Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

Muodon yltäkylläisyys

Pallotuoli, Kupla, VSOP, Poni, Puppy, Tomaati, Formula, The Tree. Ensimmäinen, Pallotuoli, vuonna 1963, uusin The Tree -tilanjakaja vuonna 2008. Vahvoja muotoja, voimakkaita värejä, lasikuitua, akryylia, ennakkoluulottomia ideoita. Sisustusarkkitehti Eero Aarnio on kyennyt yllättämään yli neljänkymmenen vuoden ajan.

ALKU
Nuorelle Eero Aarniolle uran valinta ei ollut itsestään selvä 1950-luvun alussa. Arkkitehtuuri houkutteli, mutta ensimmäinen yritys päästä sitä opiskelemaan ei onnistunut. Välivuotta arkkitehtitoimistossa työskentelemällä viettänyt Aarnio sai kuulla Taideteollisen oppilaitoksen sisustuslinjasta. Hän meni sisäänpääsykurssille ja pääsi opiskelemaan parhain pistein.

Silloin oli vuosi 1954. Opinnot veivät kolme vuotta, ja siinä välissä Aarnio ehti vielä naimisiinkin. Työskentely Ilmari Tapiovaaran ja Antti Nurmesniemen toimistoissa toi suunnittelukokemusta, tehdaskokemusta taas tuli työstä Askolla Lahdessa. Vuonna 1962 aika oli kypsä irtiotolle: Aarnio irtisanoutui Askolta ja perusti oman suunnittelutoimiston.

PALLOTUOLI
Oli vuosi 1963 ja Aarnion perhe sisusti omaa asuntoa. ”Ja sitten aloin miettiä, että olisi kiva saada yksi kunnon lepotuolikin, mihin mahtuu vaikka koko perhe telkkaria katsomaan. Sitähän mä lähdin vain piirtämään, isoa tuolia”, kertoo Eero Aarnio. ”Siinä se sitten alkoi pyöristyä…”

Niin syntyi Pallotuoli. Vaan miten sellaisen toteuttaisi? ”Sitten tuli mieleen vierailu Turussa veneveistämöllä lasikuituveneissä”, muistelee Aarnio. ”Silloin jo olin ajatellut, että tämähän on erittäin hyvä, sanoisinko epäkonstruktiivinen aine, josta voisi tehdä ihan mitä vain. Jos se taipuu näin hyvin plastiseen veneeseen, niin mihin muuhun se saattaakaan taipua. Ajattelin, että mitä jos tämän tuolin rungon tekisikin lasikuidusta.”

Tekniikka vaati vähän miettimistä. Hyvä neuvo oli rakentaa muoto samalla tavoin kuin purjelentokoneita tehtäessä. Muotti tehtiin vanerista ja lasikuitu laminoitiin sen ympärille. Mutta helppoa se ei ollut: ”Aina meinasi usko välillä loppua. Mutta Pirkko-vaimo sanoi aina, että jos sinä et tee tuota, niin ihan varmasti joku sen tekee.”

Pallotuolin prototyyppi valmistui, mutta ensimmäinen huonekaluvalmistaja, jolle sitä näytettiin, ei ollut kiinnostunut. Niin Pallotuoli tuotiin Aarnioiden kotiin. Sieltä sen keksivät muutama vuosi myöhemmin muita prototyyppejä katsomaan tulleet Askon johtajat, jotka eivät saaneetkaan silmiään irti tuolista. Se pääsi kokeeksi ja puoliksi salaa tuotantoon.

Pallotuoli esiteltiin sitten Askon valmistamana Kölnin kansainvälisillä huonekalumessuilla talvella 1966 ja siitä tuli välittömästi yksi messujen kohutuimmista esineistä. Valokuvauksellinen tuoli muodosti intiimin tilan istujalle ja otti kantaa ympäristöönsä kuin veistos. Viikossa sitä myytiin yli 30 maahan.

