Muotoilun arktinen erityisyyslaatuisuus – MISH MASH

Arctic_Design_Week_1_850px 

Julius Oförsagd
Tuottaja, Arctic Design Week 2017

Arktinen muotoilu – sanapari joka on pyörinyt keskusteluissa nyt muutamia vuosia. Sanaparin taustalla ovat pohjoisen ihmiset. Ihmiset, jotka elävät elämäänsä arktisissa olosuhteissa, talven pimeydessä ja kesän yöttömässä yössä. Taustalla ovat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet arktisuudesta ja sen monimuotoisuudesta.

Yksi näkökulma tarkastella arktista muotoilua on olosuhdeosaaminen. Arktisen muotoilu ydin olisi siinä, miten elämä ylipäätään pohjoisen haastavissa olosuhteissa on mahdollista. Täällä meillä pohjoisessa asiat, tuotteet ja palvelut, on aina täytynyt suunnitella siten, että ne mahdollistavat elämän Arktisella.

Onko Suomen Lappi sitten ainoa paikka arktiselle muotoilulle tai arktiselle osaamiselle? Vastaus taitaa olla aika itsestään selvä: ei toki. Arktista osaamista tai arktista muotoilua voi toki tehdä missä vain. On selvää, että esimerkiksi koko Suomi on arktista aluetta ja erityisesti arktisen osaamisen maa. Yhtä lailla Arktisen neuvoston tarkkailjamaalistallakin on maita kuten Intia, Singapore ja Ranska. Ne puolestaan tunnistavat ja tunnustavat kiinnostuksen Arktista ja sen osaamista kohtaan ja heillä mitä luultavimmin on osaamista ja tietotaitoa, joita voidaan soveltaa myös arktisten ratkaisujen kehittämisessä ja luomisessa.

Mitä muuta tuo arktinen muotoilu sitten oikein on? Sen lisäksi, että tuotteet suunnitellaan olosuhteisiin sopiviksi, on tärkeä osa arktista muotoilua myös kestävä kehitys. Arktiset alueet ovat pääosin vielä luonnoltaan puhtaat ja aidot. Tuottaessamme arktisia ratkaisuja, myytäviä tuotteita ja palveluita on meidän yhdessä pidettävä huoli siitä, että arctic on puhdas ja ainutlaatuinen myös tulevaisuudessa.

Arctic_Design_Week_2_850px

Olosuhdeosaamisen ja kestävän kehityksen lisäksi olennainen osa arktista muotoilua on inspiraatio. Arktinen ympäristö, sen luonto ja ihmiset, tapa elää ja olla, ovat vuosien ajan kiehtoneet ja inspiroineet monia ihmisiä. Miten arktinen ympäristö voi antaa hedelmää luovuudelle, jotta syntyy uusia sisältöjä, jotka tekevät ihmisten elämästä parempaa ja nautinnollisempaa? Kyse voi olla esimerkiksi teollista muotoilua hyödyntävistä tuotteista, sosioekonomisista palveluista, kestävästä matkailusta tai taiteesta.

Arktisen muotoilun teeman ympärillä on järjestetty maailman pohjoisinta muotoiluviikkoa, nykyiseltä nimeltään Arctic Design Weekia, vuodesta 2011. Muotoiluviikon taustalla on Rovaniemen kaupunki ja Lapin yliopisto ja vuosien varrella osaksi tapahtumaa on liittynyt mittava joukko eri instituutioita, ihmisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä. Yritykset ovatkin yksi designviikon pääkohderyhmä; miten saamme yritykset ymmärtämään muotoilun arvon bisneksessä ja miten voimme tuoda esille muotoiluyritysten osaamista. Arktisen muotoilun ja muotoiluviikon taustalla on myös Rovaniemen kaupungin omistama brändi Rovaniemi Arctic Design Capital, joka on osa Lapin pääkaupungin profiloitumistavoitetta arktisen osaamisen keskittymäksi.

Tuleva Arctic Design Week on järjestyksessään yhdeksäs ja tänä vuonna me teemme jälleen uudenlaisia sisältöjä. Viikon päätapahtuma on kaksipäiväinen Arctic Design MISH MASH. Maailman ensimmäinen design- ja bisnestapahtuma, joka järjestetään sekä joulupukin kotiluolassa että arktisella sotilasalueella. Torstaina 23.2. teemana ovat asiakaslähtöisyys, elämysmuotoilu ja digitalisaatio, erityisesti arktisen matkailun näkökulmasta. Iltapäivällä paneudumme arkkitehtuurin mahdollisuuksiin yhdessä pohjoismaisen NKS #7 -arkkitehtuurisymposiumin kanssa. Illalla verkostoidumme designjazzin ja Lapin Suomi 100 -cocktailmenun äärellä kuunnelle myös, mikä yritys valitaan vuoden Arktisen muotoilun yritykseksi.

Arctic_Design_Week_3_850px

Perjantaina 24.2. suuntaamme Sodankylän Jääkäriprikaatiin arktisen olosuhdeosaamisen ytimeen. Luvassa on ainutlaatuinen päivä, jossa kuulemme tarinoita arktisesta muotoilusta lumipuvut päällä, ajamme telakuorma-autoilla metsään testaamaan arktista muotoilua, työpajakeskustelulle nokipannukahvien äärelle ja iltapäivällä pohdimme kansainvälistymistä Sotilaskodin auditoriossa.

MISH MASHin lisäksi viikko luonnollisesti sisältää myös paljon muita sisältöjä muotoilu- ja taidenäyttelyistä muotinäytökseen, designputiikkeihin, muotoiluillallisiin, folk-iltamiin ja muotoilukilpailun lanseeraamiseen.

Viikko on arktisen luovan osaamisen viikko, jonka avulla luodaan parempaa bisnestä ja kestävää huomista. Tervetuloa mukaan muodostamaan oma mielipide siitä, mitä arktinen muotoilu on!

www.arcticdesignweek.fi
#arcticdesignweek
#mishmash2017

Kiinassa kaikki on valtavan suurta

namecardposterYrjö Sotamaa
Professori, Advisory Dean, Tongji University, College of Design and Innovation D&I

Kiinassa kaikki on valtavan suurta. Niin numerot, kanavat, muurit kuin tavoitteet­kin. Maassa on tällä hetkellä yli miljoona muotoilun opiskelijaa, jotka opiskelevat yli kahdessa tuhannessa yliopistossa ja collegessa eri puolilla Kiinaa. Monet län­simaiset muotoilijat kokevat luvut pelottavina. Valtaavatko kiinalaiset luovan työn markkinat samalla tavoin kuin teollisen tuotannon?

Suuret luvut heijastavat Kiinan talouden rakenteen voimakasta ja syvällekäy­vää muutosta. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan maan luova talous (creative/cultural industries) on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana 17 % vuodessa, mikä ylittää maan talouden kasvun seitsemällä prosentilla. Luovasta taloudesta on muodostumassa nopeasti Kiinan talouden tärkeä pilari. Sen osuuden on arvi­oitu nousevan vuoteen 2015 mennessä viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä olisi 616 023 miljardia euroa, kun Suomen BKT oli 2012 noin 180 miljardia euroa. Kehityksen vetureita ovat Peking, Shanghai, Shenzhen, Guangzhou, Hongkong ja monet muut rannikkoalueen dynaamiset kaupungit. Niissä luovan teollisuuden osuus ylittää jo 10 %.

Cultural ja Creative Industries -käsitteitä käytetään melko vapaasti kuvaamaan talouden sektoria, johon kuuluvat design, arkkitehtuuri, muoti, käsityö, elokuva, taide, viihdeteollisuus, kulttuurimatkailu jne. Käsitteiden “joustava” käyttö on osa poliittista peliä, jolla halutaan välttää ongelmien käsittely ja toisaalta viestittää, että taloudessa tapahtuu todellisuudessa perustavanlaatuisia muutoksia, joissa kulttuurilla on keskeinen merkitys.

Kulttuuriteollisuus on Kiinan “soft power”

Design nousi näkyvästi kansalliselle agendalle vuonna 2005, kun maan hallitus esitteli yhdennentoista viisivuotissuunnitelmansa. Presidentti Hu Jintao korosti puheessaan 17. kansalliskongressille kulttuuri- ja luovan teollisuuden merkitystä kulttuurin aseman vahvistamisessa Kiinan “pehmeänä voimana” (soft power). Par­haat esimerkit Kiinan luovan talouden mahdollisuuksista yltää kansainväliselle tasolle löytyvät tällä hetkellä elokuva- ja muotiteollisuudesta, joissa on kyetty yhdistämään maan ainutlaatuinen kulttuuriperintö hienostuneeseen kerrontaan, upeisiin materiaaleihin ja eleganttiin designiin.

Kulttuuriteollisuuden kehittämishankkeet kytkeytyvät usein “luovina kluste­reina” kaupunkien kehittämissuunnitelmiin. Kohteina ovat vanhat asuinalueet ja käytöstä poistuneet tehdaskiinteistöt. Niiden muuttamisella luoviksi klustereiksi pyritään säilyttämään muuten purku-uhan alla olevaa vanhaa rakennuskantaa ja kaupunkien historiaa, houkuttelemaan uusia kiinteistöinvestointeja sekä luovien alojen parhaita kiinalaisia ja ulkomaisia design-, viestintä- ja arkkitehtitoimistoja, muotialan yrityksiä, taide- ja käsityögallerioita jne.

