Pariisi, Milano, Amerikka: Suomi-kuva kansainvälisissä näyttelyissä 1900–1960

Suomen paviljonki Pariisissa. Kuvalähde: Suomen Taideteollisuusyhdistys, vuosikirja 1969–73

Suomen paviljonki Pariisissa. Kuvalähde: Suomen Taideteollisuusyhdistys, vuosikirja 1970 (vasemmalla); Pekka Suhonen: Ei vain muodon vuoksi (2000, Otava; oikealla)

Auli Suortti-Vuorio
Tutkija, Design Forum Finland

Pariisin maailmannäyttely 1900

Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 Suomi sai oman paviljonkirakennuksen, vaikka kuului autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Nuoret arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen suunnittelivat Suomen paviljongin, josta tuli jugend-henkinen kokonaistaideteos. Se oli tyylikäs ja pelkistetty rakennus, jossa näkyi sekä kansallisromanttisia että kansainvälisiä piirteitä.

Paviljongin keskellä, pääovien lähellä, tulijat vastaanotti valtavan iso, takajaloillaan seisova karhuhahmo. Axel Gallén (myöh. Akseli Gallen-Kallela) maalasi pääsaliin Kalevala-aiheiset kattofreskot. Paviljongin tunnetuin ja palkituin osa oli Gallénin suunnittelema ja taiteilija Louis Sparren ja Iris-tehtaan toteuttama nk. Iris-huone. Sen sisustukseen kuuluivat mm. Iris-tehtaan valmistamat huonekalut ja A. W. Finchin punasavikeramiikka ja kaakeliuuni sekä Suomen Käsityön Ystävien kutomat tekstiilit. Axel Gallénin Iris-huoneeseen suunnittelema ”Liekki”-ryijy oli penkkiryijy ja ensimmäinen, moderni suomalainen ryijy. Iris-huone keräsi paljon ylistystä ja kansainvälistä huomiota ja sitä on kutsuttu suomalaisen taideteollisuuden synnyksi.

Suomen Taideteollisuusyhdistys esittäytyi Pariisissa ylläpitämänsä Taideteollisuuskeskuskoulun kautta. Yhdistys organisoi koulun oppilastöiden esillepanon paviljonkiin ja kustansi myös muutamia koulun opettajia tutustumismatkalle näyttelyyn.

Taiteen ja taideteollisuuden lisäksi maailmannäyttelyssä esiteltiin myös suomalaista yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää. Kaiken kaikkiaan Pariisin oma paviljonki oli suomalaisille iso kulttuuripoliittinen ponnistus, joka onnistui hienosti. Suomi näytti maailmalle, että se oli kulttuurisesti itsenäinen, pieni kansakunta, joka pystyi todistamaan oman arvonsa ja näin nousemaan Venäjän sortotoimia vastaan.

Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyllä oli vielä vuosikymmeniä myöhemminkin poliittista merkitystä Suomelle. Mannerheim on kertonut, että se auttoi häntä vuonna 1918 saamaan Ranskan valtion tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Suomen paviljonki oli tehnyt niin lähtemättömän vaikutuksen Ranskan ulkoministeri Pichon´iin, että hän oli siitä lähtien seurannut mielenkiinnolla Suomen kehitystä. Ulkoministerin mielipide painoi, kun Ranska päätti jo varhaisessa vaiheessa tunnustaa maamme itsenäisyyden.

Milanon Triennale 1954, Oppi Untrachtin suunnittelema Siuomen osasto. Kuvalähde Designmuseo

Milanon Triennale 1954, Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen osasto. Kuvalähde: Designmuseo

Milanon triennaalit 1950-luvulla

Suomi oli saavuttanut huomattavaa menestystä jo Milanon triennaaleissa 1933 ja 1936. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli mukana vasta Milanon IX triennaalissa vuonna 1951. Alunperin Suomi ei aikonut lainkaan osallistua, eikä Taideteollisuusyhdistyskään aktiivisesti ajanut asiaa. Eräänä päivänä vuonna 1950 Tapio Wirkkala saapui Wärtsilä-Arabian PR-päällikön H. O. Gummeruksen pakeille esittelemään näyttelyideaa ja pyytämään yhtiöltä rahallista tukea hankkeelle. Gummerus innostui heti asiasta ja oivalsi tilaisuuden viedä suomalaista taideteollisuustuotantoa maailmalle. Hänen onnistui neuvotella Suomen näyttelylle rahoitus yhteisesti valtiolta ja yksityisiltä yrityksiltä kuten Wärtsilä-Arabialta, Iittalalta, Bomanilta ja Artekilta.

H. O. Gummeruksella oli kansainvälinen tausta ja kasvatus. Hän oli lapsuudessaan asunut Roomassa, jossa hänen isänsä Herman Gummerus oli toiminut Suomen lähettiläänä. Myöhemmin hän oli opiskellut Pariisissa ja New Yorkissa. Gummerus nimitettiin Suomen valtion edustajaksi triennaaliin ja hän matkusti Milanoon yhdessä näyttelyarkkitehti Tapio Wirkkalan, tämän puolison Rut Brykin ja näyttelyn rakentajan puuseppä Martti Lindqvistin kanssa. Tästä alkoi H. O. Gummeruksen neljännesvuosisadan jatkunut ura suomalaisen taideteollisuuden puolestapuhujana. Syksyllä 1952 hänet kutsuttiin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.

Milanon IX triennaali merkitsi suomalaisen taideteollisuuden kansainvälistä läpimurtoa ja suurta voittoa. Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen osaston näyttelyarkkitehtuuri oli pelkistetty ja tyylikäs. Niukkuus ja vähäeleisyys olivat Wirkkalan mukaan tyylikeino, jolla peiteltiin sitä pulaa ja puutetta, joka edelleen vallitsi Suomessa. Lasi ja keramiikka olivat runsaasti esillä näyttelyssä, mutta esimerkiksi tekstiilejä oli vain muutama. Ulkomaisissa lehtikritiikeissä esineissä nähtiin suomalaisen luonnon vaikutusta. Esineiden pelkistettyä muotokieltä, hillittyä väriskaalaa ja ”rehellistä” materiaaliestetiikkaa kehuttiin. Italialainen Domus-lehti omisti Triennale-numerossaan 14 sivua Suomen osastolle. Harri Kalhan mukaan suomalaisten sisukkuus ja sodista selviäminen värittivät vielä 1950-luvulla mielikuvia suomalaisesta taideteollisuudesta. Domus-lehti kirjoitti, että Suomi on urhea kansa, joka on herättänyt koko maailman ihailun.