MUOTO
Kumpi oli ensin, muoto vai materiaali? ”Ne tulivat käsi kädessä”, sanoo Aarnio. Pallotuolia seurasi sarja yhtä plastisia huonekaluja: VSOP-tuoli ja Kanttarelli-pöytä 1966, Pastilli- ja Kupla-tuolit 1968, Tomaatti-tuoli 1971, Poni-istuin 1973, Ruuvi-pöytä 1991, Formula-tuoli 1998, Tupla Kupla -valaisin 2001, Parabel-pöytä 2002… Loppua ei ole näkyvissä.

Kiinalainen tutkija Fang Hai on todennut Aarnion kuuluneen siihen nuorten muotoilijoiden sukupolveen, joka 1960-luvulla ryhtyi haastamaan skandinaavisen muotoilun periaatteita. Toisaalta Aarnion huonekalut ovat hyvin funktionaalisia, johdonmukaisia, selkeälinjaisia ja rehellisiä materiaalia kohtaan – parhaassa Kaj Franckin modernismin hengessä. ”Pallotuolin muoto oli silloin täysin uusi ja outo”, huomauttaa Aarnio. ”Mutta se on selkeä ja looginen materiaaliin nähden. Minimateriaali, maksivahvuus. Plastinen pyöreähkö muoto on muoville paras.”

Aarnion huonekalut ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Eikä mistään arvaa, koska suunniteltiin Tomaatti, koska Formula, vaikka välissä on yli neljännesvuosisata. ”Allekirjoitan täysin nämä vanhatkin esineet”, sanoo Aarnio. ”Samalla linjalla minä olen vieläkin. Mutta muototajuhan kehittyy koko ajan. Tämä on niin kuin polkupyörällä ajamista, sitä ei opi kuin ajamalla, ja tekeminen opettaa.”

Onko muodossa sitten funktionaalisuus keskeistä, vai plastisuus? ”Ne kulkevat kyllä ihan käsi kädessä”, vastaa Aarnio. ”Lähden aika vahvasti visuaalisuudesta liikkeelle. Mutta jos tehdään käyttöesine, ergonomia tulee välittömästi mukaan. Ei ole vaikeaa tehdä hyvin istuttava tuoli, mutta tehdä hyvin istuttava ja kaunis tuoli, siinä se pulma tuleekin.” Pallo- tai Pastilli-tuoliinkin ergonomia on piilotettu, hymähtää Aarnio. ”Kyllä mä lähden aina siitä, että jos teen tuolin, sen pitää olla hyvin istuttava.”

KOKEILU JA KEKSIMINEN
Monet Aarnion tuotteet tuntuvat edellyttävän kokeilemista ja uuden keksimistä. ”Kyllähän minä kokeilen, niin pitkään kuin voi”, kertoo Aarnio. ”Väliin on niin ihmeellisiä konstruktioita, joissa itse istun …” Tuotantovaiheessa tehdään seuraavat kokeilut. ”Kun tein yhden nahkaisen kalusteen, niin periaatteessa oli vain jonkinlainen piirustus siitä, mihin pyrin. Se tehtiin ihan puhumalla, keskustelemalla verhoilijan ja puusepän kanssa”, selittää Aarnio. Aina ei voi piirtää, silmällä ja kädellä näkee paremmin – ja ennen kaikkea istumalla.

Polaris-muovituolin Aarnio muovaili: osti savea ja muotoili tuolin välillä koeistuen. Hartsista tehdylle muotille tosin kävi hullusti: se suli saven mukana, kun muottia pestiin puhtaaksi Aarnion kylpyhuoneessa. ”Se meni kylpyammeesta kaikki, hirmuinen työ… Siitähän tuli minun myydyin tuolini sitten loppujen lopuksi.” Muutama prototyyppi on tehty styroxista, kuten Poni. Sen Aarnio veisteli aiemmasta viisastuneena ulkosalla, styroxin leikkaamisesta syntyneet murut kun sähköisinä takertuivat sisällä aivan kaikkeen.

