Greta Skogster-Lehtinen (1900-1994)
tekstiilitaiteilija
Greta Skogster-Lehtinen suoritti keskikoulun Hämeenlinnan ruotsalaisessa yhteiskoulussa. Perheystävä, arkkitehti Armas Lindgren kehotti käsityöstä ja taiteesta innostunutta tyttöä pyrkimään Ateneumiin eli Taideteollisuuskeskuskouluun. Koulun mallipiirustusosastolla Greta Skogster-Lehtinen opiskeli vuosina 1916-1920. Fredrika Wetterhoffin työkoulussa Hämeenlinnassa hän kävi kutomakurssin vuonna 1921.
Greta Skogster-Lehtinen perusti ensimmäisen oman kutomonsa kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan jo vuonna 1921. Kutomo toimi vuoteen 1929 saakka. Samanaikaisesti hän suunnitteli malleja Oy Kotiahkeruus-Hemflit Ab:lle, jonka taiteellisena johtajana hän toimi 1924-1929. Koko uransa ajan hän suunnitteli nimenomaan sisustustekstiilejä. 1920-luvun alussa Pariisiin tekemällään opintomatkalla hän tutustui kuvakudostekniikoihin ja alkoi valmistaa kuvakudoksia kutomossaan. Hän oli Eva Anttilan lisäksi kuvakudostekniikan edelläkävijöitä Suomessa.
Helsingissä hän piti kutomoa ja tekstiilitoimistoa vuosina 1929-1935. Mentyään naimisiin vuorineuvos William Lehtisen kanssa hän muutti Ensoon ja perusti sinne kutomon 1935. Kun Ensosta jouduttiin lähtemään talvisodan sytyttyä syksyllä 1939, kutomo ja tekstiilitoimisto siirtyivät Helsinkiin ja toimivat siellä vuoteen 1975 saakka.
Greta Skogster-Lehtinen suunnitteli malleja eri yrityksille: damastimalleja Tampellalle, verhomalleja Barkerille, mattomalleja Aaltosen mattokutomolle, Järvenpään Plyyshi-ja mattotehtaalle sekä tanskalaiselle Olsenin tehtaalle. Hän suunnitteli sisustustekstiilejä Eduskuntataloon, hotelli Vaakunaan ja hotelli Kalastajatorppaan Helsinkiin, Enso Gutzeit Oy:n pääkonttoriin Helsinkiin sekä toimisto- ja kerhorakennuksiin Ensoon. Arkkitehti Alvar Aallon pyynnöstä hän teki sisustustekstiilejä myös matkustajalaivoihin (mm. Aurora, Atlanta, Finnboard ja Finntrader) 1950- ja 1960-luvuilla.
Tunnetuin Greta Skogster-Lehtisen toteuttamista sisustustekstiileistä on nk. tuohitapetti. Se tehtiin sodan aikana vuonna 1942 helsinkiläiseen ravintola Kestikartanoon, jonka sisustuksen suunnitteli arkkitehti Aarne Ervi. Tuohitapetti kudottiin niistä materiaaleista, joita tuolloin, materiaalipulan kuristaessa maata, oli saatavana: tuohesta, voipaperista ja niinestä. Tapetista on muodostunut eräänlainen Suomen sodan ajan taideteollisuuden symbolituote.
Kuvakudokset ja kirkkotekstiilit olivat olennainen osa Skogster-Lehtisen tuotantoa. Kuvakudoksia hän suunnitteli mm. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston istuntosaliin, OTK:n pääkonttoriin Helsinkiin (1932-1933), Kotkan kaupungintaloon (1938), Enso Gutzeit Oy:n pääkonttoriin pääjohtajan huoneeseen ja Arabian tehtaalle toimitusjohtajan huoneeseen. Ainakin seuraavissa kirkoissa on hänen kirkkotekstiilejään: Paavalin kirkko, Helsinki (1931), Mikael Agricolan kirkko, Helsinki (1935), Kanneljärven kirkko (1934), Jyväskylän hautakappeli (1930), Martin kirkko, Turku (1933), Rajamäen kirkko (1938), Kotkan kirkko (1958), Myllykosken kirkko, Ähtärin kirkko ja Tainionkosken Kolmen ristin kirkko.