Luovien klustereiden (creative industry parks) politiikka onkin tuottanut satoja luovuutta pursuavia kulttuuri-intensiivisiä alueita, joista ikonisimpia ovat 798 Art District ja 751 Fashion Designing Square (Peking), 1933, M50, Bridge 8 ja Taikang Lu (Shanghai), OCT Creative Loft (Shenzhen), Redtory (Guangzhou). Pelkästään Shanghaissa on 80 eritasoista “creative industry parkia”. Kaikki eivät kuitenkaan ole luovuutta kuhisevia keskuksia. Useat ovat vain huonosti onnistuneita kiin­teistönjalostushankkeita.

Kiina_nakyma_850px

Kaupunkisuunnittelun ja kiinteistöalan tärkeä rooli luovan talouden kehittä­misessä näkyy myös erilaisissa suurisuuntaisissa tapahtumissa kuten Shanghain World Expossa 2010. Sen teemat “Better City, Better Life” heijastivat maan ja Shang­hain kaupungin johdon pyrkimystä kiinnittää huomiota kultuuriin, kestävän kehityksen luomiin haasteisiin, hyvän elämän edellytysten kehittämiseen sekä nopean kaupungistumisen luomiin valtaviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

“From Made in China” to “Created in China”

Luovien klustereiden politiikan rinnalla 11. viisivuotissuunnitelma loi myös suunnan designin ja designpalveluiden kehittämiselle. Niitä kannustettiin fokusoitumaan innovaatioiden luomiseen, brändiosaamiseen, businessosaamiseen, viestintään ja kansainvälistymiseen. Politiikan tavoitteena oli tukea maan teollisuuden rakenteellista muutosta “maailman tehtaasta” luovaksi, alkuperäisiä tuotteita ja palveluita tuottavaksi taloudeksi.

Poliittisten linjausten tasolla tämä kuulostaa oikealta, selkeältä, yksinkertaiselta ja johdonmukaiselta. Harppaus avoimempaan, design- ja innovaatiointensiiviseen talouteen on kuitenkin valtava maassa, jonka vahvuutena on halpa ja tehokkaaseen toteuttavaan osaamiseen pystyvä työvoima.

“The New Map of Chinese Cultural Industries” -raportin mukaan muutoksen suurimmat esteet ovat innovaatiokykyisen ammattitaitoisen työvoiman ja brän­diosaamisen puute. Artikkelissaan “The Creative China Plan Six Years On” Michael Kaene tarkastelee yhteiskunnallisia, institutionaalisia ja luovaa työtä koskevia käytäntöjä. Hänen mukaansa ylin johto on kiinnostunut luovuudesta ja tunnistaa sen merkityksen, mutta ei täysin ymmärrä sen luonnetta. Tämä on ehkä luonnol­listakin Kiinan kaltaisessa maassa.

Kaenen mukaan maan innovaatiojärjestelmän kehityksellä on monia esteitä, jotka “johtuvat järjestelmän eri tasojen roolien liiasta yksinkertaistamisesta”. Muutos design- ja innovaatiointensiiviseen talouteen edellyttää kulttuurin kasvavan merkityksen ymmärtämisen ohella syvällistä toimintakulttuurin muutosta ja samalla avoimuuden kasvua, jotta ruohonjuuritasolta kasvava luovuus voisi ravita paremmin Kiinan muutosta ja kehitystä.

Haasteita koulutukselle, mahdollisuuksia yhteistyölle

Tavoiteltu muutos on luonut valtavia haasteita ja mahdollisuuksia koulutukselle, sillä suurin este Kiinan kehitykselle on luovaan työhön (innovation creation) ja sen johtamiseen (innovation management) kykenevien ihmisten puute. Muodikkaiden koulutusalojen kasvattaminen on sinänsä helppoa niin Kiinassa kuin Suomessakin, mutta oikeiden vaikutusten aikaansaaminen sitäkin vaikeampaa.

Suomessakin ammattikorkeakoulut avasivat kilpaa lukuisia design- ja luo­vien alojen koulutusohjelmia viimeisten viidentoista vuoden aikana. Tulokset eivät olleet mairittelevia. Puuttui päteviä opettajia, opiskelijoiden taso vaihteli suuresti, opiskelijaryhmät olivat liian pieniä ja puuttui kriittinen massa ja usein kehittynyt teollinen infrastruktuuri, joka olisi tarjonnut työpaikkoja ja yhteistyö­mahdollisuuksia. Koulutusta suunnattiin myös teollisuudenaloille, jotka olivat kuihtumassa. Samat ongelmat pätevät Kiinassakin. Suurin pula on pätevistä opet­tajista sekä asiakkaista, jotka ymmärtäisivät muotoilun merkityksen ja osaisivat käyttää sitä oikealla tavalla hyväksi. Ongelma ei siis liity pelkästään luovien alojen koulutukseen, vaan yhtä lailla sekä tekniseen että kaupalliseen koulutukseen ja yritysten johtamiseen.

Kiinassa on onneksi useita erinomaisia yliopistoja, jotka toimivat muotoilu­koulutuksen ja -tutkimuksen tiennäyttäjinä. Parhaisiiin niistä kuuluvat Tsinghua University ja Central Academy of Fine Arts (CAFA) Pekingissä, Tongji University ja Donghua University, International College of  Fashion and Innovation Shanghaissa, Hunan University Changshassa, China Academy of Art (CAA) Hangzhoussa, Guangdong University of Technology, School of Art and Design ja Hong Kong Polytechnic University. Taideteollinen korkeakoulu (ja myöhemmin Aalto-yliopisto) on ollut pitkään yhteistyössä näiden yliopistojen kanssa kansainvälistämässä niiden toimintaa sekä kehittämässä niiden muotoi­lukoulutusta ja -tutkimusta. Syvällisin yhteistyösuhde on syntynyt Tongjin yli­opistoon, jonka kanssa Aalto avaa Shanghai International College of Design and Innovation SIDI:n syksyllä 2017. SIDI tukee Kiinan hallituksen ja Shanghain kaupungin strategiaa tehdä Shanghaista “maailman innovaatiokeskus”.

Verkostoituminen avaa Kiinan markkinoiden mahdollisuudet

Koulutuksen kehittämiseen liittyvä yhteistyö on tarjonnut monille suomalaisille eturivin muotoilun asiantuntijoille mahdollisuuden päästä mukaan Kiinan luovien alojen kehittämiseen. Helena Hyvönen ja Tapani Hyvönen ovat toimineet professoreina sekä Guangdongissa että Donghuassa, Pirjo Hirvonen Donghuassa, Hannu Kähönen, Esa Laaksonen, Vesa Honkonen, Pekka Korvenmaa ja Hannu Pöppönen Guangdongissa ja Ilpo Koskinen Hong Kongissa. Itse olen toiminut vuodesta 2007 Tongjin yliopistossa Shanghaissa ja luonut edellytykset laajaan kiinalais-suomalaiseen yhteistyöhön, joka linkittyy suoraan kiinalaisen yhteiskunnan ja Shanghain kaupungin strategisiin tavoitteisiin.

Tuoli_850px

TaiKista väitellyt ensimmäinen kiinalainen opiskelija Fang Hai toimii nyt Guangdongin School of Art and Designin rehtorina ja professorina. Hän on auttanut Yrjö Kukkapuroa pääsemään Kiinan huonekalumarkkinoille ja Pekka Salmista arkkitehtuurin markkinoille.  Kukkapuron Kiina-yhteistyö on johtanut Shanghai Avarte Furniture Companyn perustamiseen, joka puolestaan valmistaa Kukkapuron tuotteiden olhella monien muidenkin suomalaisten eturivin huonekalusuunnittelijoiden, mm. Samuli Naamangan, Ilkka Suppasen, Mikko Paakkasen, Simo Heikkilän, Antti Olinin ja Jenni Roinisen tuotteita.

Valtavat mahdollisuudet

Kiinassa on arviolta Finpron mukaan 3 miljoonaa tehdasta ja 40 miljoonaa yksityisyritystä. Maan jatkuvasti kehittyvä talous ja maailmanmarkkinoille suuntautuvien yritysten lisääntyvä määrä tarjoavat valtavan markkinapotentiaalin myös suomalaisille teollisen muotoilun palveluita tarjoaville yrityksille.

Kiinassa on maailman suurin valmistusteollisuus, nopeimmmin kasvavat kuluttajamarkkinat ja mittavimmat verkkokaupankäynnin markkinat. Nopeasti kasvava keskiluokka ja fiksut nuoret kuluttajat vaativat yhä enemmän innovaatioita ja korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita. Maan sisämarkkinat ovat nyt erikoistuneemmat kuin koskaan aikaisemmin.

McCann-mainostoimiston 29 maassa tehdyn tutkimuksen mukaan 63% kiinalaisista on innokkaita integroitumaan globaaliin kulttuuriin. Tulos on korkein tutkimuksen kohdemaissa. Kiinassa on myös suurin sukupolvien välinen kuilu nuorten ja yli 55-vuotiaiden välillä liittyen arvoihin ja elämäntapaan.

Kiinan tarjoamat mahdollisuudet ovat siis valtavat. Edellä kuvaamani yhteistyö on tärkeä avain ymmärtää kiinalaista ajattelua ja kiinalaista yhteiskuntaa ja luoda arvoverkostoja. Nyt nämä pyrkimykset rakentuvat paljolti yksittäisten ihmisten aktiivisuuden pohjalle.

