Design Forumin kolme vuosikymmentä

1_Lehden-kansi_567x850_

Auli Suortti-Vuorio
Tutkija, Design Forum Finland

 

Design Forumin perustaminen 1987

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Design Forum perustettiin. Se oli Suomen Taideteollisuusyhdistyksen, Teollisuustaiteen Liitto Ornamon, valtion ja teollisuusyritysten yhteishanke. Design Forum perustettiin edistämään teollista muotoilua. 1980-luvulla useissa maissa toimi valtion tukemia muotoilukeskuksia, joiden tarkoituksena oli edistää teollista muotoilua tuomalla muotoilijoita, elinkeinoelämää ja tiedotusvälineitä lähemmäksi toisiaan. Vanhin näistä oli Lontoon Design Council, joka oli aloittanut toimintansa jo 1944. Sen toimitiloissa oli pysyvä tuotenäyttely, se harjoitti muotoilijoiden välitystä teollisuudelle, julkaisi lehteä ja jakoi muotoilupalkintoa. Design Council sekä mm. Tanskan, Ruotsin, Ranskan ja Japanin vastaavat keskukset olivat Design Forumin esikuvia.

Suomen Taideteollisuusyhdistys ja Ornamo olivat vuosina 1928–1961 järjestäneet taideteollisuuden vuosinäyttelyjä, joissa yritykset esittelivät tuotteitaan ja joiden kautta taideteollisuuden uudet virtaukset levisivät ympäri maata. Vuosinäyttelyt jouduttiin lopettamaan, kun yritykset suosivat messuja tuotteidensa esittelyfoorumeina ja alkoivat myös hankkia omia näyttelyhuoneistoja. 1970-luvun lopulla huomattiin, että isoja näyttelykatselmuksia tarvittiin sittenkin, ja vuodesta 1979 alkaen järjestettiin laajoja Suomi muotoilee -näyttelyjä. Niissä esitellyt tuotteet jurytti Taideteollisuusyhdistyksen ja Ornamon yhteinen Muotoiluraati.

Teollisuus vaati kuitenkin teollisuustuotteiden ja teollisen muotoilun tuomista voimakkaammin esille ja tuotteille pysyvää näyttelypaikkaa pääkaupunkiseudulle.  Tällaista teollisesta muotoilusta tiedottavaa keskusta olikin mm. Taideteollisuusyhdistyksen taholla suunniteltu jo vuosia, mutta vasta 1987 saatiin kauppa- ja teollisuusministeriöltä kolmen vuoden kokeiluluontoinen määräraha Design Forumin toiminnan käynnistämistä varten. Muotoilun Tiedotuskeskus Design Forum avattiin juhlallisesti 10.12.1987 Vientitalon valopihalla osoitteessa Etelä-Esplanadi 8. Avajaispuheen piti ministeri Pertti Salolainen, joka korosti muotoilun kasvanutta merkitystä. Hänen mukaansa teollisuus koki muotoilun olevan keskeinen ja erottamaton osa tuotekehitysprosessia ja sen lisäksi muotoilu on yksi kansainvälisen kilpailukyvyn perustekijöistä.

 

2_Lehden_kansi_850px_

Design Forum -tiedotuslehden ensimmäinen numero ilmestyi keväällä 1988.

 

Kauppa- ja teollisuusministeriö rahoitti Design Forumin toimintaa 50 %:lla ja teollisuusyritykset tukivat toisella 50 %:lla.  Nokian silloinen pääjohtaja Kari Kairamo kutsui Design Forumin tukemista ”teollisuuden asevelvollisuudeksi” ja myös Teollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja Timo Relander myötävaikutti Design Forumin syntymiseen. Vuonna 1988 Design Forumin toimintaa tukivat mm. Artek, Nokia, Enso-Gutzeit, Fiskars ja Valmet ja yhteensä tukijayrityksiä oli 21.

