Muotoilusta, startupeista ja seuraavasta sadasta vuodesta

Start_up_planning_850pxAntti Salminen
Asiantuntija, Tekes

Tähän blogiin toisinaan kirjoittava kollegani Ismo Turunen on mielestäni onnistunut määrittelemään osuvasti yhdellä lauseella muotoilun harvoin korostetun mutta olennaisen ydinosaamisen. Ismon ajatus menee suunnilleen näin: ”Insinööri ymmärtää teknologiaa ja ekonomi taloutta, mutta muotoilijan merkittävin taito on ihmisen tarpeiden sekä ongelmien syvällinen tajuaminen ja ratkaisuvaihtoehtojen esittäminen sille, miten nämä tarpeet tyydytetään ja ongelmat ratkaistaan”. Muotoilija on siis ihmisen toiminnallisuuden sekä käyttäytymisen spesialisti ja systeemianalyytikko, siinä missä insinööri hallitsee vaikkapa rakenneteräksen lujuusopin tai ekonomi sijoitetun pääoman kannattavuuslaskennan.

Ajatukseen liittyy osuva vihjaus, että menestyvää liiketoimintaa tai hyviä tuotteita on mahdotonta toteuttaa ilman monialaista yhteistyötä eri alojen taitajien kesken. Loistavintakaan teknologista innovaatiota ei saa toteutettua ja kaupallistettua ilman ymmärrystä tuotannon kustannusrakenteesta, rahoituksesta ja markkinoinnista. Toisaalta ei edes maailman pätevin myyntimies pysty loputtomiin myymään tuotetta, joka ei toimi teknisesti hyvin ja hajoaa huonon mekaanisen suunnittelun tai toimimattoman algoritmin vuoksi. Oikeastaan kaikki uuden tekeminen on hankalampaa, jos ympärillä ei ole muita kuin saman taustan omaavia ihmisiä, jotka on koulutettu ajattelemaan yhtenäisellä tavalla ja samoista lähtökohdista. Eteenpäin vievä liike puuttuu, jos kaikki seisovat yhdessä kulmassa ja katsovat samaan suuntaan.

Toimivampien asioiden suunnittelu, uusien innovaatioiden kehittäminen ja maailman rakentaminen paremmaksi ei ole koskaan ollut hedelmällistä yksin. Me kaikki tarvitsemme seinää, johon pallotella ideoita, vaikkakin ihmisten välisessä kanssakäymisessä tuo seinä voi välillä olla niin haastava ja omien ajatusten vastainen, että siihen mieluummin heittäisi tikkaa. Tulevaisuuden tutkijat ja media ovat tehneet meille kaikille selväksi, että olemme etenemässä kohti radikaalisti erilaisempaa työyhteiskuntaa kuin missä yksikään aikaisempi sukupolvi on elänyt. Pelkästään suorittava ja monotoninen työ vähenee jatkuvasti, kun tekoälyn kehittymisen myötä kaikki tuotanto automatisoituu sekä digitalisoituu. Jäljelle jää pitkälle erikoistuneiden ja paljon kouluttautuneiden ammattilaisten yhteisöjä, riippumatta siitä, mistä ammattialasta on kyse. Näiden heimojen jäsenten tärkein arvioitava ominaisuus CV:ssä ei ole pitkä ura yhdessä positiossa vaan kyky omaksua jatkuvasti uutta tietoa ja rakentaa toimivia verkostoja eri kieliä puhuvien sekä erilaisia näkemyksiä omaavien ihmisten kanssa.