Vuonna 2012 toteutettu Radical Design Week in Shanghai 2102 -tapahtuma ja tänä vuonna toteutuva Suomi 100 -ohjelman päätapahtuma Kiinassa, Sino Finnish 100 Challenge, kokoavat voimia ja rakentavat suomalais-kiinalaista innovaatioekosysteemiä. Mahdollisuudet voisivat avautua täydessä mitassa kokoamalla voimat muotoilupromootioon samaan tapaan kuin tanskalaiset, englantilaiset, ruotsalaiset, italialaiset ja hollantilaiset tekevät. Nämä maat tekevät pitkäjänteistä valtion tukemaa promootiotyötä. Suomi voisi ottaa tästä mallia.

Kaupallisuus osana muotoiluopintoja

Stina_blogikirjoitus_IMG_5656_850x638pxStina Henriksson
Muotisuunnittelun opiskelija, VIA University, Tanska

Mikä on identiteettisi ja mistä se on peräisin? Tätä kysymystä tulee paljon pohdittua ulkomailla asuessa. Huomasin tämän, kun muutin puoli vuotta sitten Tanskaan opiskelemaan muotisuunnittelua. Samaten tulee myös miettineeksi omaa identiteettiään suunnittelijana ja suomalaisuuden vaikutusta siihen.

Suomalaisten tietoisuus muotoilusta on vahvaa

Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana ovat jo usein tulleet tutuksi tilanteet, joissa pitää esitellä oma design-identiteettinsä. Automaattisesti tulee mieleen puhua suomalaisista arvoista: läheisestä suhteesta luontoon, käsityö- ja muotoiluperinteiden arvostamisesta.  Yksi suomalaisen muotoilun vahvuuksista taitaakin olla siinä, että vaikka taloudellinen tai kaupallinen menestys ei aina ole ollut valtaisaa, löytyy maastamme hienoja tarinoita ja perinteitä, jotka ovat tuttuja kaikille suomalaisen muotoilun parissa työskenteleville. Verrattaessa joihinkin muihin eurooppalaisiin opiskelijoihin yliopistollani voisi väittää, että vaikka intohimoa ja taitoa löytyisi, monen on vaikea selittää, mikä heidän identiteettinsä suunnittelijana on ja mistä se on peräisin. Omaa identiteettiään suunnittelijana tarkastellessa vahva tietoisuus oman kotimaan muotoilusta antaa hyvän vertailukohdan, oli se sitten samaistuen tai tyypillisiä stereotypioita rikkoen.

Kaupallisuus osana identiteettiä

Tanskalaisillakin tuntuu olevan vahva tuntemus omasta muotoiluperinteestään, mutta se näyttää olevan vahvasti yhdistetty kaupalliseen osaamiseen.  Aloittaessani opinnot Tanskassa huomasin nopeasti erilaisen suhtautumistavan muodin opiskelussa täällä verrattuna Suomeen. Muoti-alaan suhtaudutaan Tanskassa kaupallisesti kannattavana ja työllistävänä alana, Suomessa kohtasi välillä huolestuneita katseita, kun kertoi haluavansa opiskella muotoilua.  Toisaalta olen myöskin Suomessa kuullut paljon rohkaisevia kommentteja, joista tietenkin pitää olla kiitollinen.

Stina_blogikirjoitus_IMG_5312_850x638px

Sama suhtautuminen näkyy myöskin, kun puhutaan opiskeluiden jälkeisestä työllistymisestä. Tanskassa kysytään, aiotko jäädä Tanskaan töihin vai suuntaatko kansainvälisille markkinoille. Suomessa lähes oletetaan, että tavoitteena on työllistyä ulkomailla, koska kotimaisilla työmarkkinoilla ei riitä työpaikkoja suunnittelijoille. Osittain tämä mentaliteetti on ymmärrettävä, Tanskasta löytyy kieltämättä enemmän töitä muoti-alalta. Työpaikat ovat fyysisestikin näköpiirissä, kun yliopistoni Via Universityn naapurikaupungissa sijaitsee yksi Pohjoismaiden suurimpien muotiketjujen pääkonttoreista. Mietittäessä suhtautumistamme luoville aloille työllistymiseen voisi kuitenkin kysyä, näemmekö me suomalaiset hiukan liian helposti uhkia siellä, missä pitäisi nähdä mahdollisuuksia.

Moni-osaajia syntyy monialaisesta yhteistyöstä

Jokaisessa projektissa, jossa olemme koulussa työskennelleet, olemme useaan otteeseen kuulleet: ”Tämä on täysin vastaava tilanne sitten, kun työskentelette osana yritystä.” Lähtökohtana on aina, miten taitoja voi hyödyntää työelämässä, ja voisi sanoa, että meidät pistetään väkisinkin miettimään, mitä voimme tarjota yrityksille. Ensimmäisen puolen vuoden aikana olemme koko ajan tehneet tiivistä yhteistyötä markkinoijiksi, brändääjiksi, sisäänostajiksi ja kaavoittajiksi opiskelevien kanssa. Tarkoituksena on, että jokainen tietää vähän tuotantoketjun jokaisesta osa-alueesta, ja että jo opiskeluaikana kasvatamme verkostoamme mahdollisimman laajaksi. Tämä on ollut valtavan arvokasta tuleville suunnittelijoille, kun on päässyt tekemään ryhmätyötä muita pääaineita opiskelevien kanssa ja oppinut tuntemaan ihmisiä, jotka tulevat työskentelemään samalla alalla mutta eri tehtävissä kuin itse. Tämäkin edustaa hyvin sitä, kuinka koulutuksessa on ajateltu kaupallisuutta. Tehtävät vastaavat hyvin niitä olosuhteita, joissa tulevaisuudessakin työskennellään; suunnittelija ei työskentele eristyksessä muusta maailmasta, vaan yhdessä, muun muassa markkinoijien kanssa.

Laajasta ymmärryksestä alan eri osa-alueita kohtaan voi olla hyötyä ennen kuin uskookaan. Ilman tanskankielen taitoa on vaikea opiskelijana löytää töitä opiskelukaupungistani, mutta itse satuin löytämään markkinointityöpaikan miesten asusteisiin erikoistuneesta Trendhim-verkkokaupasta. Sattumalta sain jopa tilaisuuden tulla osallistumaan suunnittelutyöhön tulevaisuudessa. Harva opiskelija pääsee yleensä tekemään jotain omaan alaansa liittyvää osa-aika työtä opiskeluidensa ohella, ja tämä taitaa olla vieläkin harvinaisempaa muotoilua opiskelevien keskuudessa. Olen kuitenkin ilokseni saanut huomata, että maassa, jossa kaupallisuus ja muotoilu kulkevat käsi kädessä, tämäkin on mahdollista.

Stina_blogikirjoitus_IMG_4923_850x638px

Kaupallisuus ja luovat alat voivat vahvistaa toisiaan

On ilahduttavaa, että ministeriöissä parhaillaan tehdään selvitystä luovien alojen taloudellisen kasvun kasvattamisesta, koska se antaa signaalin siitä, että Suomessakin aletaan nähdä luovien alojen valtava kaupallinen potentiaali. Toki luovuutta ei pidä asettaa liiaksi kaupallisuuden ehtojen alle, mutta itse olen ainakin kokenut hyväksi tavan, jolla kaupallisuus ja luovuus on omissa opinnoissani yhdistetty. Suunnittelijat saavat kehittää luovuuttaan vapaasti, mutta se tehdään läheisessä yhteistyössä esimerkiksi markkinointia opiskelevien kanssa. Molemmat oppivat ymmärtämään alaa laajemmalta perspektiiviltä kuin vain oman pääaineen näkökulmasta.

Suomessakin olisi valmiudet tällaiseen eri pääainetta opiskelevien yhteistyöhön opiskeluaikana, jos siihen vain annettaisiin oikeanlaiset puitteet. Kaupallista osaamista sekä taitoa ja innovatiivisuutta luovilla aloilla löytyy takuuvarmasti Suomesta, näiden kahden yhdistämiselle pitää vain luoda tilaisuuksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Muotoilusta, startupeista ja seuraavasta sadasta vuodesta

Start_up_planning_850pxAntti Salminen
Asiantuntija, Tekes

Tähän blogiin toisinaan kirjoittava kollegani Ismo Turunen on mielestäni onnistunut määrittelemään osuvasti yhdellä lauseella muotoilun harvoin korostetun mutta olennaisen ydinosaamisen. Ismon ajatus menee suunnilleen näin: ”Insinööri ymmärtää teknologiaa ja ekonomi taloutta, mutta muotoilijan merkittävin taito on ihmisen tarpeiden sekä ongelmien syvällinen tajuaminen ja ratkaisuvaihtoehtojen esittäminen sille, miten nämä tarpeet tyydytetään ja ongelmat ratkaistaan”. Muotoilija on siis ihmisen toiminnallisuuden sekä käyttäytymisen spesialisti ja systeemianalyytikko, siinä missä insinööri hallitsee vaikkapa rakenneteräksen lujuusopin tai ekonomi sijoitetun pääoman kannattavuuslaskennan.

