Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

Ammattimies

Creadesign Oy:n toimisto sijaitsee kulman takana Hietalahden torista Helsingissä. Katu päättyy mereen: satama-altaan takana nousevat entisen telakan nosturit. Kuutosen raitiovaunu liukuu rantakatua ohi. Senkin ulkoasu on suunniteltu Creadesignissa.

 

Ylhäällä viidennessä kerroksessa on avaraa ja valoisaa. Entisen kirjapainon tiloissa sijaitseva Creadesign on yksi Suomen tunnetuimpia muotoilutoimistoja. Sen perusti vuonna 1981 teollinen muotoilija Hannu Kähönen. Vuonna 2009 hän saa Kaj Franck -muotoilupalkinnon.

”En minä tiennyt alakoulussa, että olin oikeastaan kiinnostunut muotoilusta, kun harrastin vuolemista ja piirtämistä ja esineiden tekoa yleensäkin”, tuumaa Hannu Kähönen. ”Mutta jo hyvin nuorena päätin, että menen alalle, joko arkkitehtuuria tai graafista suunnittelua opiskelemaan. Pääsinkin graafiselle osastolle Taideteolliseen oppilaitokseen. Mutta sitten yhdessä kevätnäyttelyssä vain totesin, että kyllä muotoilu on enemmän minun heiniäni ja vaihdoin siihen.”

Jo ennen valmistumistaan teolliseksi muotoilijaksi Kähönen pääsi töihin turkulaiseen Ergonomiadesigniin. Se oli ensimmäinen kansainväliseen tyyliin toimiva iso muotoilutoimisto Suomessa ja Kähönen oli ikionnellinen. Hänet pyydettiin myös toimiston osakkaaksi ja seuraavat kuusi vuotta kuluivat Turussa. Vuonna 1980 tie kulki takaisin Helsinkiin. Vähän aikaa Kähönen jatkoi töiden tekemistä Ergonomiadesignille, mutta sitten alkoi oman toimiston perustaminen tuntua parhaalta vaihtoehdolta.

Creadesign Oy syntyi 1981 ja vähitellen toimeksiantoja alkoi tulla. Nykyään toimisto on tunnettu perinpohjaisesta taustatyöstä, syvällisestä osaamisesta ja monimutkaistenkin suunnittelutehtävien hyvästä hallinnasta. Keskeistä ovat asiakaslähtöisyys ja tilaajan tarpeiden huomioon ottaminen. Töiden kirjo ulottuu kävelysauvoista lääketieteellisiin laitteisiin ja linja-autoista takkauuneihin.

TARPEESTA TUOTTEEKSI
Suunnittelutyö lähtee Hannu Kähösellä aina tarpeesta, etenkin, kun kyse on omista tuotteista eikä tilaustöistä. ”Melkein kaikki omat ideat ovat syntyneet tarpeesta. Niitä ei edes ajattele kaupallisina tuotteina alussa. Minä vain teen ne ja jos joku kiinnostuu, niin kiinnostuu”, hän kertoo. ”Tämä omien tuotteiden tekeminen on osittain terapiaa, vastapainoa tiukasti rajatuille asiakasprojekteille! Ideoitahan ei voi välttää, niitä tulee varmaan jokaiselle muotoilijalle kymmeniä päivässä. Niistä ei koskaan pysty toteuttamaan kuin murto-osan. Mutta sitten jostain jutusta tulee selvä näkemys ja palava intohimo saada se valmiiksi.”

Kokoon sateenvarjon tavoin menevä Trice-tuoli on hyvä esimerkki tarpeesta syntyneestä ideasta, josta tuli menestystuote. Perhe muutti Turusta takaisin Helsinkiin pienempään asuntoon ja Hannu Kähönen alkoi miettiä, miten tuolit mahtuisivat pienempään, jotta lapsille saataisiin lisää leikkitilaa. Rakenneratkaisun idea tuli lopulta vyyhdinpuista: niissä ristikkäin kulkevat ja kulmistaan joustavasti liitetyt rimat saa menemään nippuun tai avautumaan kehikoksi yksinkertaisesti mutta näppärästi. Samaa ideaa hyödynnetään Trice-tuolin jaloissa, avautuessaan ne muodostavat avaruusristikon. Istuimena ja selkänojana toimii ohut purjekangas ja koko tuolin voi pakata kantopussiin. Kolmijalkaisena tuoli on vakaa epätasaisillakin alustoilla.