Suomalaiset saivat tässä triennaalissa yhteensä 25 palkintoa, joista kuusi oli korkeinta palkintoa eli Grand Prix´ta. Tapio Wirkkala sai kolme Grand Prix´ta; niistä yhden kiitetystä näyttelyarkkitehtuurista.

Erik Kruskopf analysoi kirjassaan ”Suomen taideteollisuus” (1989) tekijöitä, jotka vaikuttivat suomalaisen muotoilun läpimurtoon Milanossa 1951 ja ”Milanon ihmeen” syntyyn. Hän kirjoittaa, että se oli monien onnekkaiden sattumien summa. Ensiksikin suomalaiset taideteollisuusesineet olivat korkealaatuisia ja edustivat modernia muotokieltä. Toiseksi suomalaiset teollisuusyritykset alkoivat jälleen kiinnostua ulkomaisista markkinoista, kun rajat olivat auenneet ja kaupankäynti oli sotien jälkeen vähitellen elpynyt. Kolmantena hän mainitsee H. O. Gummeruksen persoonan ja hänen solmimiensa kontaktien merkityksen.

Suomen menestys jatkui seuraavissakin triennaaleissa 1954, 1957 ja 1960. Näyttelyarkkitehtuuri palkittiin näissä kaikissa Grand Prix´illa. Vuonna 1954 näyttelyarkkitehtuurista vastasi jälleen Tapio Wirkkala, 1957 Timo Sarpaneva ja 1960 Antti Nurmesniemi. Vuoden 1954 triennaali oli suomalaiselle taideteollisuudelle suurin menestys kautta aikojen. Suomi sai silloin 32 palkintoa, vaikka jaettavien palkintojen määrää oli karsittu. Grand Prix -palkintoja tuli jälleen kuusi. Vuonna 1957 voittokulku jatkui ja Suomi sai yli 25 % kaikista jaetuista palkinnoista. 1954 triennaalin yhteydessä Gummerus keksi verrata Triennale-palkintoja olympiamitaleihin ja viesti meni hyvin perille suomalaisille. Gummerus toimi myös Triennalen korkeimman juryn jäsenenä 1954 ja 1957 sekä juryn varapuheenjohtajana 1960 ja hänen lobbauksensa vaikutti osaltaan suomalaisten palkintosatoon. Gummerus toi markkinointiajattelun taideteollisuuteen ja markkinoi taideteollisuuden ohella myös Suomea. Kansainvälisten voittojen ja Taideteollisuusyhdistyksen harjoittaman säännöllisen propagandatyön ansiosta teollisuus kiinnostui taideteollisuudesta, ja isot teollisuusyritykset liittyivät Taideteollisuusyhdistyksen jäseniksi sekä rahoittivat näyttelyitä.

Vaikka Suomea ja suomalaisia tuotteita oli kaikissa triennaaleissa kehuttu ja kiitetty, niin yhdestä asiasta oli tullut kritiikkiä sekä kotimaassa että ulkomailla: suomalaiset eivät osanneet myydä. Lehdet kirjoittivat aiheesta vetävillä otsikoilla, kuten ”Mitään myymätön Suomen osasto” (1957) ja ”Suomalaiset haaveilevat, muut Pohjoismaat myyvät” (1960). Vuonna 2016 painimme yhä saman ongelman kanssa.

Milanon triennaalin 1960 teemaksi oli järjestäjien taholta määrätty ”Koti ja koulu”, mutta esimerkiksi Pohjoismaat eivät noudattaneet ohjeellista teemaa, koska yritykset eivät olleet kiinnostuneita panostamaan siihen. Suomen osaston toista pitkää seinää peitti Suomenlinnan edustalla kuvattu jäinen, talvinen merimaisema, jonka edessä oli katseenvangitsijoina Birger Kaipiaisen kookkaita helmilintuja. Katosta riippui tekstiilejä ja keramiikka- ja lasiesineet oli aseteltu graniittisävyisille pöytälevyille.

Kansainvälisessä lehdistössä hehkutettiin jälleen Suomen Triennale-näyttelyä ja suomalaisen taideteollisuuden 1950-luvun menestyksen kiteytti amerikkalainen Interior-julkaisu seuraavasti: ”Mutta koko Triennalen todellinen keidas oli kuten tavallisestikin Suomi, jonka osaston oli tänä vuonna suunnitellut Antti Nurmesniemi. Ei voi koskaan väsyä ihmettelemästä suomalaisen luomisen ankaruutta ja täydellistä ylivaltaa, ihailemasta sitä rohkeutta, huumoria, anteliaisuutta, lämpöä, luomisen iloa, joka ilmenee kaikkialla.”  Triennale-menestyksen myötä syntyi käsite ”Finnish Design”.

Design in Scandinavia

Design in Scandinavia. Kuvalähde: House & Garden -lehti, March 1956

Design in Scandinavia-kiertonäyttely 1954–1957

Design in Scandinavia oli laaja yhteispohjoismainen taideteollisuusnäyttely, joka vuosina 1954–1957 kiersi 24 paikkakunnalla Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Idean näyttelyyn antoi amerikkalaisen House Beautiful -lehden toimittaja Elizabeth Gordon. Hän tutustui Milanon triennaalissa vuonna 1951 H. O. Gummerukseen, joka ryhtyi vetämään näyttelyhanketta. Ruotsin, Suomen Tanskan, ja Norjan taideteollisuusyhdistykset organisoivat kiertonäyttelyn yhdessä. Näyttelyarkkitehtuurin suunnitteli tanskalainen arkkitehti Erik Herlöw. Näyttelyesineet olivat esillä teemoittain, eivät maiden erillisinä osastoina. Tapio Wirkkala suunnitteli näyttelyn tunnuksen, julisteen ja näyttelyjulkaisujen graafisen ilmeen.

Hanketta vastustettiin aluksi Suomessa Taideteollisuusyhdistyksen piirissä, koska pelättiin, että Suomi jää Ruotsin ja Tanskan varjoon. H. O. Gummerus pystyi kuitenkin vakuuttamaan päättäjät näyttelyn merkityksestä ja hankkimaan sille valtion tuen ja rahoituksen.