Ajatukseen liittyy osuva vihjaus, että menestyvää liiketoimintaa tai hyviä tuotteita on mahdotonta toteuttaa ilman monialaista yhteistyötä eri alojen taitajien kesken. Loistavintakaan teknologista innovaatiota ei saa toteutettua ja kaupallistettua ilman ymmärrystä tuotannon kustannusrakenteesta, rahoituksesta ja markkinoinnista. Toisaalta ei edes maailman pätevin myyntimies pysty loputtomiin myymään tuotetta, joka ei toimi teknisesti hyvin ja hajoaa huonon mekaanisen suunnittelun tai toimimattoman algoritmin vuoksi. Oikeastaan kaikki uuden tekeminen on hankalampaa, jos ympärillä ei ole muita kuin saman taustan omaavia ihmisiä, jotka on koulutettu ajattelemaan yhtenäisellä tavalla ja samoista lähtökohdista. Eteenpäin vievä liike puuttuu, jos kaikki seisovat yhdessä kulmassa ja katsovat samaan suuntaan.

Toimivampien asioiden suunnittelu, uusien innovaatioiden kehittäminen ja maailman rakentaminen paremmaksi ei ole koskaan ollut hedelmällistä yksin. Me kaikki tarvitsemme seinää, johon pallotella ideoita, vaikkakin ihmisten välisessä kanssakäymisessä tuo seinä voi välillä olla niin haastava ja omien ajatusten vastainen, että siihen mieluummin heittäisi tikkaa. Tulevaisuuden tutkijat ja media ovat tehneet meille kaikille selväksi, että olemme etenemässä kohti radikaalisti erilaisempaa työyhteiskuntaa kuin missä yksikään aikaisempi sukupolvi on elänyt. Pelkästään suorittava ja monotoninen työ vähenee jatkuvasti, kun tekoälyn kehittymisen myötä kaikki tuotanto automatisoituu sekä digitalisoituu. Jäljelle jää pitkälle erikoistuneiden ja paljon kouluttautuneiden ammattilaisten yhteisöjä, riippumatta siitä, mistä ammattialasta on kyse. Näiden heimojen jäsenten tärkein arvioitava ominaisuus CV:ssä ei ole pitkä ura yhdessä positiossa vaan kyky omaksua jatkuvasti uutta tietoa ja rakentaa toimivia verkostoja eri kieliä puhuvien sekä erilaisia näkemyksiä omaavien ihmisten kanssa.

Mikä tulee olemaan muotoilun merkitys Suomelle sen seuraavien sadan vuoden aikana tässä uudessa kommunikaatioon ja verkkoihin perustuvassa maailmassa? Miten muotoilu ammattialana voi toimia hedelmällisessä yhteistyössä muiden teollisuuden osa-alueiden kanssa ja samalla luoda tuoreita ja globaalisti kiinnostavia ajatuksia suomalaiseen yhteiskuntaan? Me olemme aina olleet hyvin pitkälle taiteeseen ja muotoiluun identiteettimme tukeva kansakunta, ehkä enemmän kuin ymmärrämmekään. Auli Suortti-Vuorio mainitsee tämän blogin edellisessä artikkelissa Pariisin maailmannäyttelyn 1900 ja Milanon 1950-luvun Triennalet. Kieltämättä näillä tapahtumilla alkaa olla suomalaisen muotoilun kaanonissa samanlainen myyttinen kaiku kuin Raatteen tiellä on jokaisen itsenäisyyspäivän Ilta-Sanomissa tai jääkiekon 1995 MM-kullalla on joka kevät. Ne ovat hetkiä, joista ollaan syystä ylpeitä, mutta niitä myös muistellaan, koska mitään paljon merkittävämpääkään ei ole viime aikoina oikein tapahtunut.

Muotoilu ei ole enää nuori teollisuuden ala. Se on etabloitunut ja sen toimintatavat ovat vakiintuneet jo niin pitkälle, että jokaisella meistä on vaistonvarainen mielipide aiheesta ja stereotypia tekijöistä. Ajattele mielikuvaasi perusinsinööristä. Ajattele perusekonomia tikkitakissaan. Ajattele mielikuvaasi perusmuotoilijasta paksusankaisissa silmälaseissaan ja mustassa poolossa suunnittelemassa koivulaminaatista tehtyjä huonekaluja, jotka koostuvat vain 90 asteen kulmista. Muotoilutoimiston nimi on todennäköisesti Sohjo, Avara tai Cylmae ja heidän Macbookeissaan on paljon tarroja. Unohda nuo mielikuvat saman tien, koska stereotypiat ovat lähes aina harhaan johtavia, haitallisia ja rajoittavat ihmisen omaa insentiiviä hakeutua keskusteluun muiden kanssa. Koetetaan siksi kohdata toisemme hetken jokainen oman laatikkomme ulkopuolella ja miettiä, miten alussa mainittu muotoilun ydinosaaminen ihmisen tarpeista voitaisiin uudella tavalla generoida meidän kaikkien hyödyksi.

Start_up_deal_850px

Vaikka kannatan asioiden tarkastelemista monelta eri näkökulmalta ja erilaisia osaamisalueita vasten, yhdestä asiasta alan olla kokemusperäisesti vakuuttunut: muotoilullinen ajattelu (tai design thinking, jos asiaa haluaa kutsua sillä nimellä) on loistava työkalu uusien innovaatioiden ja konseptien arviointiin jo ensivaiheista lähtien. Olen työurallani tavannut noin 1 700 keksijää, innovaattoria ja startupyrittäjää, joiden innovaatiot ja liiketoimintaideat ovat edustaneet kaikkia mahdollisia elämän eri osa-alueita. Oma ammatillinen taustani on muotoilussa, eli en pysty mitenkään asettumaan jokaisessa asiassa substanssiosaajan paikalle arvioidakseni innovaation kaikkia teknisiä puolia. Olen hyvin pitkälle selviytynyt suomalaisen muotoilukoulutuksen tarjoamalla ymmärryksellä siitä, mitä on oikea kysymyksen asettelu, kun mietitään tuotteen suunnittelun lähtökohtia ja siihen pohjautuvan liiketoiminnan kannattavuutta.

Tekoälyn kehittymisestä huolimatta ihmiset tulevat jatkossakin suunnittelemaan tuotteita ja palveluita ihmisille. Teknologia voi helpottaa ja nopeuttaa asioiden luomisessa käytettäviä prosesseja, mutta mittakaavamme perusyksikkö tulee olemaan vielä kymmeniä tuhansia vuosia Homo Sapiens Sapiens. Mikään liiketoiminta ei menesty, jos se ei ratkaise jotakin ongelmaa joko täysin uudella tavalla tai edullisemmin ja paremmin kuin kilpailijansa. Jo suunnittelun alkuvaiheessa keksijän ja innovaattorin pitäisi esittää itselleen kysymys, kenen ongelmaa hän lähtee ratkaisemaan eli kuka on asiakas. Seuraava vaihe on analysoida, mitä lisäongelmia ensimmäinen ratkaistu ongelma tulee luomaan ja keneen ne kohdistuvat. Tällä hyvin yksinkertaisella ajatuskaavalla pääsee jo melko pitkälle, kun haluaa koeponnistaa mitä tahansa liiketoimintakonseptia. Se on samalla myös Ismon mainitsema muotoilun ydin. Muotoiluhan ei ole käytännössä mitään muuta kuin erilaisten tarpeiden tunnistamista ja resurssien allokointia, vaikeuksien ratkaisemista ja toisen ihmisen mittakaavaan asettumista. Tarve voi olla kiteyttää nuoren kansakunnan orastava kansallinen identiteetti ja ratkaisu on pukea nuo asiat näyttelypaviljongin tai muottiin puhalletun lasin muotoon. Jos asioita miettii ensin ihmisen eikä teknologian näkökulmasta, kaikkien asioiden suunnittelussa ja muotoilussa on vastattava samoihin peruskysymyksiin. Siitä syystä on kummallista, että me puhumme Suomessa paljon muotoilusta, mutta sitä ei ole vieläkään toimintona ja ammatillisena osaamisena integroitu sinne, missä siitä olisi kaikkein eniten hyötyä, eli kaikkien asioiden suunnittelussa ilmenevään samaan haasteeseen: oikeiden ja merkittävimpien ongelmien löytämiseen.

Uskon kuitenkin, että tämä asia tulee muuttumaan hyvin nopeasti ja sen näkemiseen ei tarvitse odottaa seuraavaa sataa vuotta, muutama riittää. Tämän vuotisessa Fennia  Prizessä ja erityisesti sen startupkategoriassa huomaa, että aloittavat yritykset ymmärtävät muotoilun merkityksen ja lähtevät liikkeelle suunnittelussa juuri oikeasta lähtökohdasta: ihmisen mittakaavasta ja asiakkaalle ratkaistavasta ongelmasta. Monet kilpailuun osallistuneista yrityksistä ovat muotoilijavetoisia eikä designin työkaluja ole käytetty pelkästään mallintamiseen tai fyysisen esineen muotoiluun. Muotoilu on ollut mukana jo yrityksen strategista tulevaisuutta hahmotettaessa, kun on kehitetty erilaisia skenaarioita mahdollisista eri markkinoista ja mietitty, millainen on se tuntematon toinen ihminen, jonka ongelmaa ratkaistaan. Suomeen on rakennettu yksi maailman parhaista startupyritysten ekosysteemeistä ja tukiverkoista, joka laajenee jatkuvasti. Osana tätä verkostoa Tekes rahoitti vuonna 2015 yli seitsemääsataa nuorta kasvuyritystä. Jokainen näistä yrityksistä koostuu poikkitieteellisistä ja -taidollisista tiimeistä ja kaikki hyödyntävät kehitystyössään muotoilullista osaamista, jotkut jopa sitä itse tajuamattaan. Helsingin kaupunki perusti 2016 Marian sairaalaan Pohjoismaiden suurimman teknologia-alan startupien keskittymän, Maria 0-1:n. Kaikki tämän kaltainen toiminta on ei-enää-niin-hiljainen signaali siitä, että suomalainen muotoilu on siirtymässä hyvin nopeasti kohti uudenlaista, vähemmän elitististä ja enemmän yhteiskunnan kehitykseen radikaalisti kantaaottavaa toimintamallia. Tulevaisuuden muotoilun riemuhetket eivät välttämättä ole enää fyysisiä tuotteita, vaan todellisten, kriittisten ja globaalien ongelmien ratkaisuja. Torilla tavataan.