Nykyään Aarnio ei enää tee itse prototyyppejä vaan jättää työn ammattilaisille. Mutta kyllä hän osaa! ”Jos tarvitaan, teen itse. Pallotuolihan on hyvä esimerkki”, hän muistelee.

TOTEUTUS
”Kyllähän minä käytän ihan kaikkia muotoja, mutta tämä plastinen muoto on muovin omaista”, toteaa Aarnio. ”Ja kaikki, mikä teollisuudessa pyörii, on edullista tehdä.” Valmistustekniikka pitää tietenkin ottaa huomioon: siitä muodon jatkotyöstäminen alkuidean jälkeen lähtee. Uutta tulee jatkuvasti. Kastelukannun suunnittelu esimerkiksi tutustutti puhallusvaluun ja sen jälkeen on syntynyt ajatus toteuttaa tällä tekniikalla tuoli.

Aarnio oli myös ensimmäisiä käyttämään tietokoneavusteista suunnittelua huonekalujen ja esineiden muotoilussa. ”Minähän käytin tietokonetta jo ensimmäisen kerran -80. Silloin se oli täysin uutta, sillä ei vielä pystytty tekemään paljoakaan.” Kimara-kalustesarja Askolle suunniteltiin tietokoneen avulla: modulaarisia osia, joita yhdistelemällä saatiin valtava määrä variaatioita. ”Tämä oli tällainen tuolicocktail”, muistelee Aarnio. ”Ja sehän sai valtavan julkisuuden silloin vuonna -82. Siitä kirjoitettiin Saksaa myöten, että Aarnio tekee tietokoneella tuotteita. Vierastahan se ei ollut, silloin arkkitehdit käyttivät tietokoneita suunnitteluun jo USAssa. Ja nythän se on jo ihan arkipäivää.”

PROSESSI
Aarnio työskentelee nopeasti. Monta projektia on tekeillä yhtä aikaa, ja kun joku ei etene, se saa jäädä kypsymään. Nopea tosin on suhteellinen käsite, huomauttaa Aarnio. Jonkun tuotteen ensimmäiset suunnitelmat saattavat seisoa vuosia. Ideat kehittyvät päässä hyvin pitkälle. ”Minulla on tietokone päässä”, nauraa Aarnio, ”minä näen muodot kolmiulotteisena… Se vain on vaikeaa, että sitten pitää kuvitella se kolmiulotteinen esine pintana, piirtää kolme projektiokuvaa. Mutta ei piirtämisessä kauaa mene.”

Aarnio piirtää työpiirustukset käsin. ”Teen ne mittakaavaan yksi yhteen. Se on niin oikea mitta ihmiselle, heti kykenee hahmottamaan. Yleensä piirrän aina verhoilun mustalla huopakynällä. Käytän muutenkin mustaa tussia, se on melkein kuin tekisi esinettä, massan näkee jo siinä. Jos mä piirrän vain ääriviivat, niin se on vain viiva. Mutta kun jo annan sille tavallaan massan, painon, visuaalisen painon paperilla, se on aika lähellä jo oikeaa fiilistä.”

Muotojen plastisuus auttaa näkemään ne jo paperilla. ”Minun piirustusprosessini on aika nopea”, hän kuvaa.” Ensin vain vapaalla kädellä suurin piirtein. Kaikki ratkaiseva tapahtuu tässä vaiheessa. Sitten aletaan tarkistaa mittoja, jotta ergonomia on OK. Seuraavaksi mä piirrän jo puhtaaksi. Ja aina huopakynällä, siinä ei tehdä virheitä. Siihen ei auta kuin sakset! Joutuu sitäkin tekemään… tosin vähemmän, onneksi. Pannaan valkoista teippiä tai milloin mitäkin. Koko homma on sellainen patchwork…”

Sen jälkeen piirustuksia muokataan tuotantoon sopivaksi valmistajan kanssa yhteistyössä. ”Nykyäänhän kaikki menee aina tietokonevaiheen läpi ja sen minä taas valvon”, kuvailee Aarnio. ”Muutetaan siinä sitten, mä olen selän takana ja sanon, että ei tuo näytä nyt ihan siltä kuin mitä minä tarkoitan. Siinä saadaan jo pyöriteltyä kolmiulotteista mallia. Se, mitä minä olen tähän asti pyörittänyt päässäni, pyöritetään koneessa ja siinä teen sitten muutoksia. Kastelukannu oli oikein hyvä esimerkki, siihen tuli aika paljon pieniä muutoksia.”