Design in Scandinavia -näyttely oli suurmenestys. Näyttelyissä kävi yli 650 000 katsojaa ja yksin Los Angelesissa näyttelyyn tutustui 99 000 ihmistä. Näyttelyiden avajaiset olivat isoja seurapiiri- ja mediatapahtumia. Pohjoismaiset suurlähettiläät ja taideteollisuusyhdistysten johtajat olivat yleensä paikalla avajaisissa. He pitivät esitelmiä ja solmivat kulttuuri- sekä kaupallisia kontakteja. Näyttelyiden yhteydessä järjestettiin elokuvaesityksiä ja tavarataloissa pidettiin pienempiä teemanäyttelyjä ja myyntikampanjoita. Joillakin paikkakunnilla vietettiin ”skandinaavisia viikkojakin”. Näyttelyt huomioitiin laajasti myös lehdistössä ja televisiossa ja TV-ohjelmien kautta Design in Scandinavia -näyttelyn laskettiin tavoittaneen 30–40 miljoonaa TV-katsojaa. Amerikkalaiset ja kanadalaiset kokivat tutuksi skandinaavisen hengen: demokratian ja kodin merkityksen korostamisen. Pohjoismaita ihailtiin ja pidettiin jonkinlaisena idyllinä.  Monet  muistivat näyttelyn kautta juuriaan pohjoismaalaisten siirtolaisten jälkeläisinä.

Design in Scandinavia -näyttely oli Suomelle tärkeä myös kansainvälispoliittisesti. Vielä 1950-luvun alussa Suomi oli amerikkalaisille melko tuntematon, pieni maa. He tiesivät Paavo Nurmen ja Jean Sibeliuksen ja pitivät suomalaisia sitkeänä ja rehellisenä kansana, joka oli selvinnyt sodista ja maksanut velkansa.

Design in Scandinavia  -näyttely paljasti amerikkalaisille Suomesta uuden puolen: elegantin suomalaisen muotoilun ja korkealuokkaiset teollisuustuotteet. Suomen ymmärrettiin olevan moderni, länsimainen demokratia eikä rautaesiripun takana oleva maa. Suurlähettiläs Johan Nykopp kirjoitti raportissaan vuonna 1955, että ”Suomen osallistuminen yhteispohjoismaiseen yritykseen kytkee Suomen muutenkin pohjoismaiseen yhteisöön amerikkalaisten tietoisuudessa, mikä ehkä osaltaan oikaisee eräitä täällä esiintyviä väärinkäsityksiä Suomen asemasta.”

 

Maailma tuu ikkunaan, täällä huutaa Suomi!

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850
Kuva: Emilia Kangasluoma, Finland Promotion Board

 

Petra Theman
Lähetystöneuvos/maakuvayksikön päällikkö
Ulkoministeriö

”Mitä meistä oikein nyt ajatellaan?”, ”Mitä väliä sillä on mitä meistä ajatellaan?”, ”Jihuu, nyt meitä ajatellaan!”. Aika usein, kun kerron, minkä asian parissa teen töitä, kuulen, kuinka keskustelukumppanillani raksuttaa: ”maakuvatyö, turhaa vai väärin ja liian vähän tehty?”.

Yleensä suomalaisella on maakuvatyöhön liittyvä näkökulma valmiina, ja se on joko musta tai valkoinen. Toisessa päädyssä ollaan sitä mieltä, että kunhan tuote, eli Suomi, on vain tarpeeksi hyvä, niin kyllä se itsestään myy. Tehdään oikeita asioita, se on ainoaa mahdollista työtä Suomi-kuvan eteen.

Toisessa päädyssä ollaan hyvin, hyvin huolissaan siitä, että Suomi ei kerro tarpeeksi asiasta A tai vahvuudestaan B, eikä tätä työtä edes rahoiteta niin kuin pitäisi, eikä viimeksikään, kun olin Los Angelesissa, yksikään Uber-kuski osannut nimetä YHTÄÄN suomalaista bändiä tai urheilijaa!

Niin, ja yksi vaihtoehto, joka tuntuu olevan varsinkin iltapäivälehtien suosikki, on vertailu ja vastakkainasettelu (v. 2010 työnsä lopettaneen) maabrändityöryhmän kanssa, kas näin: ”Saara Aalto Suomi-kuvalle paljon tärkeämpi kuin mikään maabrändityöryhmä.”

Ihan relevanttia siis on kysyä, miksi suhtaudun tähän työhön niin suurella intohimolla?

Ensinnäkin siksi, että olen aina uskonut mielikuvien ja fanittamisen voimaan valintoja tehtäessä, niin yksilö-, yritys- kuin jopa valtioiden tasolla. Lukuisa määrä meihin vaikuttavia päätöksiä perustuu faktojen ohella mielikuviin. Nämä mielikuvat eri maista syntyvät monista puroista ja muodostuvat jo hyvin varhain hämmästyttävän pysyviksi. Maiden brändit ovat mittauksissa todella hitaita liikkeissään. Maakuvatyö on siis aina tulevaisuuteen suuntautunutta työtä, dialogia, jonka pitää todella elää ajassa ja huomioida ne asiat, jotka ovat relevantteja nuorille sukupolville.

 

suomen_maakuva_blogikirjoitus_850px
Kuva: Sakari Piippo, Finland Promotion Board

 

Toiseksi siksi, että elämme jälleen aikoja, jolloin sekä taloudellinen tilanteemme että kansainvälinen poliittinen tilanne edellyttävät itsenäistymisen alkuaikoihin verrattavia huippusuorituksia maakuvatyössä; momentum pistää parastamme on juuri nyt. Jos me emme kerro tarinaamme, sen kertoo joku muu (ja se ei ole valtiolle koskaan kauhean hyvä vaihtoehto).

Kolmas syy löytyy puhtaasti työn sisällöstä: on hienoa saada paneutua Suomen ja suomalaisten vahvuuksiin.

Voin myös rehellisesti olla samaa mieltä molempien ääripäiden (oops, anteeksi) kanssa. Kyllä! Se, mitä suomalaiset, kuuluisat ja vähemmän kuuluisat, tekevät ja millaisia poliittisia päätöksiä meillä tehdään, on aivan keskeisiä rakennuselementtejä Suomen maakuvassa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole turhaa: ne hienot teot eivät vain aina ihan itsestään tavoita meille tärkeiden kohderyhmien tietoisuutta.

Kyllä! Satsaamme Suomessa niin taloudellisia kuin henkilöresursseja aivan liian vähän tähän työhön, oli verrokkimaa melkein mikä tahansa. Maakuvatyö ei kuitenkaan ole täysin epäonnistunutta: Suomen maakuva on monessa eri globaalissa mittauksessa vähintäänkin hyvä ja tällä hetkellä trendi on selvästi noususuuntainen. Lisäksi olen usealta ulkomaiselta arvostetulta taholta kuullut, että maailman maabrändityön huippualueet ovat tällä hetkellä Ruotsi, Islanti ja Suomi. Vertailemme itseämme siis suoraan maailman kovimpiin osaajiin tällä saralla.