 

 

 

Pariisi, Milano, Amerikka: Suomi-kuva kansainvälisissä näyttelyissä 1900–1960

Suomen paviljonki Pariisissa. Kuvalähde: Suomen Taideteollisuusyhdistys, vuosikirja 1969–73

Suomen paviljonki Pariisissa. Kuvalähde: Suomen Taideteollisuusyhdistys, vuosikirja 1970 (vasemmalla); Pekka Suhonen: Ei vain muodon vuoksi (2000, Otava; oikealla)

Auli Suortti-Vuorio
Tutkija, Design Forum Finland

Pariisin maailmannäyttely 1900

Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 Suomi sai oman paviljonkirakennuksen, vaikka kuului autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Nuoret arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen suunnittelivat Suomen paviljongin, josta tuli jugend-henkinen kokonaistaideteos. Se oli tyylikäs ja pelkistetty rakennus, jossa näkyi sekä kansallisromanttisia että kansainvälisiä piirteitä.

Paviljongin keskellä, pääovien lähellä, tulijat vastaanotti valtavan iso, takajaloillaan seisova karhuhahmo. Axel Gallén (myöh. Akseli Gallen-Kallela) maalasi pääsaliin Kalevala-aiheiset kattofreskot. Paviljongin tunnetuin ja palkituin osa oli Gallénin suunnittelema ja taiteilija Louis Sparren ja Iris-tehtaan toteuttama nk. Iris-huone. Sen sisustukseen kuuluivat mm. Iris-tehtaan valmistamat huonekalut ja A. W. Finchin punasavikeramiikka ja kaakeliuuni sekä Suomen Käsityön Ystävien kutomat tekstiilit. Axel Gallénin Iris-huoneeseen suunnittelema ”Liekki”-ryijy oli penkkiryijy ja ensimmäinen, moderni suomalainen ryijy. Iris-huone keräsi paljon ylistystä ja kansainvälistä huomiota ja sitä on kutsuttu suomalaisen taideteollisuuden synnyksi.

Suomen Taideteollisuusyhdistys esittäytyi Pariisissa ylläpitämänsä Taideteollisuuskeskuskoulun kautta. Yhdistys organisoi koulun oppilastöiden esillepanon paviljonkiin ja kustansi myös muutamia koulun opettajia tutustumismatkalle näyttelyyn.

Taiteen ja taideteollisuuden lisäksi maailmannäyttelyssä esiteltiin myös suomalaista yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää. Kaiken kaikkiaan Pariisin oma paviljonki oli suomalaisille iso kulttuuripoliittinen ponnistus, joka onnistui hienosti. Suomi näytti maailmalle, että se oli kulttuurisesti itsenäinen, pieni kansakunta, joka pystyi todistamaan oman arvonsa ja näin nousemaan Venäjän sortotoimia vastaan.

Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyllä oli vielä vuosikymmeniä myöhemminkin poliittista merkitystä Suomelle. Mannerheim on kertonut, että se auttoi häntä vuonna 1918 saamaan Ranskan valtion tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Suomen paviljonki oli tehnyt niin lähtemättömän vaikutuksen Ranskan ulkoministeri Pichon´iin, että hän oli siitä lähtien seurannut mielenkiinnolla Suomen kehitystä. Ulkoministerin mielipide painoi, kun Ranska päätti jo varhaisessa vaiheessa tunnustaa maamme itsenäisyyden.

Milanon Triennale 1954, Oppi Untrachtin suunnittelema Siuomen osasto. Kuvalähde Designmuseo

Milanon Triennale 1954, Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen osasto. Kuvalähde: Designmuseo

Milanon triennaalit 1950-luvulla

Suomi oli saavuttanut huomattavaa menestystä jo Milanon triennaaleissa 1933 ja 1936. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli mukana vasta Milanon IX triennaalissa vuonna 1951. Alunperin Suomi ei aikonut lainkaan osallistua, eikä Taideteollisuusyhdistyskään aktiivisesti ajanut asiaa. Eräänä päivänä vuonna 1950 Tapio Wirkkala saapui Wärtsilä-Arabian PR-päällikön H. O. Gummeruksen pakeille esittelemään näyttelyideaa ja pyytämään yhtiöltä rahallista tukea hankkeelle. Gummerus innostui heti asiasta ja oivalsi tilaisuuden viedä suomalaista taideteollisuustuotantoa maailmalle. Hänen onnistui neuvotella Suomen näyttelylle rahoitus yhteisesti valtiolta ja yksityisiltä yrityksiltä kuten Wärtsilä-Arabialta, Iittalalta, Bomanilta ja Artekilta.

H. O. Gummeruksella oli kansainvälinen tausta ja kasvatus. Hän oli lapsuudessaan asunut Roomassa, jossa hänen isänsä Herman Gummerus oli toiminut Suomen lähettiläänä. Myöhemmin hän oli opiskellut Pariisissa ja New Yorkissa. Gummerus nimitettiin Suomen valtion edustajaksi triennaaliin ja hän matkusti Milanoon yhdessä näyttelyarkkitehti Tapio Wirkkalan, tämän puolison Rut Brykin ja näyttelyn rakentajan puuseppä Martti Lindqvistin kanssa. Tästä alkoi H. O. Gummeruksen neljännesvuosisadan jatkunut ura suomalaisen taideteollisuuden puolestapuhujana. Syksyllä 1952 hänet kutsuttiin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.

Milanon IX triennaali merkitsi suomalaisen taideteollisuuden kansainvälistä läpimurtoa ja suurta voittoa. Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen osaston näyttelyarkkitehtuuri oli pelkistetty ja tyylikäs. Niukkuus ja vähäeleisyys olivat Wirkkalan mukaan tyylikeino, jolla peiteltiin sitä pulaa ja puutetta, joka edelleen vallitsi Suomessa. Lasi ja keramiikka olivat runsaasti esillä näyttelyssä, mutta esimerkiksi tekstiilejä oli vain muutama. Ulkomaisissa lehtikritiikeissä esineissä nähtiin suomalaisen luonnon vaikutusta. Esineiden pelkistettyä muotokieltä, hillittyä väriskaalaa ja ”rehellistä” materiaaliestetiikkaa kehuttiin. Italialainen Domus-lehti omisti Triennale-numerossaan 14 sivua Suomen osastolle. Harri Kalhan mukaan suomalaisten sisukkuus ja sodista selviäminen värittivät vielä 1950-luvulla mielikuvia suomalaisesta taideteollisuudesta. Domus-lehti kirjoitti, että Suomi on urhea kansa, joka on herättänyt koko maailman ihailun.

Suomalaiset saivat tässä triennaalissa yhteensä 25 palkintoa, joista kuusi oli korkeinta palkintoa eli Grand Prix´ta. Tapio Wirkkala sai kolme Grand Prix´ta; niistä yhden kiitetystä näyttelyarkkitehtuurista.

Erik Kruskopf analysoi kirjassaan ”Suomen taideteollisuus” (1989) tekijöitä, jotka vaikuttivat suomalaisen muotoilun läpimurtoon Milanossa 1951 ja ”Milanon ihmeen” syntyyn. Hän kirjoittaa, että se oli monien onnekkaiden sattumien summa. Ensiksikin suomalaiset taideteollisuusesineet olivat korkealaatuisia ja edustivat modernia muotokieltä. Toiseksi suomalaiset teollisuusyritykset alkoivat jälleen kiinnostua ulkomaisista markkinoista, kun rajat olivat auenneet ja kaupankäynti oli sotien jälkeen vähitellen elpynyt. Kolmantena hän mainitsee H. O. Gummeruksen persoonan ja hänen solmimiensa kontaktien merkityksen.

Suomen menestys jatkui seuraavissakin triennaaleissa 1954, 1957 ja 1960. Näyttelyarkkitehtuuri palkittiin näissä kaikissa Grand Prix´illa. Vuonna 1954 näyttelyarkkitehtuurista vastasi jälleen Tapio Wirkkala, 1957 Timo Sarpaneva ja 1960 Antti Nurmesniemi. Vuoden 1954 triennaali oli suomalaiselle taideteollisuudelle suurin menestys kautta aikojen. Suomi sai silloin 32 palkintoa, vaikka jaettavien palkintojen määrää oli karsittu. Grand Prix -palkintoja tuli jälleen kuusi. Vuonna 1957 voittokulku jatkui ja Suomi sai yli 25 % kaikista jaetuista palkinnoista. 1954 triennaalin yhteydessä Gummerus keksi verrata Triennale-palkintoja olympiamitaleihin ja viesti meni hyvin perille suomalaisille. Gummerus toimi myös Triennalen korkeimman juryn jäsenenä 1954 ja 1957 sekä juryn varapuheenjohtajana 1960 ja hänen lobbauksensa vaikutti osaltaan suomalaisten palkintosatoon. Gummerus toi markkinointiajattelun taideteollisuuteen ja markkinoi taideteollisuuden ohella myös Suomea. Kansainvälisten voittojen ja Taideteollisuusyhdistyksen harjoittaman säännöllisen propagandatyön ansiosta teollisuus kiinnostui taideteollisuudesta, ja isot teollisuusyritykset liittyivät Taideteollisuusyhdistyksen jäseniksi sekä rahoittivat näyttelyitä.