Aarniolla on aina visio siitä, mikä valmistustekniikka on. ”Mä tiedän, miten se tuote tehdään. Mä voisin sen tehdä itse… Pallotuolissakin on lasikuiturunko, putkivahvikkeet, alumiinijalka, pehmusteet. Kaikista näistä pitää tietää jotakin. Ja kustannuksista…”

LEIKKI JA LUOVUUS
Monet Aarnion tuotteista ovat leikkisiä: Puppy, Poni, Pastilli ja monet muut tuovat oivalluksen hymyn katsojan silmiin. Onko leikkisyys tarkoituksellista? ”Ei, kai se on luonnevika!” nauraa Aarnio mutta vakavoituu: ”Kyllä huumorintaju ja leikki ovat jonkinlaisia synonyymejä luovuudelle. Minun mielestäni nämä kaikki kulkevat yhdessä.” Oleellista on kokeilla ja löytää uusi aspekti asiaan, nähdä se jollain uudella tavalla. ”Mä olen monesti sanonut, että eihän istuimen tarvitse olla tuolin näköinen, istuin voi olla kivi tai kanto tai porrasaskelma tai mikä tahansa. Ponissahan voi istua monella lailla. Monet kutsuvat sitä tuoliksi, mutta eihän se mikään tuoli ole vaan istuin, minusta niin hyvä suomalainen sana.”

Yhtenä kekseliäimmistä tuotteistaan Aarnio pitää Kupla-tuolia, joka ei tarvitse muottia. Muoto tulee puhaltamalla ilmaa akryylilevyyn, samalla periaatteella kuin saippuakupla – josta tuolin idea itse asiassa syntyikin, lapsuuden muistosta. Läpinäkyvän tuolin ajatus taas kehittyi Pallotuolista, siinä kun oli pimeä lukea. Tuloksena oli jälleen yksi designin ikoni.

Kun Puppy, italialaisen Magisin valmistama koiran näköinen esine tai istuin, tuli markkinoille, se sai heti suuren suosion. Aika oli oikea: aikuisillekin sallittiin lapsenmielisyys ja leikki. ”Lapsille se on ilmeisesti käyttöesine, ainakin kun meidän lapsenlapset tulivat, niin heti ne lähtivät ratsastamaan. Ja isommille se on jonkinlainen moderni veistos”, analysoi Aarnio. Yhtä hätkähdyttävä on yksi uusimmista tuotteista, Martelalle suunniteltu puun muotoinen tilanjakaja The Tree. Veistoksellinen muoto vaatii tilaa ja huomiota.

MENESTYS
Eero Aarnio on tottunut näkymään ja menestymään: hänellä on siihen kymmenien vuosien kokemus Pallotuolin aikaan saamasta kohusta alkaen. Ensimmäiset voitot tulivat jo 1964 International Competition on Furniture Design -tuolikilpailussa Cantùssa, Italiassa. Opetusministeriön Suomi-palkinnon hän sai 2005 ja professoriksi hänet nimitettiin 2007. Kaiken huippuna on maineikas Compasso d'Oro -palkinto Magisille suunnitellusta lasten Trioli-tuolista keväältä 2008. Palkinnon on aiemmin saanut vain kaksi muuta suomalaista, Kaj Franck itse ja Harri Koskinen. ”Onhan se mukavaa”, sanoo Aarnio. ”Työ on huomattu ja arvostettu. Itse minä arvostan tämän Compasso d’Oron erittäin korkealle. Se jaetaan vain joka kolmas vuosi, erittäin huomattavat tuomarit, ehdolla valtava määrä hyviä töitä, ja kymmenen vain valittiin.”

