Kaj Franck -muotoilupalkinto 1996

Lasitaiteilija Kerttu Nurminen


Kerttu Nurminen (s. 1943) on työskennellyt vuodesta 1972 Nuutajärven lasitehtaalla, missä hän jatkaa ansiokkaasti suomalaisten lasitaiteilijoiden sarjaa. Taideteollisen oppilaitoksen (nyk. Taideteollinen korkeakoulu) keraamikon koulutuksen saanut Nurminen tunnetaan erityisesti vaativilla filigraani-, verholasi-, ja graal-tekniikoilla syntyneistä uniikkitöistä.

Mondo-lasisarja on ehkä tunnetuin Nurmisen monipuolisesta lasituotannosta, johon kuuluu niin sarjatuotannossa olevia kuin uniikkejakin tuotteita. Tunnetun Mondo-lasin teknisesti vaativa jalan värin liukuma saatiin aikaan suunnittelijan ja puhaltajan yhteisenä oivalluksena suuresta liekistä, joka saa värin asteittain putoamaan jalkaan. Kerttu Nurmisen suunnittelema Verna-astiasto on uusimpien myyntilistojen suosikkeja.

Luonteenomaiseen tapaansa taiteilija ammentaa innoituksen luonnosta. Näin on esimerkiksi vuoden 2000 Pro Arte -sarjaan kuuluvaan Peace-maljan samoin kuin uusimman Lago-vaasin kohdalla.

Kerttu Nurmisen eri tekniikoilla valmistetut uniikkityöt ovat olleet esillä useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Muun muassa Venetsiassa Nurminen on osallistunut Aperto Vetro -yhteisnäyttelyyn ja pitänyt myös yksityisnäyttelyn. Nurmisen töitä on monien koti- ja ulkomaisten museoiden kokoelmissa. Hän on saanut valtion taideteollisuuspalkinnon vuonna 1991. Kerttu Nurmisen töitä oli esillä Finnish Design 125 vuotta -näyttelyssä Design Forumissa vuonna 2000.