Eikä tavoitteena ole se, että kaikki maailmassa osaisivat siteerata Kalevalaa tai osaisivat asettaa kartalle Helsingin lisäksi pari muuta suomalaista kaupunkia. Tavoitteena on se, että Suomen kannalta tehtäisiin niitä taloudellisesti ja poliittisesti positiivisia päätöksiä.

suomen_maakuva_blogikirjoitus_emoji_850px
Kuva: Thisisfinland.fi

 

[Sulkeisiin voisin toki lisätä märän unelmani, joka on japanilaisen mangan kaltainen kulttuurinen ilmiö, joka olisikin lähtöisin Suomesta. Suomi-kuva kun on selvitysten mukaan sellainen, että meitä pidetään osaavina ja Suomea hyvin hallinnoituna ja toimivana. Se, että vedotaan järkeen, ei kuitenkaan aina riitä esim. silloin kun houkutellaan osaajia, opiskelijoita tai matkailijoita. Tarvitaan myös tunnetta. Arkkitehtuuri- ja heavy metal -fanien lisäksi tarvitsemme uusia, erilaisin tavoin suomalaisiin kulttuurisiin ilmiöihin tai genreihin intohimoisesti suhtautuvia. Ja jos kulttuuri ei satu kiinnostamaan, niin kannattaa ajatella vaikka sitä, kuinka Suomesta positiivisesti teini-iässä ajatellut henkilö suhtautuu myöhemmällä iällä esim. Suomesta tuleviin tuotteisiin.]

On olemassa tervettä ja sairasta ylpeyttä omasta maasta, mutta on myös olemassa tervettä ja vähän jo vainoharhaisuuden puolelle menevää itsekritiikkiä. Moni asia Suomessa on hyvin ja kiinnostavaa. Niistä kannattaa ja pitää kertoa, jotta meillä, ja myös muualla tässä aika hullua vaihetta elävässä maailmassa, menisi jatkossa vielä entistä paremmin.

 

 

4UNI solution competition

Helsinki Think Company x Design Forum Finland

Photo Veeti Haapsamo

Photo Veeti Haapsamo


Meeri Helminen

Helsinki Think Company

This autumn Helsinki Think Company arranged, for the second time in a row, 4UNI, an interdisciplinary solution competition for all the curious and ambitious university students in Finland. Among the 50 chosen participants there were students from 11 different universities and 39 different majors. Students applied as individuals with their own background and competences. Individuals were then matched with each other to form ten diverse teams of five. These teams started their journey in finding solutions for various problems, such as how future work will look like or how to tackle the emerging health gap between social groups.

Teams were guided through ten expert workshops including lean business development, legal support, startup culture and funding. We partnered with Design Forum Finland and they provided our teams a valuable insight into design thinking. Including design thinking already in the early stages of product and service development helped the teams achieve more coherent and viable product outcomes.

Spaghetti challenge, photo Veeti Haapsamo

Spaghetti challenge, photo Veeti Haapsamo

In only two months 4UNI teams managed to come up with great solution-driven business ideas. For example, SparCo. helps everyone in finding a sport buddy, whereas Mukula makes buying locally produced food easier than ever. With the help from mentors and tools learned in our expert workshops, many of the teams managed to test their ideas and further develop, change or even pilot their concept.

4UNI finals were held on 25.11. and our prestigious jury decided to award Team Kurnia (with their solution to gamify cooking) as the winner and ALA and Tribesy as runner-ups. You can read in our blog all about the finals (in Finnish). Now we can only wait and see, how far this year’s 4UNI teams will go!

Helsinki Think Company is a community that fosters entrepreneurship, as well as a fresh member of Design Forum Finland. Think Company’s activities are interdisciplinary, open for everybody, and very active. You don’t need to have a business idea in your head in order to join us – just come as you are. Learn more about us at thinkcompany.fi

Kurnia at the finals, photo Arttu Talvitie

Kurnia at the finals, photo Arttu Talvitie

Kohti asiakasta

kohti_asiakasta_kuva_850px

Ismo Turunen
Asiantuntija, kasvuyritykset
Tekes

Tuotteiden markkinat ovat täynnä. Kaiken maailman yritykset tunkevat markkinoille omia versioitaan, ja business on muuttunut huonokatteiseksi hintakilpailuksi.

Onneksi on paljon keinoja, joilla voi erottua kilpailijoista ja jättää heidät keskenään kehumaan halpoja hintojaan. Asiakaskohtainen räätälöinti, asiantuntijapalvelut, rahoituspalvelut, pilvipalvelut, verkkokauppa, muotoilu, palvelumuotoilu tai kokonaisratkaisut, joitakin mainitakseni, ovat mainioita keinoja luoda asiakkaille uusia hyötyjä ja itselle parempikatteista tarjoomaa. Sopivien kumppanien kanssa voi rakentaa asiakkaille laajempia ratkaisuja kuin kilpailijat. Erottuva markkinointi ja brändi kirkastavat juuri meidän ainutlaatuisuutta asiakkaan silmissä.

Kaikilla noilla tunnetuilla keinolla on yksi yhteinen tekijä: kohti asiakasta. Liiketoiminta siirtyy koko ajan lähemmäksi asiakasta.kohti-asiakasta_bloginosto_400x270

Samassa kehityssuunnassa on kasvanut ihan toisenlainen menestystarina, peruskoulu. Kouluttamisen ja opettamisen sijaan päähuomio on jo kauan kohdistettu koululaisten oppimiseen. Tulokset ovat erinomaisia, kuten ne ovat huippuyrityksillä ja muillakin organisaatioilla, joista löytyy oman kyvykkyyden lisäksi todellista asiakaslähtöisyyttä.

Digitalisaatio avaa liiketoiminnalle aivan uusia mahdollisuuksia. Valtavasti lisää dataa, mistä vaan, minne vaan, milloin vaan, reaaliaikaisesti sellaisenaan ja pitkälle jalostettuna, yhteyksiä, välineitä ja vaikka mitä. Mahtava resurssi! Mutta se on tuottava resurssi vain aidosti asiakaslähtöisille yrityksille, jotka menevät edelleen lähemmäksi asiakkaita, luovat heidän elämiinsä jotain parempaa, hurmaavat heidät ja saavat palkinnoksi kannattavaa liiketoimintaa. Syvästi resurssilähtöiset yritykset sen sijaan luovat kyllä kaikenlaista jännää, mutta päätyvät liiketoiminnan sijasta kalliiseen harrastustoimintaan

Brandijohtamisen tavoitteena yhteistä tarinaa elävä organisaatio

header_photo_blogi_punda
Riikka Hackselius-Fonsén

CEO, Senior Strategic Planner
Brand Agency Punda

Brandiin liittyy leimallinen tapa ajatella. Se sitoo asiakkaat ja henkilöstön yrityksen taakse. Johtajien roolina on toimia edustamansa organisaation kulttuurillisena esikuvana. He eivät voi johtaa brandiaan etäältä, vaan heidän tulee elää sitä. Heidän sitoutumisensa kautta yrityksen toimintatavat jalkautuvat asiakkaille, kumppaneille ja työntekijöille. Toimitusjohtaja on tämän kaiken kiteytymä. Halusi hän sitä tai ei.

