Arvo ja merkitys

Petteri_Kolinen_blogi_850px

Petteri Kolinen
Toimitusjohtaja, Design Forum Finland

Tyttäreni ei aio enää antaa perinteisiä joululahjoja omalle perheelleen. Hän oli valinnut nettipalvelun kautta perheen, joka lahjoja oikeasti tarvitsee. Hän lupasi leipoa ja tehdä omalle perheelleen sen sijaan jouluksi joitain meidän suosikkiruokia. Hän hankki lahjat valitsemalleen perheelle, vaikka opiskelijan elämässä ei varsinaisesti rahaa ole yhtään liikaa. Tekemättä asiasta sen suurempaa meteliä tai painostamatta muita tekemään samalla tavalla, hän halusi ostaa lahjat perheelle, jolla on oikeasti vähemmän.

Ilmastonmuutos ja järjetön tavarapaljous on kolkuttanut meistä suomalaisista useimpia jossain kaukana takaraivossa jo vuosia, mutta vasta tänä vuonna kaukomatkailu ja hillitön kuluttaminen ovat alkaneet tuntua hiukan nololta. Ehkä viimeinen herätys tuli viime kesänä, kun armottomat helteet eivät Suomessa loppuneet. Poikkeuksellisen helteen ja ilmaston suhteen tehtiin useita pelottavia ennätyksiä. Moni muu maa kärsi helteistä tosin paljon Suomea enemmän. Sitrakin puhuu yhä tiukemmin maapallon kantokyvystä suhteessa kulutukseen.Petteri_Kolinen_bloginosto

Design Forum Finlandin vuoden 2019 teema on ’Arvo ja merkitys’. Koetamme kantaa omat pienet kortemme kekoon näissä tärkeissä asioissa. On tärkeää miettiä, mikä on oikeasti arvokasta ja merkityksellistä myös muotoiltaessa. Mitä arvoa syntyy loppukäyttäjille ja laajemminkin? Voidaanko esimerkiksi suunnitella palveluja, jotka helpottavat meitä tekemään parempia ratkaisuja päivittäin, lisäämättä kuluttamista? Miten suunnitellaan tuotteita, joilla on pitkä elinkaari, tai useita elinkaaria? Voiko uuden tuotteen sijaan rakentaa palvelun tai alustan, jolla jo olemassa olevia tuotteita voidaan jakaa, kierrättää tai kunnostaa? Mitä ratkaisuja voidaan suunnitella asumiseen ja liikkumiseen, jottei rasiteta ympäristöä ja luonnonvaroja? Voidaanko muotoilun keinoin työstää ja joskus myös ratkoa meidän suuria haasteitamme?

Ihmisille on yhä tärkeämpää, että yritykset ja yhteisöt toimivat oikeiden ja kestävien arvojen mukaisesti. Omilla valinnoilla on tänä päivänä helppoa vaikuttaa, kaikkea voi ostaa melkein mistä vain ja milloin vain. Digitalisuuden mukanaan tuoma läpinäkyvyys paljastaa nopeasti vastuuttoman tai falskin puuhastelun.

Design Forum Finlandin tapahtumat, viestintä ja muu tekeminen keskittyvät muotoilun tuomaan arvoon ja merkitykseen vuonna 2019.