Design Forum oli hallinnollisesti Suomen Taideteollisuusyhdistyksen hallintoneuvoston alainen mutta taloudellisesti itsenäinen yksikkö, jonka toimintaa johti johtoryhmä. Johtoryhmässä oli kaksi edustajaa Suomen Taideteollisuusyhdistyksestä, kaksi Teollisuustaiteen Liitto Ornamosta ja kaksi teollisuusyritysten edustajaa. Design Forumin johtajaksi valittiin Juha Valtanen.

Design Forum halusi olla teollisuutta, elinkeinoelämää, muotoilijoita ja suurta yleisöä palveleva kohtaamispaikka ja tietopankki. Sen toimintamuotoja olivat mm. näyttelyt ja tuotteiden julkistustilaisuudet, tiedotus ja ns. muotoilurekisterin ylläpitäminen. Design Forumin avajaisnäyttely ”Muotoilu on viesti” pyrki kertomaan, miksi ja miten muotoilijoiden apua kannatti käyttää teollisuusyrityksissä. Näyttelyn suunnitteli sisustusarkkitehti Simo Heikkilä, joka oli suunnitellut myös Design Forumin toimitilat Vientitalossa. Näyttelyssä oli esillä uusimpia teollisuustuotteita kuten Hannu Kähösen Trice-tuoli ja Jussi Aholan saunakiuas. Keväällä 1988 Design Forumissa nähtiin jo kansainvälinenkin näyttely, Dansk Design Rådin kokoama katselmus tanskalaiseen teolliseen muotoiluun.

Toukokuussa 1988 ilmestyi Design Forum -tiedotuslehden ensimmäinen numero. Lehti kertoi suomalaisista teollisuustuotteista ja niiden muotoilusta. Lehti esitteli myös Design Forumin logon suunnittelukilpailun tulokset. Voittajaksi valittiin Jouko Ollikaisen kilpailuehdotus.

 

3_Esitteen_kansi_Muotoilun_tiedotuskeskus_850px_

Design Forumin, Muotoilun Tiedotuskeskuksen, ensimmäinen esite tehtiin keväällä 1988.

 

Vuonna 1990 Design Forum ja kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalveluyksikkö käynnistivät muotoiluasiamiestoiminnan. Hanketta rahoittivat KTM ja läänit kehitysrahastoistaan. Muotoiluasiamiehet toimivat mm. Uudenmaan, Kymen, Hämeen, Keski-Suomen ja Oulun lääneissä. Muotoiluasiamiehet tekivät pk-yrityksiin maksuttomia yrityskäyntejä ja laativat yrityskohtaisia muotoiluanalyyseja, jotka puolestaan johtivat tuotekehitysohjelmiin ja toimenpidesuosituksiin. Design Forum koordinoi muotoiluasiamiestoimintaa.

Design Forum ja Yrittäjäin Fennia perustivat yrityksille ja tuotteille myönnettävän Pro Finnish Design -kilpailun ja -palkinnon vuonna 1990. Nykyisin se tunnetaan nimellä Fennia Prize.

Suomen Taideteollisuusyhdistys sai vuonna 1991 uudet säännöt, joiden mukaan se ylläpitää Design Forum Finlandin toimintaa. Yhdistyksen toimiston ja entisen Design Forumin toiminnat ja toimitilat yhdistyivät. Taideteollisuusyhdistys sai ensi kertaa historiassaan oman näyttelytilan, ja uudet toimistotilat osoitteessa Fabianinkatu 10. Uusien tilojen ja toimintojen avajaisjuhlaa vietettiin 10.12.1991 eli tasan neljä vuotta Design Forumin avaamisen jälkeen.

 

Design Forum Finlandin toiminta on muuttunut vuosikymmenien aikana. Nykyisen strategian mukaan Design Forum Finlandin tavoitteena on edistää muotoilun käyttöä suomalaisissa yrityksissä mm.  johtamisen työkaluna ja strategisella tasolla, ja tätä kautta kasvattaa yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.