Brandityön tulee leimata organisaation kaikkia toimintoja ja kaikkia tasoja. Miten tässä onnistuu parhaiten? Pundan resepti on yksinkertaisissa perusasioissa – ulos ja sisään kirkas visio, kaikille selkeä toimintasuunnitelma sekä kokonaisvaltainen työ sen toteuttamiseksi. Seuraavassa sukellamme reseptin saloihin tarkemmin:

  1. Selkeä, pitkän aikavälin visio antaa itsenäisyyttä. Riittävän pitkälle ulottuva visio ja siinä valittua positiota tukeva kehityssuunnitelma auttavat yritystä toteuttamaan kunnianhimoaan ja kurottamaan ylös. Liian lähelle asetetut tavoitteet keskittyvät nykyisyyden parantamiseen, ei markkinoiden uudistamiseen. On tärkeää pohtia oma toimiala ja  toiminta aika-ajoin uudelleen. Kilpailijoiden seuraaminen on kohtalokasta. Tarjoa asiakkaalle yrityksesi näköinen vaihtoehto sellaisella laatutasolla, jolla on vetovoimaa. Organisoi visio, älä visioi organisaatiota.
  2. Brandi on koko organisaation asia. Brandille leimallisten työtapojen sekä –välineiden ja priorisointijärjestys tulee olla selkeää organisaation jokaiselle työntekijälle. Toimintaa ei tule tehdä sen pohjalta mikä on yleistä muualla, vaan sen pohjalta, mikä tukee yrityksen omaa strategiaa. Vision ja arvojen jatkuva juurruttaminen on tärkeä osa esimiestyötä. Vain niillä itseohjautuvuus ja maalaisjärki voivat tulla osaksi organisaatiota ja tuottaa asiakkaalle halutun brandikokemuksen.photo_blogi_punda
  3. Vision kautta syntyvä asiakaslupaus muotoilee kaikkia toimintoja. Brandi ei synny yksin tuotteesta, vaan sen ympärille rakennetusta jakelutavasta, palvelusta ja ostamiseen liittyvistä odotuksista. Markkinointi on tärkeä keino näiden panostusten tunnistettaviksi tekemiselle. Selkeän viestin avulla asiakas luottaa yrityksen visioon ja siitä muodostuu pohja asiakaslupaukselle. Ostopäätös tehdään aina tulevaisuudelle ja muutokselle, jonka asiakas uskoo toteutuvan ostohetken jälkeen, ei ennen sitä.
  4. Realistinen aikajänne toimille takaa onnistumisen. Ostokäyttäytyminen muuttuu hitaasti. Tällä hetkellä pinnalla olevat kulutustrendit ovat saaneet alkunsa vuosituhannen vaihteessa. Uusi, pitkän aikavälin visio ei tarkoita, että jo ensi vuonna kaikki on toisin. Päinvastoin. Pitkän aikavälin strategiatyöllä kehitys jaetaan sellaiselle aikavälille, että muutos on mahdollista toteuttaa liiketoimintaa systemaattisesti kehittämällä. Kulutuskäyttäytymisen elinkaari on keskimäärin seitsemän vuotta. Tässä ajassa markkinat ovat ehtineet omaksua uutta, innostua siitä, vakiinnuttamaan kulutuksen alkaen kaipaamaan jo muutosta. Uudet asiat saattavat vaatia kaksi elinkaarta, jotta markkinat ovat valmiit ottamaan ne vastaan. Tämä vaatii suunnitelmallisuutta.
  5. Hallitse trendejä, älä anna trendien hallita brandiasi. Tuntemalla markkinat voit tiedostaa, mikä on niiden kypsyysaste uudistumiselle. Oman toimialan lisäksi on tärkeää tuntea kulutuskäyttäytymistä laajemminkin. Näin näkökulma oman alan maneereihin raikastuu ja kyky nähdä oma brandi asiakasnäkökulmasta säilyy. Erilaiset tekniset ratkaisut ja julkinen keskustelu voivat helposti hairahduttaa yrityksen omalta polultaan, jolloin se erkaantuu asiakkaidensa odotuksista. Uskollisuus omille tavoitteille voi hetkittäin olla haastavaa, mutta lopulta kannattavaa. Oman polun kulkijoille on aina ollut tilaa markkinoilla.

Brand Agency Punda on vienyt suomalaisia yrityksiä kansainvälisille markkinoille liki 20 vuotta. Strategisen suunnittelun ja markkina-analytiikan lisäksi Pundalle on tunnusomaista pitkäjänteinen kumppanuus asiakkaiden brandijohtamisen arjessa. Suomen toimistojen lisäksi yrityksellä on toimipiste Tukholmassa. www.punda.fi
Tutustu myös Pundan Insight Teamin portaaliin: www.focusingfuture.com

 

 

 

Biotalous + muotoilu = Suomen moottori?

dsc_0098Anne Raudaskoski
Kirjoittaja on Ethican perustaja, kiertotalousasiantuntija ja design thinking -fani.

“150 vuotta sitten kaikki oli biotaloutta”, totesi Niklas von Weymarn, Metsä Fibren tutkimusjohtaja ja yksi Muotoilua Biotaloudessa -tilaisuuden puhujista. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä kaksi hienoa, insinöörit ja muotoilijat yhteen tuovaa tuotekehityshanketta eli Hiilinielu Design Studio ja NoMa.

Vihreästä kullasta Suomessa on puhuttu jo pitkään, mutta mitä sitten on nykypäivän ja tulevaisuuden biotalous ja miksi sitä pitäisi muotoilla? (Tässä kohtaa on hyvä tarkentaa, että biotalous on todella laaja käsite, mutta tilaisuuden ja tämän tekstin fokus on metsäperäisessä biotaloudessa.)

Metsäbiotalouden arvo Suomelle on hulppea: työpaikkoja ala luo n. 150 000 ja viennin arvo v. 2015 oli 11,7 Mrd €. Toisaalta eräs tulevaisuusskenaario ennustaa, että vuoteen 2020 mennessä nykyisten – eli “perinteisten” – tuotteiden myynti laskee 30%:lla, kun taas uusien, kehitteillä olevien tuotteiden ansiosta kokonaismyynti kasvaa yli 120%:iin (vertailuvuotena 2010).

