Newsletter

4/2011

Kaj Franck -muotoilupalkinto 2011: sisustusarkkitehti Simo Heikkilä

Vuoden 2011 Kaj Franck -muotoilupalkinnon saajaksi on valittu professori, sisustusarkkitehti Simo Heikkilä.

Oman studionsa vuonna 1971 perustanut sisustusarkkitehti, muotoilija ja luennoitsija Simo Heikkilä on toiminut myös Aalto-yliopiston Puustudion johtajana. Lausunnossaan jury mainitsee, miten Heikkilä on huumoripitoisella otteella opastanut nuoria ekologiseen ja käytännönläheiseen materiaalin käyttöön. Hän on omassa työssään rohkeasti yhdistellyt eri materiaaleja ja luonut rehellistä tuotantoa, jossa rakenteiden yksityiskohdat usein ovat avoimesti näkyvissä. Perin juurin suomalaista kädenjälkeä tuottava huonekalumuotoilija sekä pienesineiden, kuten puukkojen sekä sauna- ja kylpytilojen tarvikkeiden tekijä on myös tunnustettu näyttelysuunnittelija. Simo Heikkilä on kansainvälisesti verkottautunut toimija. Hän on myötävaikuttanut esimerkiksi kansainvälisen Design for Architecture -designseminaarin aikaansaamiseen. Tapahtuma kokoaa joka kolmas vuosi Jyväskylään muotoilun ja arkkitehtuurin toimijoita eri puolilta maailmaa.
 
Nyt 20. kerran myönnettävä Kaj Franck -muotoilupalkinto on saavuttanut muotoilun ammattilaisten, median ja suuren yleisön varauksettoman suosion. Vuoden 2011 palkintojuryyn kuuluivat toimitusjohtaja Pentti Kivinen Suomen Messusäätiöstä, johtava dekaani Helena Hyvönen Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta, muotoilija, professori Heikki Orvola, Kaj Franck -asiantuntija, muotoilija Tauno Tarna ja toimitusjohtaja Mikko Kalhama Design Forum Finlandista.
 
1992 perustettu Kaj Franck -muotoilupalkinto vaalii arvostetun, ”Suomen muotoilun omaksitunnoksi” kutsutun muotoilijan Kaj Franckin (1911–89) perintöä. Palkinnonsaajat edustavat monipuolisesti suomalaisen muotoilun kärkeä: huonekalusuunnittelua, muoti- ja tekstiilitaidetta, keramiikkaa, lasia ja teollista muotoilua. 10 000 euron palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Palkintoon kuuluvat myös Tapio Junnon suunnittelema mitali ja nyt ensimmäistä kertaa Designmuseossa järjestettävä ja 11.11.2011 avautuva näyttely julkaisuineen.
 
Kuva Liisa Valonen
 
Kaj Franck -muotoilupalkinto 2011 – Simo Heikkilä 11.11.–23.12.2011
Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Helsinki

www.designforum.fi/kajfranck
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo 100 vuotta – juhlat sekä tulevia tapahtumia
Harri Koskinen Iittalan muotoilujohtajaksi
WDC Helsinki 2012 –ohjelman julkistus
DMI COLLECTIVE DESIGN -konferenssi Helsinkiin huhtikuussa
Fennia Prize 2012 - Jurytys käynnissä!
Suomalainen muotoilu kansainvälisesti
Designmuseon näyttelyt
Oulun taidemuseon näyttelyt
Islantilaista nykymuotoilua Design Forum Finlandissa
KL!NK: Norvegia -näyttely Design Forumissa
Design ROI -tutkimushanke luo uudet mittarit muotoiluinvestointien hyödyn todentamiselle
Design Forum Finlandin Miniseminaarit

Joululahjat Design Forum Shopista

Suomalaista muotoilua pukinkonttiin! Uudistuneesta Design Forum Shopista löydät lahjoja moneen makuun - paljon myös sellaista, jota et saa mistään muualta. Tule tutustumaan juuri 20-vuotissynttäreitään juhlineeseen designkauppaan Dianapuiston reunalle! Seuraa kampanjoitamme ja tapahtumiamme myös Facebookissa.
Kuva Liisa Valonen


Projektiassistentti Heidi Cheng
heidi.cheng@designforum.fi
Päätoimittaja Anne Veinola
anne.veinola@designforum.fi

Tämä newsletter on lähetetty Design Forum Finlandin asiakasrekisterin osoitteiston perusteella. Jos haluatte pois postituslistalta, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä: press@designforum.fi.

www.designforum.fi