Maailma tuu ikkunaan, täällä huutaa Suomi!

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850
Kuva: Emilia Kangasluoma, Finland Promotion Board

 

Petra Theman
Lähetystöneuvos/maakuvayksikön päällikkö
Ulkoministeriö

”Mitä meistä oikein nyt ajatellaan?”, ”Mitä väliä sillä on mitä meistä ajatellaan?”, ”Jihuu, nyt meitä ajatellaan!”. Aika usein, kun kerron, minkä asian parissa teen töitä, kuulen, kuinka keskustelukumppanillani raksuttaa: ”maakuvatyö, turhaa vai väärin ja liian vähän tehty?”.

Yleensä suomalaisella on maakuvatyöhön liittyvä näkökulma valmiina, ja se on joko musta tai valkoinen. Toisessa päädyssä ollaan sitä mieltä, että kunhan tuote, eli Suomi, on vain tarpeeksi hyvä, niin kyllä se itsestään myy. Tehdään oikeita asioita, se on ainoaa mahdollista työtä Suomi-kuvan eteen.

Toisessa päädyssä ollaan hyvin, hyvin huolissaan siitä, että Suomi ei kerro tarpeeksi asiasta A tai vahvuudestaan B, eikä tätä työtä edes rahoiteta niin kuin pitäisi, eikä viimeksikään, kun olin Los Angelesissa, yksikään Uber-kuski osannut nimetä YHTÄÄN suomalaista bändiä tai urheilijaa!

Niin, ja yksi vaihtoehto, joka tuntuu olevan varsinkin iltapäivälehtien suosikki, on vertailu ja vastakkainasettelu (v. 2010 työnsä lopettaneen) maabrändityöryhmän kanssa, kas näin: ”Saara Aalto Suomi-kuvalle paljon tärkeämpi kuin mikään maabrändityöryhmä.”

Ihan relevanttia siis on kysyä, miksi suhtaudun tähän työhön niin suurella intohimolla?

Ensinnäkin siksi, että olen aina uskonut mielikuvien ja fanittamisen voimaan valintoja tehtäessä, niin yksilö-, yritys- kuin jopa valtioiden tasolla. Lukuisa määrä meihin vaikuttavia päätöksiä perustuu faktojen ohella mielikuviin. Nämä mielikuvat eri maista syntyvät monista puroista ja muodostuvat jo hyvin varhain hämmästyttävän pysyviksi. Maiden brändit ovat mittauksissa todella hitaita liikkeissään. Maakuvatyö on siis aina tulevaisuuteen suuntautunutta työtä, dialogia, jonka pitää todella elää ajassa ja huomioida ne asiat, jotka ovat relevantteja nuorille sukupolville.

 

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850px
Kuva: Sakari Piippo, Finland Promotion Board

 

Toiseksi siksi, että elämme jälleen aikoja, jolloin sekä taloudellinen tilanteemme että kansainvälinen poliittinen tilanne edellyttävät itsenäistymisen alkuaikoihin verrattavia huippusuorituksia maakuvatyössä; momentum pistää parastamme on juuri nyt. Jos me emme kerro tarinaamme, sen kertoo joku muu (ja se ei ole valtiolle koskaan kauhean hyvä vaihtoehto).

Kolmas syy löytyy puhtaasti työn sisällöstä: on hienoa saada paneutua Suomen ja suomalaisten vahvuuksiin.

Voin myös rehellisesti olla samaa mieltä molempien ääripäiden (oops, anteeksi) kanssa. Kyllä! Se, mitä suomalaiset, kuuluisat ja vähemmän kuuluisat, tekevät ja millaisia poliittisia päätöksiä meillä tehdään, on aivan keskeisiä rakennuselementtejä Suomen maakuvassa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole turhaa: ne hienot teot eivät vain aina ihan itsestään tavoita meille tärkeiden kohderyhmien tietoisuutta.

Kyllä! Satsaamme Suomessa niin taloudellisia kuin henkilöresursseja aivan liian vähän tähän työhön, oli verrokkimaa melkein mikä tahansa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole täysin epäonnistunutta: Suomen maakuva on monessa eri globaalissa mittauksessa vähintäänkin hyvä ja tällä hetkellä trendi on selvästi noususuuntainen. Lisäksi olen usealta ulkomaiselta arvostetulta taholta kuullut, että maailman maabrändityön huippualueet ovat tällä hetkellä Ruotsi, Islanti ja Suomi. Vertailemme itseämme siis suoraan maailman kovimpiin osaajiin tällä saralla.

Eikä tavoitteena ole se, että kaikki maailmassa osaisivat siteerata Kalevalaa tai osaisivat asettaa kartalle Helsingin lisäksi pari muuta suomalaista kaupunkia. Tavoitteena on se, että Suomen kannalta tehtäisiin niitä taloudellisesti ja poliittisesti positiivisia päätöksiä.

suomen_maakuva_blogikirjoitus_emoji_850px
Kuva: Thisisfinland.fi

 

[Sulkeisiin voisin toki lisätä märän unelmani, joka on japanilaisen mangan kaltainen kulttuurinen ilmiö, joka olisikin lähtöisin Suomesta. Suomi-kuva kun on selvitysten mukaan sellainen, että meitä pidetään osaavina ja Suomea hyvin hallinnoituna ja toimivana. Se, että vedotaan järkeen, ei kuitenkaan aina riitä esim. silloin kun houkutellaan osaajia, opiskelijoita tai matkailijoita. Tarvitaan myös tunnetta. Arkkitehtuuri- ja heavy metal -fanien lisäksi tarvitsemme uusia, erilaisin tavoin suomalaisiin kulttuurisiin ilmiöihin tai genreihin intohimoisesti suhtautuvia. Ja jos kulttuuri ei satu kiinnostamaan, niin kannattaa ajatella vaikka sitä, kuinka Suomesta positiivisesti teini-iässä ajatellut henkilö suhtautuu myöhemmällä iällä esim. Suomesta tuleviin tuotteisiin.]

On olemassa tervettä ja sairasta ylpeyttä omasta maasta, mutta on myös olemassa tervettä ja vähän jo vainoharhaisuuden puolelle menevää itsekritiikkiä. Moni asia Suomessa on hyvin ja kiinnostavaa. Niistä kannattaa ja pitää kertoa, jotta meillä, ja myös muualla tässä aika hullua vaihetta elävässä maailmassa, menisi jatkossa vielä entistä paremmin.