Uusia tuotteita ovat vaikkapa 3D -sellutulosteet, askartelumateriaalien tai langan valmistaminen sellusta, puupohjaiset muovikassit tai lääkkeitä kuusiuutteesta. Nämä ovat kaikki tuotteita, jotka ovat kehitteillä tai tulleet markkinoille viimeisen viiden vuoden aikana.

_jl13661Edellä mainittua listaa esitellessään Paperi-insinöörit ry:n tuore tj Antti Lindqvist sanoikin, ettö alan transformaatio käynnistyi finanssikriisistä, ja että uudenlaiset yhteistyö- ja osaamistarpeet on jo selkeästi tunnistettu paperialalla. Jatkossa tarvitaan siis koko ajan enemmän ristipölytystä eri alojen ajattelun, tulokulmien, kysymyksen asettelun  ja kompetenssin suhteen.

Toisin sanoen: rajapintojen hyödyntäminen on tarpeen biotaloudenkin vauhdittamisessa. Aalto-yliopiston Pirjo Kääriäinen on tällä hetkellä Designer in Residence -ohjelmassa ja toimii tällä hetkellä kahdessa monialaisessa tutkimusprojektissa: CHEMARTS ja Design Driven Value Chains in the World of Cellulose. Hän toi esiin tavoitteen luoda Suomeen uusi, aktiivinen biomateriaaliyhteisö, joka muuttaa materiaalien maailman kestäväksi. Samalla hän artikuloi kauniin yksinkertaisesti muutaman sanaparin kautta sen, mitä monialaisen yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan kaikilta osapuolilta: Tapaaminen/Altistus; Uteliaisuus/Nöyryys; Tuki/Kannustus; Kommunikointi/Tartuttaminen.

Eli tietyllä tapaa on tarpeellista päästää titteleistä ja rooliodotuksista irti, kun halutaan lähteä yhdessä luomaan uutta. Esimerkiksi perinteinen näkemys siitä, että muotoilijat ovat luovia ja insinöörit analyyttisiä on syytä unohtaa, ja miettiä sen sijaan miten luodaan hedelmällinen luottamuksen ilmapiiri, jossa molempien ammattikuntien kompetenssi kukkii parhaiten ja tuottaa enemmän kuin osiensa summan.

Kääriäisen tutkimusprojekteissa muotoilijat ovat olennainen osa tuotekehitystiimiä, eli he ovat mukana kehittämisprosessissa alusta saakka. Tähän tulisikin pyrkiä, jotta design thinking -työkalut ja muotoilijoiden kyky yllättäviin ja ennakkoluulottomiin kysymyksiin sekä ratkaisuihin voidaan maksimoida sekä tuoda asiakaskokemuksen tärkeys tuotekehityksen keskiöön.

Design Forumin tj Petteri Kolinen kiteytti mainiosti, että perinteisten designbriiffien sijaan tulisi kartoittaa erilaisia mahdollisuuspolkuja. Jotta mahdollisuuspolut mahdollistuvat, tarvitaan juuri Kääriäisen esittämiä sanapareja.

Pidimme Kolisen puheenvuoron yhteydessä lyhyen yleisögallupin siitä, millä portaalla muotoilu biotalouden maailmassa tällä hetkellä on. Yleisesti käytössä olevassa muotoiluportaikossa on neljä askelmaa, jotka kuvaavat muotoilun roolia organisaation kokonaiskuvassa:

1= muotoilulla ei ole roolia
2= muotoilu stailauksena eli muotoilua käytetään tuotteiden ulkonäön parantamiseen
3= muotoilu prosessina eli muotoilu on osa tuotekehitystä
4= muotoilu strategiana eli muotoilu on osa yrityksen strategiaa

Suurin osa yleisöstä äänesti kakkosporrasta. Matkaa huipulle siis vielä on, mutta suunta on oikea. Ristipölytys jatkukoon.

Suunnitellaan tuntuvia kokemuksia

dff-blogi-kuvaAki Toivonen
Creative planner, Dingle

Käyttökokemus, palvelukokemus, asiakaskokemus, brändikokemus, kokemuskokemus. Kokemuksellisuus on uinut vahvasti mukaan viime aikojen hypesanoihin. Eikä suotta, sillä ovathan kokemukset yksi brändin tärkeimmistä make or break -tilanteista. Syy tähän piilee tuntemisessa. Tapaamme pitää itseämme rationaalisina kuluttajina, mutta ennen kaikkea olemme kuitenkin tuntevia olentoja. Ja juuri kokemuksessa, oli kyseessä sitten vaikkapa palvelu- tai käyttösellainen, on kyse siitä, miltä jokin tuntuu. Ja siinäpä on myös koko kokemuksellisuuden haaste. Kokemus on yksilöllinen ja joka kerta hieman erilainen, emmekä voi kontrolloida, mitä odotuksia, muistoja tai merkityksiä kokija tuo mukanaan. Siitä huolimatta jäljelle jää paljon, mitä voimme hallita, suunnitella ja luoda olosuhteista tarkoituksiin ja tunnelmiin. Käytämme kuitenkin niitä liian harvoin koko kokemuskaaren kattamiseen saati aidon tunteen synnyttämiseen.

Pääsääntöisesti Suomessa on jo ymmärretty, että huono asiakaskokemus tuhlaa kaikkien aikaa. Suurimmilta osin tämä ymmärrys on kuitenkin johtanut tavoitetasoon, jonka johtoajatuksena on, että ei nyt vain ainakaan mokata mitään. Sen sijaan, että pyrkisimme oikeasti luomaan kokemuksia, jotka herättävät kokijassaan tunteita ja parhaimmassa tapauksessa synnyttäisivät jopa elämyksiä, teemme kiitettävän tasalaatuisia mutta harmillisen latteita kokemusputkia, joiden läpi yleisö kulkeutuu turhia tuntematta. Osansa lienee käyttämällämme retoriikalla: puhumme usein saumattomuudesta ja kitkattomuudesta aivan kuin yleisö olisi herkkä saippuakupla, joka ei saa törmätä mihinkään, jottei se puhkea. Mutta ehkä välillä tarvitaankin saumoja ja kitkaa, ehkä meidän täytyy useammin pysäyttää kokija, jotta hän ehtii kokea. Eikä se vaadi aina paljoa. Esimerkiksi Wolt osoittaa, että asiakkaille ei tarvitse aina meilata samalla tavalla kuin kaikki muut, kun taas Varusteleka luo avoimuudellaan tunteen samassa veneessä olemisesta.