Mikä tulee olemaan muotoilun merkitys Suomelle sen seuraavien sadan vuoden aikana tässä uudessa kommunikaatioon ja verkkoihin perustuvassa maailmassa? Miten muotoilu ammattialana voi toimia hedelmällisessä yhteistyössä muiden teollisuuden osa-alueiden kanssa ja samalla luoda tuoreita ja globaalisti kiinnostavia ajatuksia suomalaiseen yhteiskuntaan? Me olemme aina olleet hyvin pitkälle taiteeseen ja muotoiluun identiteettimme tukeva kansakunta, ehkä enemmän kuin ymmärrämmekään. Auli Suortti-Vuorio mainitsee tämän blogin edellisessä artikkelissa Pariisin maailmannäyttelyn 1900 ja Milanon 1950-luvun Triennalet. Kieltämättä näillä tapahtumilla alkaa olla suomalaisen muotoilun kaanonissa samanlainen myyttinen kaiku kuin Raatteen tiellä on jokaisen itsenäisyyspäivän Ilta-Sanomissa tai jääkiekon 1995 MM-kullalla on joka kevät. Ne ovat hetkiä, joista ollaan syystä ylpeitä, mutta niitä myös muistellaan, koska mitään paljon merkittävämpääkään ei ole viime aikoina oikein tapahtunut.

Muotoilu ei ole enää nuori teollisuuden ala. Se on etabloitunut ja sen toimintatavat ovat vakiintuneet jo niin pitkälle, että jokaisella meistä on vaistonvarainen mielipide aiheesta ja stereotypia tekijöistä. Ajattele mielikuvaasi perusinsinööristä. Ajattele perusekonomia tikkitakissaan. Ajattele mielikuvaasi perusmuotoilijasta paksusankaisissa silmälaseissaan ja mustassa poolossa suunnittelemassa koivulaminaatista tehtyjä huonekaluja, jotka koostuvat vain 90 asteen kulmista. Muotoilutoimiston nimi on todennäköisesti Sohjo, Avara tai Cylmae ja heidän Macbookeissaan on paljon tarroja. Unohda nuo mielikuvat saman tien, koska stereotypiat ovat lähes aina harhaan johtavia, haitallisia ja rajoittavat ihmisen omaa insentiiviä hakeutua keskusteluun muiden kanssa. Koetetaan siksi kohdata toisemme hetken jokainen oman laatikkomme ulkopuolella ja miettiä, miten alussa mainittu muotoilun ydinosaaminen ihmisen tarpeista voitaisiin uudella tavalla generoida meidän kaikkien hyödyksi.

Start_up_deal_850px

Vaikka kannatan asioiden tarkastelemista monelta eri näkökulmalta ja erilaisia osaamisalueita vasten, yhdestä asiasta alan olla kokemusperäisesti vakuuttunut: muotoilullinen ajattelu (tai design thinking, jos asiaa haluaa kutsua sillä nimellä) on loistava työkalu uusien innovaatioiden ja konseptien arviointiin jo ensivaiheista lähtien. Olen työurallani tavannut noin 1 700 keksijää, innovaattoria ja startupyrittäjää, joiden innovaatiot ja liiketoimintaideat ovat edustaneet kaikkia mahdollisia elämän eri osa-alueita. Oma ammatillinen taustani on muotoilussa, eli en pysty mitenkään asettumaan jokaisessa asiassa substanssiosaajan paikalle arvioidakseni innovaation kaikkia teknisiä puolia. Olen hyvin pitkälle selviytynyt suomalaisen muotoilukoulutuksen tarjoamalla ymmärryksellä siitä, mitä on oikea kysymyksen asettelu, kun mietitään tuotteen suunnittelun lähtökohtia ja siihen pohjautuvan liiketoiminnan kannattavuutta.

