Messuille kannattaa edelleen osallistua

Katsaus IMM Cologne 2016 -messuilta

Tapio Anttila
muotoilija, sisustusarkkitehti

”Sähköiset kanavat syrjäyttävät perinteiset messutapahtumat”, ”Messut ovat vanhanaikainen tapa tehdä myyntiä ja markkinointia” ja ”Messut tulevat kuolemaan” ovat lauseita, joita on jankutettu jo pitkään. Onko tosiaan näin? Koluttuani isoja kansainvälisiä huonekalumessuja jo pitkään vierailijana, osastojen suunnittelijana ja näytteilleasettajana sanoisin, että kehitys on ainakin näissä tapahtumissa menossa päinvastaiseen suuntaan.

Palasin juuri Kölnistä IMM Colognesta, joka on maailman toiseksi suurin ja tärkein messutapahtuma Milanon Salone del Mobilen jälkeen. Esittelimme osastollamme ensi kertaa kansainvälisesti uuden Tapio Anttila Collection -brändin. Huomasin, että en koko aikana käynyt legendaarisissa Kölnin vanhan kaupungin baareissa, joissa vielä kymmenen vuotta sitten messuväki roikkui yömyöhäiseen kontaktejaan voidellen. Jutellessani tuttujen kanssa monet muut olivat tehneet saman havainnon. Ostamisesta ja myymisestä on tullut hektisempää ja nopeampaa. Henkilösuhteet ovat kyllä edelleen tärkeitä, mutta aikaa käytetään tehokkaammin. Osa tutuista ostajista oli vain yhden kiireisen päivän Kölnissä ja jatkoi matkaa Pariisin messuille illalla. Tänä päivänä he ovat hyvin ammattimaisia ja tietävät tarkkaan, minkä tyyppistä ja hintaista tavaraa hakevat. Taustatyöt tehdään tarkkaan netissä ja yhteyksiä pidetään etukäteen valmistajiin ja brändien edustajiin. Messuja tarvitaan foorumina, jossa varmistetaan nopeasti tuotteen fyysinen toimivuus, ulkonäkö ja laatu sekä tavataan osapuolet face to face.

Muutama vuosi sitten Euroopan taloustilanteen ollessa pahimmassa aallonpohjassa muistan selvästi, miten IMM Cologne -messujen käytävillä oli todella väljää ja alueita halleista tyhjillään. Nyt tilanne tuntuu olevan kokonaan toinen – designpainotteisiin halleihin jopa jurytetään yrityksiä. Myös Milanossa olisi enemmän tulijoita kuin on vapaita paikkoja. Eurooppalaiset kalustevalmistajat ja brändit ovat jälleen rohkeammin liikkeellä kuin suomalaiset, joita IMM Colognessa oli nyt entistä vähemmän, vain kourallinen. Viime vuonna näytti vielä siltä, että valtion messuavustukset loppuisivat kokonaan, mutta onneksi näin ei käynyt. Tällöin suomalaisten edustus olisi ollut varmasti vieläkin vähäisempää.

IMM-messut ovat muuttuneet selvästi designpainotteisemmiksi. Messuorganisaatio on tehnyt määrätietoista työtä nostaakseen tapahtuman profiilia. Yksi uusi, toimiva ja tyylikäs keino oli messujen kehittämä Pure Edition -konsepti hallissa kaksi. Sinne oli valittu mielenkiintoisia startuppeja puolivalmiille ”custom design” -osastoille. Tämän kategorian brändejä näyttäisi syntyvän koko ajan lisää etenkin Tanskasta ja ”ei niin perinteisistä” muotoilumaista. Kilpailu on tullut yhä kovemmaksi ja voittajiksi selviytyvät yritykset, jotka osaavat tuotteiden lisäksi tehdä haluttavia ja helposti ostettavia konsepteja. Pelkkä tuotekeskeisyys ei riitä, vaan yhtä tärkeää on, millainen mielikuva herätetään. Tässä mielessä messuilla mukana oleminen ja näkyminen ovat erittäin tärkeitä.

Italia on ollut pitkään muotoilun numero uno, mutta näyttäisi siltä, että tuoreet ja mielenkiintoisimmat asiat tulevat tällä hetkellä jostain muualta. Tunnettujen italialaisten brändien suuret, laakeat ja kimaltelevat osastot kertovat heidän asiakkaistaan, jotka eivät ole nuoria ja keskituloisia käytännöllisen designin kuluttajia. Tanskalaiset valmistajat, kuten Muuto ja Hay, ovat tulleet nopeasti markkinoille toimivilla tuotekonsepteillaan ja rakentaneet brändejään harmittavan mestarillisesti juuri tälle kasvavalle ja merkkitietoiselle ryhmälle. Skandinaaviselle tyylille on kysyntää juuri nyt vähän jokaisessa maailmankolkassa. Osastollamme tapasin yllättävän monta aasialaista ja jopa intialaista ostajaa, jotka olivat liikkeellä nimenomaan hakemassa pohjoismaista muotoilua.

Usein messuille lähdetään myymisen lisäksi haistelemaan trendejä ja suuntauksia. Sen ohella on yhtä tärkeää katsoa, mitä siellä ei ole. Näiden pohjalta on osattava tehdä tuotteita, joilla on tarvetta ja kysyntää markkinoilla – ollen kuitenkin sopivasti kiinni ajassa. Olemme onnistuneet löytämään tällaisen tuotealueen nastolalaisen valmistajan Pedron kanssa uudentyyppisistä vuodesohvista. Kevyen ja yksinkertaisen muotoilun lisäksi sohvissa on ominaisuuksia, joita ei yllättäen löydy muualta. Uusin mallimme palkittiin IMM Cologne 2016 -messuilla Iconic Awards: Interior Innovation 2016 -palkinnolla.

Markkinoinnissa päädyimme ratkaisuun, jossa muodostimme muutaman suomaisen pk-valmistajan kanssa suunnittelijan nimeä kantavan tuotekonseptin ja brändin: Tapio Anttila Collection. Siten saimme nopeasti koottua eri tuotealueita sisältävän malliston, joka mahdollistaa sisustuskokonaisuuksien luomisen. Niitä on helpompi myydä ja presentoida jälleenmyyjille yksittäisten tuotteiden sijaan. Markkinointikustannukset jakautuvat useamman valmistajan kesken, jolloin on mahdollisuus tehdä asioita isommin.

Uusien brändien ja tuotteiden saaminen kv-markkinoille on helpompaa kuin koskaan aiemmin somen, blogien ja muun sähköisen median avulla. Tällä saralla löytyy hyviä nuoria muotoilualan yrityksiä, jotka toimivat pelkästään netin välityksellä. Sähköinen maailma on pullollaan kuvamateriaalia ja kilpailu huomiosta on kovaa. Sen takia pelkkä näkyminen netissä ei välttämättä riitä ja siksi myös messunäkyminen on perusteltua. Toisaalta myös huonekalut vaativat usein monipuolisempia aistihavaintoja – tuoleja pitää koeistua ja valaisimien valaistusominaisuuksia todentaa. Kaupankäynti näyttää olevan edelleen myös monipuolinen henkilökontaktilaji.

Näistä syistä johtuen joudumme varmasti käymään messuilla myös tulevaisuudessakin.