Epätavallinen tuoli poikkesi muusta kalustetarjonnasta ja herätti runsaasti huomiota. Se pääsi lukuisiin muotoilukirjoihin ja lehtiin. Japanilainen Popeye Magazine valitsi sen vuoden 1986 designtuotteeksi. Alun perin tilapäiseen ja lyhytaikaiseen käyttöön – konsertteihin, piknikeille, veneeseen – suunniteltua tuolia ruvettiin sijoittamaan myös ruokapöytien ääreen ja käyttämään toisin, kuin Kähönen oli oikeastaan ajatellut.

MUOTOILIJAN VELVOITE
”Jokainen muotoilija hakee tietysti aina jotain uutta”, sanoo Kähönen. Kaiken uuden tekemisen edellytyksenä on oltava, että tuote muuttuu paremmaksi. ”Periaatteenani on, että aina pitäisi päästä yksi askel kehityksessä eteenpäin. Sitten voi tuntea olonsa tyytyväiseksi. Kaikissa tuotteissa on siihen mahdollisuus. On paljon ratkaisuja, jotka tekevät lopputuloksesta jotenkin arvokkaamman: pienentävät valmistuskustannuksia, parantavat käyttöominaisuuksia yhdistelemällä asioita tai vähentävät materiaalin käyttöä, mikä on järkevää jo ympäristönkin kannalta. Usein vain tällaiset ominaisuudet ovat näkymättömiä.”

Hyvä esimerkki on Lahden autokorille suunniteltu linja-autojen korien sarja. Aluksi yrityksellä oli kolme erilaista bussikoria: matalalattiabussi kaupunkiajoon, korkea versio pitkän matkan busseihin ja kolmas siitä väliltä. Kähönen keksi korottaa matalalattiabussia kymmenisen senttiä, jolloin sama kori sopi kolmen erikorkuisen alustan päälle ja saatiin tarvittavat bussityypit. Kolmen tuotantolinjan sijaan riitti yksi ja erilaisten osien määrä pieneni periaatteessa kolmasosaan. Yksinkertaisesta ideasta yritys sai suuren hyödyn.

Monissa Hannu Kähösen ja Creadesignin suunnittelemissa tuotteissa on mukana innovaatioita, jopa patentoitavia ratkaisuja. Kähönen kertoo, että muutama vuosi sitten Creadesign oli neljänneksi suurin mallisuojien hakija Suomen kaikista yrityksistä. Mallisuojia on satoja, omia patenttejakin kymmenkunta. Yksi patentoiduista keksinnöistä on S.O.M.A.®, Samoista Osista Muodostuva Aine: identtisistä kappaleista koostuva ”massa”. Kappaleita voidaan tehdä erikokoisina ja eri materiaaleista ja niitä voidaan liittää toisiinsa äärettömiin. Lopputuloksena on vapaasti muovailtava aine, josta voidaan tehdä melkein mitä vain.

TARPEELLISEN ESTETIIKKA
Hannu Kähösen työ jatkaa suomalaisen muotoilun vahvaa funktionalistista perinnettä. ”Käyttöyhteys ja käyttöominaisuudet ovat yhtä tärkeitä kuin estetiikka”, hän sanoo.”Minähän olen aika konstruktiivinen. Tykkään siitä, että rakenteen mukaan syntyy estetiikka. Plastinen muotoilu on paljon vaikeampaa. Mutta jos työssä on joku rakenteellinen seikka tai idea tai materiaali, jonka pohjalta voi edetä, se luontuu minulle paremmin.”

Hänen muotoiluaan onkin kuvailtu ”teolliseksi estetiikaksi”. Kähönen hymähtää: ”Niin, nyt päästään takaisin Kaj Franckiin, minimalismiin! Pyritään karsimaan kaikki turha pois, jalostamaan oleellinen esille ja löytämään siitä arvo.” Kaj Franckin ajatuksiin Kähönen tutustui jo opiskeluaikana, Taideteollisessa oppilaitoksessa, ja ollessaan kesäharjoittelijana Arabian tehtailla Franckin designtiimissä. Vaikutus jäi näkymään. ”Kajn opetuksessa merkittävää oli juuri se, että se loi tietyn ajattelutavan. Hänellä oli itsellään niin selkeä tapa ajatella, ettei hänen tarvinnut argumentoida, se vain tuli sieltä läpi.” Valtaosa Kähösen ja Creadesignin töistä on ollutkin tavallisia arkipäivän esineitä. ”Se elämä, missä päivämme vietämme… ehkä mietin mieluimmin sitä.”