Tekoälyn kehittymisestä huolimatta ihmiset tulevat jatkossakin suunnittelemaan tuotteita ja palveluita ihmisille. Teknologia voi helpottaa ja nopeuttaa asioiden luomisessa käytettäviä prosesseja, mutta mittakaavamme perusyksikkö tulee olemaan vielä kymmeniä tuhansia vuosia Homo Sapiens Sapiens. Mikään liiketoiminta ei menesty, jos se ei ratkaise jotakin ongelmaa joko täysin uudella tavalla tai edullisemmin ja paremmin kuin kilpailijansa. Jo suunnittelun alkuvaiheessa keksijän ja innovaattorin pitäisi esittää itselleen kysymys, kenen ongelmaa hän lähtee ratkaisemaan eli kuka on asiakas. Seuraava vaihe on analysoida, mitä lisäongelmia ensimmäinen ratkaistu ongelma tulee luomaan ja keneen ne kohdistuvat. Tällä hyvin yksinkertaisella ajatuskaavalla pääsee jo melko pitkälle, kun haluaa koeponnistaa mitä tahansa liiketoimintakonseptia. Se on samalla myös Ismon mainitsema muotoilun ydin. Muotoiluhan ei ole käytännössä mitään muuta kuin erilaisten tarpeiden tunnistamista ja resurssien allokointia, vaikeuksien ratkaisemista ja toisen ihmisen mittakaavaan asettumista. Tarve voi olla kiteyttää nuoren kansakunnan orastava kansallinen identiteetti ja ratkaisu on pukea nuo asiat näyttelypaviljongin tai muottiin puhalletun lasin muotoon. Jos asioita miettii ensin ihmisen eikä teknologian näkökulmasta, kaikkien asioiden suunnittelussa ja muotoilussa on vastattava samoihin peruskysymyksiin. Siitä syystä on kummallista, että me puhumme Suomessa paljon muotoilusta, mutta sitä ei ole vieläkään toimintona ja ammatillisena osaamisena integroitu sinne, missä siitä olisi kaikkein eniten hyötyä, eli kaikkien asioiden suunnittelussa ilmenevään samaan haasteeseen: oikeiden ja merkittävimpien ongelmien löytämiseen.

Uskon kuitenkin, että tämä asia tulee muuttumaan hyvin nopeasti ja sen näkemiseen ei tarvitse odottaa seuraavaa sataa vuotta, muutama riittää. Tämän vuotisessa Fennia  Prizessä ja erityisesti sen startupkategoriassa huomaa, että aloittavat yritykset ymmärtävät muotoilun merkityksen ja lähtevät liikkeelle suunnittelussa juuri oikeasta lähtökohdasta: ihmisen mittakaavasta ja asiakkaalle ratkaistavasta ongelmasta. Monet kilpailuun osallistuneista yrityksistä ovat muotoilijavetoisia eikä designin työkaluja ole käytetty pelkästään mallintamiseen tai fyysisen esineen muotoiluun. Muotoilu on ollut mukana jo yrityksen strategista tulevaisuutta hahmotettaessa, kun on kehitetty erilaisia skenaarioita mahdollisista eri markkinoista ja mietitty, millainen on se tuntematon toinen ihminen, jonka ongelmaa ratkaistaan. Suomeen on rakennettu yksi maailman parhaista startupyritysten ekosysteemeistä ja tukiverkoista, joka laajenee jatkuvasti. Osana tätä verkostoa Tekes rahoitti vuonna 2015 yli seitsemääsataa nuorta kasvuyritystä. Jokainen näistä yrityksistä koostuu poikkitieteellisistä ja -taidollisista tiimeistä ja kaikki hyödyntävät kehitystyössään muotoilullista osaamista, jotkut jopa sitä itse tajuamattaan. Helsingin kaupunki perusti 2016 Marian sairaalaan Pohjoismaiden suurimman teknologia-alan startupien keskittymän, Maria 0-1:n. Kaikki tämän kaltainen toiminta on ei-enää-niin-hiljainen signaali siitä, että suomalainen muotoilu on siirtymässä hyvin nopeasti kohti uudenlaista, vähemmän elitististä ja enemmän yhteiskunnan kehitykseen radikaalisti kantaaottavaa toimintamallia. Tulevaisuuden muotoilun riemuhetket eivät välttämättä ole enää fyysisiä tuotteita, vaan todellisten, kriittisten ja globaalien ongelmien ratkaisuja. Torilla tavataan.