Designummetus

ville_tolvanen_850px

Ville Tolvanen
Digitalist Network

Lista asioista, joissa Suomi on maailman paras, pitenee. Tässä valossa on vaikea ymmärtää, miten saamme yhdessä aikaan kreikkalaisia numeroita talouden kasvussa ja kannattavuudessa. Ehkä menestys tulee liian helposti.

Suomi on arkkitehtuurin ja muotoilun suurvalta. Myös insinöörimme osaavat rakentaa koneita, elektroniikkaa, teknologiaa ja tuotteita. Miksi menestymme insinööriteollisuudessa, mutta emme onnistu valtaamaan kuluttajamarkkinoita uusilla innovaatiolla?

Jumaloidun Alvar Aallon taide kumpuaa turhan poistamisesta. Mestaruus syntyy pelkän olennaisen synnyttämisestä. Samanlaista pragmaattisuutta tuntuu olevan suomalaisessa insinööriajattelussa. Synnytetään tuote, joka muka myy itse itseään.

Kulttuuri on vahva vihollinen. Käytäntöä palvova arki tunnistaa heikosti tarpeen muotoilla pelkkien tekniikoiden tai tuotteiden sijaan palveluita, toimintamalleja, yrityksiä ja yrityskulttuureja. Suomalaisten olisi muotoiltava myös itsensä valmiiksi maailman kyllästetyille kulutusmarkkinoille.

Pelkkää teknologiaa, tuotetta, palvelua tai markkinointia tuijottava jättää asiat puolitiehen. Ei hyvä tuote mitään välttämättä myy. Se jää salaisuudeksi tai välttävien ratkaisujen raatelamaksi.

Tarvitsemme ajattelua ja osaamista, joka tekee ideasta totta tuotteen ja aina osaamisen myyntiin asti. Muuten podemme designummetusta, jossa luulot omasta osaamisesta ylittävät markkinoiden niille suoman arvostuksen. Ehkä omasta ajattelusta humaltuminen selittää surkeat suomalaiset talousnumerot.

 

Ville Tolvanen moderoi 14.7.2017 Design Forum Finlandin ja Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n Suomi suosta! Vauhtia kasvuun design- ja bisnesosaamisella -paneelikeskustelua klo 11.45–13.00 Purje-lavalla. Katso lähetys MTV Katsomosta.