Greta Skogster-Lehtinen osallistui Barcelonan maailmannäyttelystä 1929 alkaen lukuisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Barcelonaa seurasivat Milanon triennaali 1933 sekä Brysselin, Pariisin ja New Yorkin maailmannäyttelyt 1935, 1937 ja 1939. Näissä maailmannäyttelyissä hänen työnsä palkittiin Grand Prix- palkinnolla. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Turussa vuonna 1927 yhdessä toisen tekstiilitaiteilijan Laila Karttusen kanssa. Seuraavana vuonna hänellä oli näyttely tukholmalaisessa taidekaupassa ruotsalaisen keramiikkataiteilijan Tyra Lundgrenin kanssa, joka ajoittain työskenteli myös Arabian taiteilijana. Salon Strindbergillä Helsingissä hänen yksityisnäyttelynsä oli vuonna 1931 ja Taideteollisuusmuseossa 1933. Hänen töitään on ollut mukana monissa Suomen Taideteollisuusyhdistyksen kokoamissa näyttelyissä ja yhdistyksen myöntämän Pro Arte Utili -mitalin hän sai vuonna 1950.
Greta Skogster-Lehtinen ja hänen miehensä vuorineuvos William Lehtinen perustivat Greta ja William Lehtisen säätiön vuonna 1968. Säätiö tukee taiteita sekä lujittaa kansallisia ja kansainvälisiä kulttuuriyhteyksiä jakamalla apurahoja.
Auli Suortti-Vuorio
Lähteet:
Enbom, Carla, Luontoa lähellä. Artikkeli teoksessa Visioita. Moderni suomalainen muotoilu. Toim. Anne Stenros. Keuruu 1999.
Priha, Päikki, Kudonnaisista kuituihin. Artikkeli teoksessa Visioita. Moderni suomalainen muotoilu. Toim. Anne Stenros. Keuruu 1999.
Greta Skogster-Lehtisen haastattelu. Haastattelija Leena Svinhufvud 11.12.1989. Haastattelun litteroinut Tuula Pennanen. Designmuseo.
Kuvat:
Tuohitapetti (1942)
Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä avattiin vuonna 1942 ravintola Kestikartano, jonka kalevalaishenkisen sisustuksen suunnitteli arkkitehti Aarne Ervi. Greta Skogster-Lehtinen kutoi omassa kutomossaan ravintolaan nk. tuohitapetin, josta muodostui pula-ajan taideteollisuuden symbolituote. Tapettiin oli käytetty kapeaa tuohinauhaa, paperinarua ja voipaperia. Kuva Designmuseo
Kuvakudos ”Enson vanhat tehtaat ympäristöineen” (1935)
Kuvakudos esittää Enso-Gutzeit Oy:n vanhaa tehdasmiljöötä Ensossa Jääsken pitäjässä. Alue luovutettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan seurauksena. Kuvakudos oli yhtiön tilaustyö ja sen paikka oli johtokunnan kokoushuoneen seinällä. Kuva Pietinen / Designmuseo
Kuvakudos Kotkan kaupungintaloon (1938)
Kotkan kaupunki tilasi kuvakudoksen vuonna 1935 valmistuneeseen, arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemaan kaupungintaloon. Kuvakudos on vuodelta 1938. Se sijoitettiin kaupungintalon istuntosaliin. Kuva Designmuseo
Villamatto (1930-luku?)
Uusi taideteollisuustuote 1920-luvulta alkaen olivat villa- eli karvalankamatot, joita pienet kutomot kutoivat sekä koteihin että julkisiin tiloihin. Kuva Designmuseo