Vaikka Suomea ja suomalaisia tuotteita oli kaikissa triennaaleissa kehuttu ja kiitetty, niin yhdestä asiasta oli tullut kritiikkiä sekä kotimaassa että ulkomailla: suomalaiset eivät osanneet myydä. Lehdet kirjoittivat aiheesta vetävillä otsikoilla, kuten ”Mitään myymätön Suomen osasto” (1957) ja ”Suomalaiset haaveilevat, muut Pohjoismaat myyvät” (1960). Vuonna 2016 painimme yhä saman ongelman kanssa.

Milanon triennaalin 1960 teemaksi oli järjestäjien taholta määrätty ”Koti ja koulu”, mutta esimerkiksi Pohjoismaat eivät noudattaneet ohjeellista teemaa, koska yritykset eivät olleet kiinnostuneita panostamaan siihen. Suomen osaston toista pitkää seinää peitti Suomenlinnan edustalla kuvattu jäinen, talvinen merimaisema, jonka edessä oli katseenvangitsijoina Birger Kaipiaisen kookkaita helmilintuja. Katosta riippui tekstiilejä ja keramiikka- ja lasiesineet oli aseteltu graniittisävyisille pöytälevyille.

Kansainvälisessä lehdistössä hehkutettiin jälleen Suomen Triennale-näyttelyä ja suomalaisen taideteollisuuden 1950-luvun menestyksen kiteytti amerikkalainen Interior-julkaisu seuraavasti: ”Mutta koko Triennalen todellinen keidas oli kuten tavallisestikin Suomi, jonka osaston oli tänä vuonna suunnitellut Antti Nurmesniemi. Ei voi koskaan väsyä ihmettelemästä suomalaisen luomisen ankaruutta ja täydellistä ylivaltaa, ihailemasta sitä rohkeutta, huumoria, anteliaisuutta, lämpöä, luomisen iloa, joka ilmenee kaikkialla.”  Triennale-menestyksen myötä syntyi käsite ”Finnish Design”.

Design in Scandinavia

Design in Scandinavia. Kuvalähde: House & Garden -lehti, March 1956

Design in Scandinavia-kiertonäyttely 1954–1957

Design in Scandinavia oli laaja yhteispohjoismainen taideteollisuusnäyttely, joka vuosina 1954–1957 kiersi 24 paikkakunnalla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Idean näyttelyyn antoi amerikkalaisen House Beautiful -lehden toimittaja Elizabeth Gordon. Hän tutustui Milanon triennaalissa vuonna 1951 H. O. Gummerukseen, joka ryhtyi vetämään näyttelyhanketta. Ruotsin, Suomen Tanskan, ja Norjan taideteollisuusyhdistykset organisoivat kiertonäyttelyn yhdessä. Näyttelyarkkitehtuurin suunnitteli tanskalainen arkkitehti Erik Herlöw. Näyttelyesineet olivat esillä teemoittain, eivät maiden erillisinä osastoina. Tapio Wirkkala suunnitteli näyttelyn tunnuksen, julisteen ja näyttelyjulkaisujen graafisen ilmeen.

Hanketta vastustettiin aluksi Suomessa Taideteollisuusyhdistyksen piirissä, koska pelättiin, että Suomi jää Ruotsin ja Tanskan varjoon. H. O. Gummerus pystyi kuitenkin vakuuttamaan päättäjät näyttelyn merkityksestä ja hankkimaan sille valtion tuen ja rahoituksen.

Design in Scandinavia -näyttely oli suurmenestys. Näyttelyissä kävi yli 650 000 katsojaa ja yksin Los Angelesissa näyttelyyn tutustui 99 000 ihmistä. Näyttelyiden avajaiset olivat isoja seurapiiri- ja mediatapahtumia. Pohjoismaiset suurlähettiläät ja taideteollisuusyhdistysten johtajat olivat yleensä paikalla avajaisissa. He pitivät esitelmiä ja solmivat kulttuuri- sekä kaupallisia kontakteja. Näyttelyiden yhteydessä järjestettiin elokuvaesityksiä ja tavarataloissa pidettiin pienempiä teemanäyttelyjä ja myyntikampanjoita. Joillakin paikkakunnilla vietettiin ”skandinaavisia viikkojakin”. Näyttelyt huomioitiin laajasti myös lehdistössä ja televisiossa ja TV-ohjelmien kautta Design in Scandinavia -näyttelyn laskettiin tavoittaneen 30–40 miljoonaa TV-katsojaa. Amerikkalaiset ja kanadalaiset kokivat tutuksi skandinaavisen hengen: demokratian ja kodin merkityksen korostamisen. Pohjoismaita ihailtiin ja pidettiin jonkinlaisena idyllinä.  Monet  muistivat näyttelyn kautta juuriaan pohjoismaalaisten siirtolaisten jälkeläisinä.

Design in Scandinavia -näyttely oli Suomelle tärkeä myös kansainvälispoliittisesti. Vielä 1950-luvun alussa Suomi oli amerikkalaisille melko tuntematon, pieni maa. He tiesivät Paavo Nurmen ja Jean Sibeliuksen ja pitivät suomalaisia sitkeänä ja rehellisenä kansana, joka oli selvinnyt sodista ja maksanut velkansa.

Design in Scandinavia  -näyttely paljasti amerikkalaisille Suomesta uuden puolen: elegantin suomalaisen muotoilun ja korkealuokkaiset teollisuustuotteet. Suomen ymmärrettiin olevan moderni, länsimainen demokratia eikä rautaesiripun takana oleva maa. Suurlähettiläs Johan Nykopp kirjoitti raportissaan vuonna 1955, että ”Suomen osallistuminen yhteispohjoismaiseen yritykseen kytkee Suomen muutenkin pohjoismaiseen yhteisöön amerikkalaisten tietoisuudessa, mikä ehkä osaltaan oikaisee eräitä täällä esiintyviä väärinkäsityksiä Suomen asemasta.”

 

Maailma tuu ikkunaan, täällä huutaa Suomi!

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850
Kuva: Emilia Kangasluoma, Finland Promotion Board

 

Petra Theman
Lähetystöneuvos/maakuvayksikön päällikkö
Ulkoministeriö

”Mitä meistä oikein nyt ajatellaan?”, ”Mitä väliä sillä on mitä meistä ajatellaan?”, ”Jihuu, nyt meitä ajatellaan!”. Aika usein, kun kerron, minkä asian parissa teen töitä, kuulen, kuinka keskustelukumppanillani raksuttaa: ”maakuvatyö, turhaa vai väärin ja liian vähän tehty?”.

Yleensä suomalaisella on maakuvatyöhön liittyvä näkökulma valmiina, ja se on joko musta tai valkoinen. Toisessa päädyssä ollaan sitä mieltä, että kunhan tuote, eli Suomi, on vain tarpeeksi hyvä, niin kyllä se itsestään myy. Tehdään oikeita asioita, se on ainoaa mahdollista työtä Suomi-kuvan eteen.

Toisessa päädyssä ollaan hyvin, hyvin huolissaan siitä, että Suomi ei kerro tarpeeksi asiasta A tai vahvuudestaan B, eikä tätä työtä edes rahoiteta niin kuin pitäisi, eikä viimeksikään, kun olin Los Angelesissa, yksikään Uber-kuski osannut nimetä YHTÄÄN suomalaista bändiä tai urheilijaa!

Niin, ja yksi vaihtoehto, joka tuntuu olevan varsinkin iltapäivälehtien suosikki, on vertailu ja vastakkainasettelu (v. 2010 työnsä lopettaneen) maabrändityöryhmän kanssa, kas näin: ”Saara Aalto Suomi-kuvalle paljon tärkeämpi kuin mikään maabrändityöryhmä.”

Ihan relevanttia siis on kysyä, miksi suhtaudun tähän työhön niin suurella intohimolla?

Ensinnäkin siksi, että olen aina uskonut mielikuvien ja fanittamisen voimaan valintoja tehtäessä, niin yksilö-, yritys- kuin jopa valtioiden tasolla. Lukuisa määrä meihin vaikuttavia päätöksiä perustuu faktojen ohella mielikuviin. Nämä mielikuvat eri maista syntyvät monista puroista ja muodostuvat jo hyvin varhain hämmästyttävän pysyviksi. Maiden brändit ovat mittauksissa todella hitaita liikkeissään. Maakuvatyö on siis aina tulevaisuuteen suuntautunutta työtä, dialogia, jonka pitää todella elää ajassa ja huomioida ne asiat, jotka ovat relevantteja nuorille sukupolville.

