaan. Rypyt käsinojissa tekevät siitä inhimillisen. Sitten vaatteista esimerkiksi ”Ensikohtaaminen” on niin mukava päällä ja sen kuvitus on ihastuttavan lämminhenkinen, se näyttää kohtaukselta sadusta. Mutta ei Naoton työ ole vain tyylikkäitä kalusteita ja vaatteita. Se on taitava hoitamaan asioita, se vaan ottaa puhelimen käteen ja järjestelee, ja vieläpä rauhallisesti ja ystävällisesti. Lisäksi se kuulemma näkee kaikki värit, ainakin se itse väittää niin! Naoto taitaa tehdä aina töitä eikä se väsy siihen, koska se pitää siitä niin paljon. Senhän näkee niistä töistä, että niihin on paneuduttu. Mahdotonta kuvitella, että se sohaisisi jonkun jutun. Naoto on ihailtavan monipuolinen ja kekseliäs, aikamoinen velho muotoilijaksi."
Naoto: "Nathalie on hyvin uskollinen omille näkemyksilleen ja tekemisilleen. Herkkien esineiden takana on hallittu varmaotteinen työstö ja rauhallinen kehityskaari, joita ei voi olla aistimatta ja ihailematta. Ja uskomaton muoto- ja materiaalitaju. Nathalien töissä näkyy samanaikaisesti perinteiden kunnioittaminen ja uudenlainen kokeellisuus. Hänen värimaailmansa miellyttää minua henkilökohtaisesti ja tässä asiassa on ehkä sitä samankaltaisuutta...? Olen kuullut Nathaliesta sanottavan ”herkkis”, mutta itse näen hänen viehättävän rauhallisen olemuksensa sisällä intohimoisen ideologin ja filosofin."
Voiko muotoilussa irrotella?
Naoto: "Kyllä voi, kunhan pysytään omassa reviirissä ja hyvässä maussa. Rajojen koetteleminen on välillä terveellistä eikä epäonnistumista kannata pelätä."
Nathalie: "Itse en taida osata… Minulle irrottelua on jo se, kun annan ruukun olla muodoltaan sattumanvarainen, hallitusti kuitenkin. Tai kuva-aiheet esineissä, ne tupsahtavat anarkistisesti vähän mistä sattuu: sähköpylväät, liikenneympäristö, vuoristomaisema tai rohkeasti vain kukkanen!"
Mikä innostaa juuri nyt? Mikä ei innosta?
Nathalie: "Kävelyt rauhoittavat."
Naoto: "Tällä hetkellä jonkinlainen uniikkiajattelu. Olen vähän väsynyt kaupallisuuden ehdoilla pärjäämiseen, vaikka myyntiluvut kiehtovat."
Entä mitä seuraavaksi?
Nathalie: "Olen valmistelemassa töitä syksyksi yksityisnäyttelyyn Helsingissä. Sinne tulee minun mittapuissani tavallista isompia töitä ja installaatioita, unohdan siinä esineen käyttötarkoituksen ainakin vähäksi aikaa."
Naoto: "Mikä eteen tulee…"
(22.4.2008 AV)