Ja nyt hänet palkitaan Kaj Franck -muotoilupalkinnolla. Miltä menestys ja kuuluisuus tuntuvat? ”Onhan se tietysti positiivista, mutta ei se mikään rasite ole!” Aarnio vastaa. ”Minä lähden aina siitä, että jos minulla on omasta mielestäni hyvä idea, ryhdyn kyllä sitä työstämään, meni syteen tai saveen. Siitä sitä sitten oppii. Ei millään pysty tekemään niin, että onnistuisi aina.  Mutta aina vähemmän ja vähemmän menee pieleen. Tässä ammatissa ikä ei ole haitta, se on etu. Ammattitaito kasvaa.”

Suuri yleisö tuntee hänet värikkäistä muovituoleistaan, valaisimistaan ja leikkisistä esineistään, mutta Aarnio on tehnyt uransa aikana myös paljon suurina sarjoina tuotettuja ”tavallisia” kalusteita koteihin ja toimistoihin. Hän omistaa edelleen oikeudet kaikkiin tuotteisiinsa ja on hyvin tarkka siitä, että mahdollisimman paljon tuotetaan Suomessa. Menestyksen ja kuuluisuuden myötä tullut mallien kopiointi harmittaakin Aarniota erityisesti siksi, että siinä ei varasteta vain hänen ansiotaan vaan koko kotimaisen tuotantoketjun tulot. Vastuullisuus näkyy myös muovituotteiden kohdalla: ympäristöseikat mietityttävät, vaikka Aarnio mainitseekin, että iso osa muoveista, mm. rotaatiovalussa käytettävät lajit, voidaan jo kierrättää.

LUOMISEN VOIMA
Kymmenien vuosien uran jälkeenkään Aarnio ei osaa sanoa, mistä ideoita ja luovuutta riittää. Yhä uudestaan hänen piirustuspöydältään tulee uusia esineitä ja uusia muotoja ja ideoita. Materiaali ja mittakaava vain vaihtuvat. ”Se on juuri sitä luovuutta”, hän miettii. ”Hyppäät ihan toiselle kentälle, niin kuin Picasso… teki hän mitä tahansa, heti siinä on sellainen taiteilijan kädenjälki. Sitä minä kunnioitan. Minun pulmani ei ole saada uusia ideoita, minun pulmani on löytää ideoille valmistajia, jotka panostaisivat niihin.”

Monet Aarnion muodot ovat saanet alkuideansa luonnosta. ”Sellaista muotoa ei ole olemassakaan, mitä luonnossa ei olisi… piirtää lähes mitä tahansa, niin kyllä se luonnosta löytyy”, hän toteaa. ”Inspiroiko vai ei, en osaa sitä sanoa, mutta kyllä mä silmät auki kuljen.” Vaikka eihän hän käytä luonnonmuotoja sellaisenaan vaan abstrahoi, muokkaa ja pelkistää.

Suuri muotojen, materiaalien ja funktion yhteyden inspiraatio ovat myös olleet kansanomaiset esineet ja arkkitehtuuri, Kansallismuseo ja Seurasaari, joissa Aarnio tottui käymään jo lapsena. Hän ei koe perinnettä painolastina, päinvastoin. ”Suomalaisena vedän aina esiin meidän Kansallismuseon, aarreaitan. Miten nokkelia esi-isät ovatkaan olleet ratkaisemaan kaikkia käytännön pulmia talon ja työkalujen tekemisestä vaatteisiin. Kaikki piti itse luonnosta saada, materiaalit ja ratkaisut.”

Yhä edelleen Eero Aarnio jaksaa ihmetellä, innostua, ideoida ja kokeilla loputtomiin. Tuloksena on tuotanto vertaansa vailla, täynnä muodon yltäkylläisyyttä.

© Anne Veinola

Henkilökuva: Liisa Valonen