Ja kyllähän me välillä siinä pysäyttämisessä onnistummekin oikein kunnolla – yllätyksellisyyden avulla. Jotkut muistanevat viime talvelta tapauksen, jossa Shellin myyjä huomasi myyneensä asiakkalle väärän tuotteen ja otti pankkikorttitietojen avulla yhteyttä pankkiin, joka sai asiakkaaseen yhteyden ennen kuin mitään peruuttamatonta pääsi tapahtumaan. Tuotetta vaihtamaan tullutta asiakasta odotti kukkakimppu. Odotukset ylittämällä syntyy tarinoita, joita kerromme mielellään myös eteenpäin. Parhaimmillaan nämä kokemukset kumpuavat brändin arvoista ja todentavat niitä. Shellin tapauksessa luulisi pitkälle viedyn palvelualttiuden olevan yksi sellainen. Mutta miten arvot ja tarkoitus tuodaan pois pelkän yksittäisen palvelukokemuksen tai käyttöliittymän piiristä ja laajennetaan käsittämään koko asiakaskokemus? Se vaatisi designia.

Kuva: Sami Jämsen

Why Finnish design wins Finnkampen?

blogikuva_ewakumlin

Ewa Kumlin
CEO, Svensk Form       

I am ashamed that it took me this long to report from our wonderful experience in Helsinki with our membership cruise to Helsinki Design Week in September. Our colleagues at Design Forum Finland have made great reports from our FINNKAMPEN seminar as well as in their October Newsletter.

Helsinki Design Week 2016 was a bigger success than ever: 158 000 people visited 256 events. Congratulations to Kari Korkman and his team, who has worked hard since 2005 to make this week into a truly international event! Together with Helsinki Design Week and the Embassy of Sweden in Helsinki, we participated in a new fun concept developed by HDW, “Design Diplomacy” where you visit different embassy residences, and conduct an informal talk between a designer of the country of the embassy and a designer from Finland. At our impressive Swedish Embassy in Helsinki, Swedish Fredrik Färg and Finnish Klaus Aalto, similar in looks and outlooks, enjoyed the format. You pick a card with an unknown question – and there are blank cards in the middle for the audience to put in their questions. Engaging and fun. We will borrow the concept exceptionally from HDW when we go to the Swedish Embassy residence in Tokyo in October. The Swedish Embassy generously offered luncheon and interesting conversations in their grand salons – thank you Kari & team and the Swedish Embassy.ewakumlin_blognosto

At Finnkampen I started by showing 25 points why Finland deserved to win Finnkampen in design, and my colleague Petteri Kolinen answered with the strengths of Swedish design. The other two participants from Sweden were Michael Persson Gripkow från Visit Sweden, nation branding director and communicator Niklas Bergh, former creative director and founder of Urbanears. We all tried to balance the hardcore professor Petri Parvinen, who with provocative style and humor drove the line that good marketing skills and service in delivery is all that counts to achieve business results and success – forget the “why” and content that all designers are nagging about. Serious, yet a fun and playful day. We had prepared ourselves with flags and accessories and our Finnish colleagues of course wore the classic Marimekko – Annika Rimala – blue and white t-shirts. In Finland design is taken seriously!

On board our Viking Line, we held PechaKucha with Jens Peterson Berger from Ung Svensk Form with the musikmaskinen Ajna, Michael Persson Gripkow and Fredrik Färg. Later at night we listened to performance by singer Iiris Viljanen and on the return we watched films from Levande Design.

This article was first published in Svensk Form’s blog Fru Form on 11 October 2016

Photo: Kalle Kataila

 

 

Miten tehdä designia, joka liikuttaa massoja?

Saara Järvinen, Insight specialist, designer, Kuudes kerros
Päivi Korteniemi, Senior strategist, Kuudes kerros

 

 

tiedostavakuluttaja_kartta

Vastuullinen kuluttaminen on muuttunut. Enää se ei merkitse uhrautumista vaan itselle merkityksellisiä valintoja. Tunnontuskien paikkailun jäädessä taka-alalle ovat valikoima ja kulutustottumukset nyt valtavassa murroksessa.

Merkityksellisyys syntyy arjen valinnoista, jotka sitovat ihmisen suurempaan kokonaisuuteen. Käytänkö aikaani asioihin, joilla on syvempi tarkoitus? Ostanko esineitä, joiden alkuperän tunnen? Tuenko palveluita, jotka levittävät ympärilleen myönteisiä vaikutuksia? Syönkö ruokaa, joka tekee hyvää niin minulle kuin ympäristöllekin?

Muotoilubisneksen kannalta on loistouutinen, että ihminen on valmis satsaamaan onnellisuuteensa – myös rahallisesti. Suunnittelu, joka lisää merkityksellisyyden tunnetta, saa nyt isot joukot liikkeelle. Ja se näkyy vuodesta 2008 tutkimissamme kahdeksassa kuluttajaryhmässä kussakin omalla tavallaan:

  1. Unelmoija valitsee tunteella ja kiinnostuu helposti uusista ilmiöistä. Lihankorvikkeet ovat nyt pinnalla, ja tuotantoeläinten oloja kauhistelevaan Unelmoijaan nämä kiinnostavat uutuustuotteet purevat: Härkiksen myynti on S-ryhmässä nousemassa karjalanpaistin tasolle.

    Vakaumukselliselle vastuullisuus on ykköskriteeri.

    Vakaumukselliselle vastuullisuus on ykköskriteeri.

  2. Sivullinen tyytyy vähään, noudattaa normeja, ja on ryhmistä kaikkein hintatietoisin. Itähelsinkiläisessä K-market Roihuvuoressa myynnistä poistetut, hieman jo nahistuneet, mutta silti syömäkelpoiset hedelmät ja vihannekset pakattiin laatikoihin ja kaupattiin asiakkaille euron hintaan. Pakkaukset myytiin hetkessä loppuun. Syömäkelpoinen ruoka ei päätynyt biojäteastiaan, vaan Sivulliset saivat edullisesti terveellisen lisän omaan ruokavalioonsa. Tämä Ruotsissa menestynyt malli näyttää nyt leviävän Roihuvuoresta muihinkin suomalaisiin marketeihin.
  1. Huolenpitäjä ajattelee perheen ja yhteisön parasta. Niinpä suuret joukot järjestäytyivät kansanliikkeeksi entiseen Nanson tehtaaseen perustetun Neulomon tukemiseksi. Tavoitteena oli pitää laadukkaiden vaatteiden valmistus Suomessa. Median avulla Neulomon tuotteet saavuttivat valtavan suosion, ja nyt mallisto on saatavilla sieltä, mistä Huolenpitäjät muutenkin tekevät suuren osan päivittäisistä ostoksistaan – Prismoista.
  1. Kunnianhimoista ajaa halu menestyä. Lainataanpa esimerkki naapurista: hyvää palvelua ja laatua arvostava ruotsalainen Kunniahimoinen korjauttaa tulevaisuudessa laadukkaat pukunsa, polkupyöränsä tai vaikkapa pesukoneensa entistä edullisemmin, sillä Ruotsin hallitus on päättänyt pienentää arvonlisäveroa korjauspalveluissa kertakäyttökulttuurin vähentämiseksi. Toivottavasti Suomessakin otetaan pian mallia tästä fiksusta linjanvedosta!