 

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850px
Kuva: Sakari Piippo, Finland Promotion Board

 

Toiseksi siksi, että elämme jälleen aikoja, jolloin sekä taloudellinen tilanteemme että kansainvälinen poliittinen tilanne edellyttävät itsenäistymisen alkuaikoihin verrattavia huippusuorituksia maakuvatyössä; momentum pistää parastamme on juuri nyt. Jos me emme kerro tarinaamme, sen kertoo joku muu (ja se ei ole valtiolle koskaan kauhean hyvä vaihtoehto).

Kolmas syy löytyy puhtaasti työn sisällöstä: on hienoa saada paneutua Suomen ja suomalaisten vahvuuksiin.

Voin myös rehellisesti olla samaa mieltä molempien ääripäiden (oops, anteeksi) kanssa. Kyllä! Se, mitä suomalaiset, kuuluisat ja vähemmän kuuluisat, tekevät ja millaisia poliittisia päätöksiä meillä tehdään, on aivan keskeisiä rakennuselementtejä Suomen maakuvassa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole turhaa: ne hienot teot eivät vain aina ihan itsestään tavoita meille tärkeiden kohderyhmien tietoisuutta.

Kyllä! Satsaamme Suomessa niin taloudellisia kuin henkilöresursseja aivan liian vähän tähän työhön, oli verrokkimaa melkein mikä tahansa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole täysin epäonnistunutta: Suomen maakuva on monessa eri globaalissa mittauksessa vähintäänkin hyvä ja tällä hetkellä trendi on selvästi noususuuntainen. Lisäksi olen usealta ulkomaiselta arvostetulta taholta kuullut, että maailman maabrändityön huippualueet ovat tällä hetkellä Ruotsi, Islanti ja Suomi. Vertailemme itseämme siis suoraan maailman kovimpiin osaajiin tällä saralla.

Eikä tavoitteena ole se, että kaikki maailmassa osaisivat siteerata Kalevalaa tai osaisivat asettaa kartalle Helsingin lisäksi pari muuta suomalaista kaupunkia. Tavoitteena on se, että Suomen kannalta tehtäisiin niitä taloudellisesti ja poliittisesti positiivisia päätöksiä.

suomen_maakuva_blogikirjoitus_emoji_850px
Kuva: Thisisfinland.fi

 

[Sulkeisiin voisin toki lisätä märän unelmani, joka on japanilaisen mangan kaltainen kulttuurinen ilmiö, joka olisikin lähtöisin Suomesta. Suomi-kuva kun on selvitysten mukaan sellainen, että meitä pidetään osaavina ja Suomea hyvin hallinnoituna ja toimivana. Se, että vedotaan järkeen, ei kuitenkaan aina riitä esim. silloin kun houkutellaan osaajia, opiskelijoita tai matkailijoita. Tarvitaan myös tunnetta. Arkkitehtuuri- ja heavy metal -fanien lisäksi tarvitsemme uusia, erilaisin tavoin suomalaisiin kulttuurisiin ilmiöihin tai genreihin intohimoisesti suhtautuvia. Ja jos kulttuuri ei satu kiinnostamaan, niin kannattaa ajatella vaikka sitä, kuinka Suomesta positiivisesti teini-iässä ajatellut henkilö suhtautuu myöhemmällä iällä esim. Suomesta tuleviin tuotteisiin.]

On olemassa tervettä ja sairasta ylpeyttä omasta maasta, mutta on myös olemassa tervettä ja vähän jo vainoharhaisuuden puolelle menevää itsekritiikkiä. Moni asia Suomessa on hyvin ja kiinnostavaa. Niistä kannattaa ja pitää kertoa, jotta meillä, ja myös muualla tässä aika hullua vaihetta elävässä maailmassa, menisi jatkossa vielä entistä paremmin.

 

 

4UNI solution competition

Helsinki Think Company x Design Forum Finland

Photo Veeti Haapsamo

Photo Veeti Haapsamo


Meeri Helminen

Helsinki Think Company

This autumn Helsinki Think Company arranged, for the second time in a row, 4UNI, an interdisciplinary solution competition for all the curious and ambitious university students in Finland. Among the 50 chosen participants there were students from 11 different universities and 39 different majors. Students applied as individuals with their own background and competences. Individuals were then matched with each other to form ten diverse teams of five. These teams started their journey in finding solutions for various problems, such as how future work will look like or how to tackle the emerging health gap between social groups.

Teams were guided through ten expert workshops including lean business development, legal support, startup culture and funding. We partnered with Design Forum Finland and they provided our teams a valuable insight into design thinking. Including design thinking already in the early stages of product and service development helped the teams achieve more coherent and viable product outcomes.

Spaghetti challenge, photo Veeti Haapsamo

Spaghetti challenge, photo Veeti Haapsamo

In only two months 4UNI teams managed to come up with great solution-driven business ideas. For example, SparCo. helps everyone in finding a sport buddy, whereas Mukula makes buying locally produced food easier than ever. With the help from mentors and tools learned in our expert workshops, many of the teams managed to test their ideas and further develop, change or even pilot their concept.

4UNI finals were held on 25.11. and our prestigious jury decided to award Team Kurnia (with their solution to gamify cooking) as the winner and ALA and Tribesy as runner-ups. You can read in our blog all about the finals (in Finnish). Now we can only wait and see, how far this year’s 4UNI teams will go!

Helsinki Think Company is a community that fosters entrepreneurship, as well as a fresh member of Design Forum Finland. Think Company’s activities are interdisciplinary, open for everybody, and very active. You don’t need to have a business idea in your head in order to join us – just come as you are. Learn more about us at thinkcompany.fi

Kurnia at the finals, photo Arttu Talvitie

Kurnia at the finals, photo Arttu Talvitie

Kohti asiakasta

kohti_asiakasta_kuva_850px

Ismo Turunen
Asiantuntija, kasvuyritykset
Tekes

Tuotteiden markkinat ovat täynnä. Kaiken maailman yritykset tunkevat markkinoille omia versioitaan, ja business on muuttunut huonokatteiseksi hintakilpailuksi.

Onneksi on paljon keinoja, joilla voi erottua kilpailijoista ja jättää heidät keskenään kehumaan halpoja hintojaan. Asiakaskohtainen räätälöinti, asiantuntijapalvelut, rahoituspalvelut, pilvipalvelut, verkkokauppa, muotoilu, palvelumuotoilu tai kokonaisratkaisut, joitakin mainitakseni, ovat mainioita keinoja luoda asiakkaille uusia hyötyjä ja itselle parempikatteista tarjoomaa. Sopivien kumppanien kanssa voi rakentaa asiakkaille laajempia ratkaisuja kuin kilpailijat. Erottuva markkinointi ja brändi kirkastavat juuri meidän ainutlaatuisuutta asiakkaan silmissä.

Kaikilla noilla tunnetuilla keinolla on yksi yhteinen tekijä: kohti asiakasta. Liiketoiminta siirtyy koko ajan lähemmäksi asiakasta.kohti-asiakasta_bloginosto_400x270

Samassa kehityssuunnassa on kasvanut ihan toisenlainen menestystarina, peruskoulu. Kouluttamisen ja opettamisen sijaan päähuomio on jo kauan kohdistettu koululaisten oppimiseen. Tulokset ovat erinomaisia, kuten ne ovat huippuyrityksillä ja muillakin organisaatioilla, joista löytyy oman kyvykkyyden lisäksi todellista asiakaslähtöisyyttä.

Digitalisaatio avaa liiketoiminnalle aivan uusia mahdollisuuksia. Valtavasti lisää dataa, mistä vaan, minne vaan, milloin vaan, reaaliaikaisesti sellaisenaan ja pitkälle jalostettuna, yhteyksiä, välineitä ja vaikka mitä. Mahtava resurssi! Mutta se on tuottava resurssi vain aidosti asiakaslähtöisille yrityksille, jotka menevät edelleen lähemmäksi asiakkaita, luovat heidän elämiinsä jotain parempaa, hurmaavat heidät ja saavat palkinnoksi kannattavaa liiketoimintaa. Syvästi resurssilähtöiset yritykset sen sijaan luovat kyllä kaikenlaista jännää, mutta päätyvät liiketoiminnan sijasta kalliiseen harrastustoimintaan

Brandijohtamisen tavoitteena yhteistä tarinaa elävä organisaatio

header_photo_blogi_punda
Riikka Hackselius-Fonsén

CEO, Senior Strategic Planner
Brand Agency Punda

Brandiin liittyy leimallinen tapa ajatella. Se sitoo asiakkaat ja henkilöstön yrityksen taakse. Johtajien roolina on toimia edustamansa organisaation kulttuurillisena esikuvana. He eivät voi johtaa brandiaan etäältä, vaan heidän tulee elää sitä. Heidän sitoutumisensa kautta yrityksen toimintatavat jalkautuvat asiakkaille, kumppaneille ja työntekijöille. Toimitusjohtaja on tämän kaiken kiteytymä. Halusi hän sitä tai ei.

