Pettuleivästä äitiyspakkaukseen

Äitiyspakkaus, 2017. Kuva Annika Söderblom

Äitiyspakkaus, 2017. Kuva Annika Söderblom

 

Pekka Toivonen
Muotoilija

Siinä kiteytettynä itsenäisen Suomen 100 esinettä -näyttelyn käsikirjoitus. Taidehistorioitsija – kirjailija Anna Kortelainen pyysi vuosi sitten mukaan etsimään ”sata asiaa” itsenäisyyden ajalta. Ei välttämättä muotoilua, vaan arjessa kuluneita, ihmisten muistoissa ja töissä tärkeitä sekä yhteisiä asioita. Toki valittuun sataan mahtuu paljon designia. Mutta enemmän elämää.

Pettuleipä on vuodelta 1917 ja värikäs täyteen lastattu äitiyspakkaus juhlavuodelta. Kun kuvitimme näyttelyn käsikirjoitusta, huomasimme, miten käsin tehty muuttui teolliseksi, miten Suomen varttuessa harmaan eri sävyt kirjaviksi kuoseiksi ja kirkkaiksi väreiksi ja tuotteet palveluiksi. Selviytyminen, sota, jälleenrakennus ja vaurastuminen näkyivät esineissä ja yhteiskunnan tuottamissa palveluissa kuin vuosirenkaat petäjässä. Laiha ja kova talvi tuotti vähemmän valinnan varaa ja mitä pidemmälle hyvinvointiyhteiskuntaa oli eletty, sen vaikeammaksi tuli valita se merkityksellinen asia näyttelyyn monen muun esineen joukosta. Vuosirenkaat viimeisen 50 vuoden ajalta – syntymästäni 1968 lähtien – vain lihoivat ja paksuuntuivat. Suomella on mennyt käsittämättömän hyvin, kun asiaa katsoo 100 vuoden perspektiivillä.

 

Aalto-vaasin puumuotti, 1936. Kuva Timo Junttila / Fiskars

Aalto-vaasin puumuotti, 1936. Kuva Timo Junttila / Fiskars

 

Itsenäisyyskin ja kansallinen luonteemme – miten sen haluammekin määritellä – tuntui esinevalinnoissa. Kun kysyin virolaisilta näyttelyarkkitehdeiltämme, miltä vastaava 100-läpileikkaus Suomenlahden eteläpuolella näyttäisi, he vaikenivat. Vieraan vallan aikakausi, harmaus ja ankeus ovat jätättäneet kelloja kahdellakymmenellä vuodella, he sanoivat. Vastaus sai minut uudella tavalla oivaltamaan, miten tärkeää itsenäisyyden aika on ollut ja miten lähellä itsenäisyyden rajat ovat kulkeneet. Ja mitä niiden rajojen ulkopuolelle on jäänyt.

Digitaalisuus tuli kuvaan varsin myöhään. Ja jälkiä jättämättä. Kun etsin Habbo-hotelliin liittyvää materiaalia, mitään esillepantavaa ei löytynyt. 16 vuodessa kaikki käsinkosketeltava oli kadonnut. Lopulta soittamalla hankkeessa alusta alkaen mukana olleille suunnittelijoille löysimme markkinointi- ja pr-materiaalia. Saimme upean Habbo-tyynyn, hiirimaton ja ideakirjan näyttelyyn. Tänään Suomi hakee ja työllistää tuhansia digi-osaajia, mutta heidän merkittävästä työstään ei jää kirjahyllyyn, arkistoon tai museokokoelmaan mitään jälkeä. Kaikki on servereillä ja ihmisten digitaalisessa käyttöympäristössä, sananmukaisesti pilvessä. Mahtava ajatus – tuhansien tietotyöläisten tulokset karkaavat aikaperspektiivissämme kuin nopeutetussa videossa pilvet taivaanrannan taakse.

 

Sarvis-pulkka, 1067. Kuva Museokeskus Vapriikki

Sarvis-pulkka, 1967. Kuva Museokeskus Vapriikki

 

Äitiyspakkaus ei ole vain sitä, mitä se sisältää. Se on lahja uusimmalle suomalaiselle ja hänen perheelleen. Se on palvelu. Suomi on enemmän kuin koskaan palveluista riippuvainen. Jos koskaan, niin nyt kannattaa sijoittaa palvelumuotoilutoimistoon. Metalli- ja konepajateollisuus ei kai koskaan oivaltanut täysin sitä ajatusta, mitä designilla voisi saavuttaa. Teollinen muotoilu pysyi toimistoissa ja usein ulkoa ostettavana asiantuntijuutena. Mutta nyt palveluyhteiskunnassa on kertakaikkiaan tajuttu, että huononkin tuotteen saa kaupaksi ja käyttäjät tyytyväiseksi, jos sen ympärillä on hyvä palvelu. Siksi palvelumuotoilutoimistoille löytyy nyt ostajia. Usein koko tuotteen ydin on se palvelu ja miten se pelaa. Tästä lenkistä on tullut muotoiluketjun viimeisin, tärkein ja vahvin lenkki. Asiakas saa, mitä tilaa. Jos se tarjoillaan hyvin ja helposti, ymmärrettävästi ja elämyksellisesti – tulee lisää tilausta.

www.100objects.fi
Sata esinettä -näyttelyn on tuottanut Suomen Viron instituutti ja se on esillä Helsingin Designmuseossa 28.5. asti.