    Utelias janoaa faktoja ja järkiperusteita.

    Utelias janoaa faktoja ja järkiperusteita.

  1. Itsvaltias haluaa erottua massasta ja usein myös määrittelee oman työntekonsa raamit ja tahdin itse. Ryhmään kuuluvia freelancereita inspiroivat uudet tavat tehdä työtä yhteisöllisesti – hyvänä esimerkkinä tästä on Ruotsista ympäri maailmaa levinnyt Hoffice. Hoffice-yhteisöläiset kokoontuvat toistensa koteihin tekemään töitä yhdessä, joka on yksintyöskenteleville freelancereille virkistävää vaihtelua, ja kaiken lisäksi työpäivää voi tehostaa inspiroivilla tauoilla.
  1. Tinkimätön rakastaa eettistä laatua ja estetiikkaa. Yhä enemmän heitä kiinnostaa myös asioihin vaikuttaminen ja oman äänensä kuuluville saaminen heille tärkeissä asioissa. Esimerkkinä tästä on suomalainen Facebook-ryhmä Refugee Hospitality Club, jonka yli 8000 jäsentä pyrkivät edistämään monikulttuurisuutta mm. järjestämällä työ- ja majapaikkoja pakolaisille sekä lukemalla lakitekstejä auttaakseen turvapaikanhakijoita hakuprosesseissa.
  1. Vakaumukselliselle vastuullisuus on ykköskriteeri. Aikaisemmin Vakaumuksellinen joutui käyttämään runsaasti aikaa ja rahaa luomuruuan etsimiseen, kunnes perusmarketitkin alkoivat tarjota kattavan valikoiman luomuruokaa. S-ryhmässä luomutuotteiden osuus on kasvanut viimeisen vuoden aikana 12 %, kun taas tavallisen ruuan myynti on pysynyt suunnilleen samana edellisvuoteen verrattuna. Vakaumuksellisten lisäksi marketeista helposti saatava ja järkevän hintainen luomu kiinnostaa nyt muitakin kuluttajaryhmiä.

    Vastuullisuudesta puhuttaessa Uteliasta kiinnostaa iso kuva.

    Vastuullisuudesta puhuttaessa Uteliasta kiinnostaa iso kuva.

  1. Utelias janoaa faktoja ja järkiperusteita. Hyvä esimerkki heihin vetoavasta palvelusta on CosmEthics-mobiilisovellus, joka kertoo tuotteen viivakoodin avulla, mitä ainesosia se sisältää. Vastuullisuudesta puhuttaessa Uteliasta kiinnostavat kovat faktat ja iso kuva: miten kosmetiikka vaikuttaa ympäristöön, ja mitä jäämiä ravintoketjun kautta voi kehooni kulkeutua.

Nyt jos koskaan on tilausta hyvälle muotoilulle. Aikamme vaatii muotoilijan empatiakykyä merkityksellisyyden mekanismien ja arjen lannistavien rajoitteiden ymmärtämiseen. Vain sillä tavalla syntyy sekä järkeen että tunteeseen vetoavia tuotteita, palveluita ja brändejä. Parhaimmillaan oikea muotoilu auttaa ihmisiä elämään arvojensa mukaisesti, inspiroitumaan kestävistä valinnoista ja viimeinkin unohtamaan vastuullisen kuluttamisen ummehtuneen menneisyyden uhrautuvaisuutena.

Kuudennen Kerroksen ja dosentti Arto Salosen toteuttama Tiedostava Kuluttaja -tutkimuksen uusin päivitys julkaistiin tänä kesänä. Tutkimus muodostuu Suomen kattavasta kvantitatiivisesta tutkimuksesta, (kokonaisvastaajamäärä 1023 henkilöä, toteuttajana Designtutkimus Helsinki) jonka tuloksia on syvennetty kvalitatiivisilla haastatteluilla sekä tulevaisuuden suuntaviivoja määrittävällä skenaariotyöskentelyllä. Tutkimus esittää konkreettista tietoa kuluttajien asenteista, arvoista ja päätöskriteereistä. Suomalaiset jaettiin tutkimuksessa kahdeksaan ryhmään. Kuudes Kerros työstää parhaillaan vastaavaa syväluotaavaa tutkimusta Ruotsissa. Tulokset julkistetaan alkuvuodesta 2017.
www.theinformedconsumer.fi

Who does what the market doesn’t?

Pauli Waroma
CEO & Founder, Sherpa

blogikuva_pauliwaroma

Big Data was globally introduced to the marketing industry a few years ago. The global media handled the topic from the point of view of how large-scale businesses collect and utilize data – namely, segmentation and optimization. At that point, the digital revolution of the media was already old news. For the Finnish marketer, new trends included more opportunities, more offers and more available information. At the same time, there was talk about the death of television.

Simply put, for marketers, this meant the end of traditional storytelling: why broadcast a 45-second story through a dying medium when you can make use of four hundred banners that can be optimized on the basis of their impact and provide results that can be observed in real time?pauliwaroma_nosto_1

The means to collect and utilize data are being constantly developed. Ideally, monitoring the lifestyles of individuals and combining data from different sources should allow you to connect with an increasingly limited target group, all the way down to the individual. This combined with the possibilities offered by virtual reality means that we can start envisioning a world in which all marketing messages are targeted and integrated seamlessly into the daily life of individuals.

But when will we get there? In fact, shouldn’t we be there already? Or is it more realistic to assume that this will only become relevant to marketers in five, ten or twenty years? And most importantly, when the time comes, what is the stimulus that will be used to affect individuals?

It seems that in Finland, where engineer-like mindsets are appreciated and a kind of shyness is something of a rule, we prefer to employ channels and means of leadership that are based on information. First we analyze, and then we analyze some more. After that, we optimize. However, we should try to keep in mind that even though means and channels change, people do not. We should strive to keep improving our ways of understanding people, constantly discovering new ways to charm, awaken, thrill and enthrall. Finland may be on its way to becoming the forerunner of optimization, but does this mean are we going to just build means and channels and then purchase all content from those who still remember how to send a message that resonates; the Swedes, perhaps?