Brandityön tulee leimata organisaation kaikkia toimintoja ja kaikkia tasoja. Miten tässä onnistuu parhaiten? Pundan resepti on yksinkertaisissa perusasioissa – ulos ja sisään kirkas visio, kaikille selkeä toimintasuunnitelma sekä kokonaisvaltainen työ sen toteuttamiseksi. Seuraavassa sukellamme reseptin saloihin tarkemmin:

  1. Selkeä, pitkän aikavälin visio antaa itsenäisyyttä. Riittävän pitkälle ulottuva visio ja siinä valittua positiota tukeva kehityssuunnitelma auttavat yritystä toteuttamaan kunnianhimoaan ja kurottamaan ylös. Liian lähelle asetetut tavoitteet keskittyvät nykyisyyden parantamiseen, ei markkinoiden uudistamiseen. On tärkeää pohtia oma toimiala ja  toiminta aika-ajoin uudelleen. Kilpailijoiden seuraaminen on kohtalokasta. Tarjoa asiakkaalle yrityksesi näköinen vaihtoehto sellaisella laatutasolla, jolla on vetovoimaa. Organisoi visio, älä visioi organisaatiota.
  2. Brandi on koko organisaation asia. Brandille leimallisten työtapojen sekä –välineiden ja priorisointijärjestys tulee olla selkeää organisaation jokaiselle työntekijälle. Toimintaa ei tule tehdä sen pohjalta mikä on yleistä muualla, vaan sen pohjalta, mikä tukee yrityksen omaa strategiaa. Vision ja arvojen jatkuva juurruttaminen on tärkeä osa esimiestyötä. Vain niillä itseohjautuvuus ja maalaisjärki voivat tulla osaksi organisaatiota ja tuottaa asiakkaalle halutun brandikokemuksen.photo_blogi_punda
  3. Vision kautta syntyvä asiakaslupaus muotoilee kaikkia toimintoja. Brandi ei synny yksin tuotteesta, vaan sen ympärille rakennetusta jakelutavasta, palvelusta ja ostamiseen liittyvistä odotuksista. Markkinointi on tärkeä keino näiden panostusten tunnistettaviksi tekemiselle. Selkeän viestin avulla asiakas luottaa yrityksen visioon ja siitä muodostuu pohja asiakaslupaukselle. Ostopäätös tehdään aina tulevaisuudelle ja muutokselle, jonka asiakas uskoo toteutuvan ostohetken jälkeen, ei ennen sitä.
  4. Realistinen aikajänne toimille takaa onnistumisen. Ostokäyttäytyminen muuttuu hitaasti. Tällä hetkellä pinnalla olevat kulutustrendit ovat saaneet alkunsa vuosituhannen vaihteessa. Uusi, pitkän aikavälin visio ei tarkoita, että jo ensi vuonna kaikki on toisin. Päinvastoin. Pitkän aikavälin strategiatyöllä kehitys jaetaan sellaiselle aikavälille, että muutos on mahdollista toteuttaa liiketoimintaa systemaattisesti kehittämällä. Kulutuskäyttäytymisen elinkaari on keskimäärin seitsemän vuotta. Tässä ajassa markkinat ovat ehtineet omaksua uutta, innostua siitä, vakiinnuttamaan kulutuksen alkaen kaipaamaan jo muutosta. Uudet asiat saattavat vaatia kaksi elinkaarta, jotta markkinat ovat valmiit ottamaan ne vastaan. Tämä vaatii suunnitelmallisuutta.
  5. Hallitse trendejä, älä anna trendien hallita brandiasi. Tuntemalla markkinat voit tiedostaa, mikä on niiden kypsyysaste uudistumiselle. Oman toimialan lisäksi on tärkeää tuntea kulutuskäyttäytymistä laajemminkin. Näin näkökulma oman alan maneereihin raikastuu ja kyky nähdä oma brandi asiakasnäkökulmasta säilyy. Erilaiset tekniset ratkaisut ja julkinen keskustelu voivat helposti hairahduttaa yrityksen omalta polultaan, jolloin se erkaantuu asiakkaidensa odotuksista. Uskollisuus omille tavoitteille voi hetkittäin olla haastavaa, mutta lopulta kannattavaa. Oman polun kulkijoille on aina ollut tilaa markkinoilla.

Brand Agency Punda on vienyt suomalaisia yrityksiä kansainvälisille markkinoille liki 20 vuotta. Strategisen suunnittelun ja markkina-analytiikan lisäksi Pundalle on tunnusomaista pitkäjänteinen kumppanuus asiakkaiden brandijohtamisen arjessa. Suomen toimistojen lisäksi yrityksellä on toimipiste Tukholmassa. www.punda.fi
Tutustu myös Pundan Insight Teamin portaaliin: www.focusingfuture.com

 

 

 

Biotalous + muotoilu = Suomen moottori?

dsc_0098Anne Raudaskoski
Kirjoittaja on Ethican perustaja, kiertotalousasiantuntija ja design thinking -fani.

“150 vuotta sitten kaikki oli biotaloutta”, totesi Niklas von Weymarn, Metsä Fibren tutkimusjohtaja ja yksi Muotoilua Biotaloudessa -tilaisuuden puhujista. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä kaksi hienoa, insinöörit ja muotoilijat yhteen tuovaa tuotekehityshanketta eli Hiilinielu Design Studio ja NoMa.

Vihreästä kullasta Suomessa on puhuttu jo pitkään, mutta mitä sitten on nykypäivän ja tulevaisuuden biotalous ja miksi sitä pitäisi muotoilla? (Tässä kohtaa on hyvä tarkentaa, että biotalous on todella laaja käsite, mutta tilaisuuden ja tämän tekstin fokus on metsäperäisessä biotaloudessa.)

Metsäbiotalouden arvo Suomelle on hulppea: työpaikkoja ala luo n. 150 000 ja viennin arvo v. 2015 oli 11,7 Mrd €. Toisaalta eräs tulevaisuusskenaario ennustaa, että vuoteen 2020 mennessä nykyisten – eli “perinteisten” – tuotteiden myynti laskee 30%:lla, kun taas uusien, kehitteillä olevien tuotteiden ansiosta kokonaismyynti kasvaa yli 120%:iin (vertailuvuotena 2010).

Uusia tuotteita ovat vaikkapa 3D -sellutulosteet, askartelumateriaalien tai langan valmistaminen sellusta, puupohjaiset muovikassit tai lääkkeitä kuusiuutteesta. Nämä ovat kaikki tuotteita, jotka ovat kehitteillä tai tulleet markkinoille viimeisen viiden vuoden aikana.

_jl13661Edellä mainittua listaa esitellessään Paperi-insinöörit ry:n tuore tj Antti Lindqvist sanoikin, ettö alan transformaatio käynnistyi finanssikriisistä, ja että uudenlaiset yhteistyö- ja osaamistarpeet on jo selkeästi tunnistettu paperialalla. Jatkossa tarvitaan siis koko ajan enemmän ristipölytystä eri alojen ajattelun, tulokulmien, kysymyksen asettelun  ja kompetenssin suhteen.

Toisin sanoen: rajapintojen hyödyntäminen on tarpeen biotaloudenkin vauhdittamisessa. Aalto-yliopiston Pirjo Kääriäinen on tällä hetkellä Designer in Residence -ohjelmassa ja toimii tällä hetkellä kahdessa monialaisessa tutkimusprojektissa: CHEMARTS ja Design Driven Value Chains in the World of Cellulose. Hän toi esiin tavoitteen luoda Suomeen uusi, aktiivinen biomateriaaliyhteisö, joka muuttaa materiaalien maailman kestäväksi. Samalla hän artikuloi kauniin yksinkertaisesti muutaman sanaparin kautta sen, mitä monialaisen yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan kaikilta osapuolilta: Tapaaminen/Altistus; Uteliaisuus/Nöyryys; Tuki/Kannustus; Kommunikointi/Tartuttaminen.

Eli tietyllä tapaa on tarpeellista päästää titteleistä ja rooliodotuksista irti, kun halutaan lähteä yhdessä luomaan uutta. Esimerkiksi perinteinen näkemys siitä, että muotoilijat ovat luovia ja insinöörit analyyttisiä on syytä unohtaa, ja miettiä sen sijaan miten luodaan hedelmällinen luottamuksen ilmapiiri, jossa molempien ammattikuntien kompetenssi kukkii parhaiten ja tuottaa enemmän kuin osiensa summan.

Kääriäisen tutkimusprojekteissa muotoilijat ovat olennainen osa tuotekehitystiimiä, eli he ovat mukana kehittämisprosessissa alusta saakka. Tähän tulisikin pyrkiä, jotta design thinking -työkalut ja muotoilijoiden kyky yllättäviin ja ennakkoluulottomiin kysymyksiin sekä ratkaisuihin voidaan maksimoida sekä tuoda asiakaskokemuksen tärkeys tuotekehityksen keskiöön.

Design Forumin tj Petteri Kolinen kiteytti mainiosti, että perinteisten designbriiffien sijaan tulisi kartoittaa erilaisia mahdollisuuspolkuja. Jotta mahdollisuuspolut mahdollistuvat, tarvitaan juuri Kääriäisen esittämiä sanapareja.

Pidimme Kolisen puheenvuoron yhteydessä lyhyen yleisögallupin siitä, millä portaalla muotoilu biotalouden maailmassa tällä hetkellä on. Yleisesti käytössä olevassa muotoiluportaikossa on neljä askelmaa, jotka kuvaavat muotoilun roolia organisaation kokonaiskuvassa:

1= muotoilulla ei ole roolia
2= muotoilu stailauksena eli muotoilua käytetään tuotteiden ulkonäön parantamiseen
3= muotoilu prosessina eli muotoilu on osa tuotekehitystä
4= muotoilu strategiana eli muotoilu on osa yrityksen strategiaa

Suurin osa yleisöstä äänesti kakkosporrasta. Matkaa huipulle siis vielä on, mutta suunta on oikea. Ristipölytys jatkukoon.