Elsa Elenius (1897-1967)


keramiikkataiteilija

Elsa Elenius opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa keramiikkaosastolla vuosina 1915-1918, mutta täydensi opintojaan vielä vuosia opettajansa A .W. Finchin johdolla. Vuonna 1931 hän teki opintomatkan Ranskaan Sèvresin posliinitehtaalle. Finchin kuoltua 1930 Eleniuksesta tuli Taideteollisuuskeskuskoulun keramiikkaosaston pääopettaja ja hän jatkoi tätä opetustyötä vuoteen 1962. Hän oli opetuksessaan samoilla linjoilla kuin arvostettu edeltäjänsä. Hän korosti muodon tarkkuutta ja lasitteen avulla aikaansaatua pinnan vaihtelua. Finchin tapaan hän painotti opetuksessaan uniikkikeramiikkaa ja studiotyöskentelyä. Hän oli oppilaidensa kunnioittama, mutta tiukka ja tinkimätön opettaja. Opetustyön ohessa hän teki koko ajan omaa keramiikkataidettaan ja hänellä oli mm. mahdollisuus käyttää Ateneumin isoa uunia töidensä polttoon.

Tyypilliset Elsa Eleniuksen keramiikkatyöt ovat isokokoisia, selkeälinjaisia ruukkuja, vateja, uurnia ja seinälautasia. Hän dreijasi itse työnsä. 20-luvulla hän maalasi esineisiin koristeaiheita, kuten itämaisia mytologisia kuva-aiheita, ihmishahmoja tai kasviaiheita. 1930-luvulla hän hylkäsi koristemaalaukset ja lasite riitti esineiden ainoaksi koristeeksi. Eleniuksen työt olivat enimmäkseen uniikkeja, käyttökeramiikkaa hän teki hyvin vähän. Hänen koko tuotantonsa on hienostunutta, harmonista ja ajattoman kaunista.

Elsa Elenius osallistui useihin kansainvälisiin näyttelyihin ja sai lukuisia palkintoja. Barcelonan maailmannäyttelystä 1929 hän sai kultamitalin, Milanon triennaalista 1933 Grand Prix -palkinnon, Brysselin maailmanäyttelystä 1935 Grand Prixin ja Pariisin maailmannäyttelystä 1937 kultamitalin. New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939 Elsa Eleniukselta oli edustava parinkymmenen esineen kokoelma uusimpia töitä. Näyttely muuttui kuitenkin hänelle pahaksi takaiskuksi, sillä suurin osa töistä varastettiin tai särkyi. Tämän jälkeen hän ei jaksanut enää panostaa taiteilijan työhönsä vaan keskittyi opettamiseen. Hänen esineensä herättivät huomiota laajassa pohjoismaisessa taideteollisuusnäyttelyssä Tukholmassa 1946. Ainoa yksityisnäyttely hänellä oli Stockmannin tavaratalossa Helsingissä vuonna 1933. Elsa Elenius sai Suomen Taideteollisuusyhdistyksen Pro Arte Utili -mitalin 1950 ja Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin 1952.

Auli Suortti-Vuorio


Lähteet:
Hellman, Åsa (toim.), Taidekeramiikka Suomessa. Keuruu 2004.
Kalha, Harri (toim.), Ruukuntekijästä multimediataiteilijaan. Taideteollinen korkeakoulu. Jyväskylä 1996.
Keinänen, Timo, Finland and the 1933 Milan Triennale. Form Function Finland vol. 4/1993.
Leppänen, Helena (toim.), Ruukun runoutta ja materiaalin mystiikkaa. Sata vuotta keramiikkataiteen opetusta ja tutkimusta. Taideteollinen korkeakoulu. Helsinki 2003.
Suomen Koristetaiteilijain Liitto Ornamon 7. vuosikirja 1935. Helsinki 1935.
Urrila-Stänbeck, Auli, Keramiikkataiteilija Elsa Elenius. Muoto no 4/1983


Kuvat:

Maljakko
Kuva Ervamaa / Designmuseo

Kulho
Shamottia, 1938. Kuva Pietinen / Designmuseo

Malja ja maljakoita
1930-luvun alkupuoli. Kuva Pietinen / Designmuseo