Hannu Kähönen on tunnettu ekologian ja ympäristön huomioon ottavista suunnitteluperiaatteistaan. Se on nykyään trendikästä, mutta Kähönen on tehnyt sitä koko uransa ajan. ”Kaj Franckin filosofia, turhan välttäminen, oli sellainen, että sen omaksui helposti”, hän sanoo. ”Jos esineet ovat laadukkaita, ne saisivat minun mielestäni olla vaikka kalliimpiakin, jotta samoja tavaroita käytettäisiin pidempään ja pärjättäisiin vähemmällä. Elinkaarihintaa täytyy ajatella aina, kun suunnittelee tuotetta.”

Monissa Kähösen töissä on otettu kantaa vastuullisuuteen niin suunnittelussa kuin tuotannossakin. Hän on muun muassa tutkinut nopeakasvuista bambua materiaalina ja suunnitellut pienistä kierrätysmuovielementeistä koottavan ja helposti kuljetettavan sillan. Samalla rakenneperiaatteella voidaan aaltopahvista pystyttää tilapäissuojia kodittomille. Käytettävyys ja design for all -periaate ovat myös merkittäviä. ”Ympäristöseikat vaikuttavat myös siihen, minkälaisia töitä valitsee. Tai haluaa saada. Sehän on jo valinta, tekeekö autoja vai julkista liikennettä”, hän miettii.

KUTOSEN RATIKKA
Hannu Kähösellä ja Creadesignilla on vakioasiakkaita, joiden kanssa on tehty työtä jo kauan. Yksi pitkäaikaisimmista toimeksiantajista on ollut Helsingin kaupunki. Kun matalalattiaraitiovaunuja alettiin hankkia kaupunkiin saksalaiselta valmistajalta, Kähönen otettiin mukaan suunnitteluun. Projekti oli ehkä vaativin ja teknisesti vaikein, jossa hän on ollut mukana. ”Kun se saatiin valmiiksi, ajattelin, että tämän jälkeen ei tarvitse pelätä enää mitään!” Kähönen nauraa.

Raitiovaunut ovat tärkeä osa helsinkiläistä identiteettiä ja kaupunkilaisten suuresti rakastamia. Niiden uusiminen ei siis ollut aivan tavanomainen työtehtävä. Kähönen lähti liikkeelle näkemyksestä, jonka mukaan matalalattiaraitiovaunu on kuin liikkuva pysäkki, johon voi siirtyä yhdellä askeleella, kadun jatke ja luonteva osa liikkumista. Matalalattiaraitiovaunu oli saksalainen konsepti, joka oli tehty Keski-Eurooppaan. Suomessa niin lainsäädäntö, sääolosuhteet kuin kulttuurierotkin edellyttivät muutoksia. Kuljettajan työskentelyolosuhteet oli otettava huomioon. Turvavaatimukset vaikuttivat keulan muotoiluun. Paksuissa talvivaatteissa on hankala ottaa kiinni kattotangosta. Pyöräkoteloiden sijoituksesta johtui istuinten sijoittelu vastakkain, mikä ei sovi suomalaiseen individualismiin. (”Sitten mä keksin, että laitetaan siihen pöytä, se erottaa. Sitä voi vähän käyttääkin. Mutta suurempi syy siinä on se intimiteettikysymys.”)

”Yritin koko ajan pitää mielessä, etten sorru alkuvaiheessa yksityiskohtiin”, kertoo Hannu Kähönen. ”Että sen pitää toimia neljäkymmentä vuotta! Vaikka nyt jotain detaljia ei pysty saamaan tyydyttäväksi, pääasia on, että isot linjat toimivat.” Tekniset reunaehdot olivat vaativat ja paljon oli sellaista, johon ei voinut vaikuttaa. ”Se oli luovuutta niin rajoitetuissa olosuhteissa kuin voi olla”, hän naurahtaa.

Teknisten laitteiden suunnittelussa yleensäkin on valtavasti taustatietoa, joka on saatava selville ennen varsinaista suunnittelua, sanoo Kähönen. Jos työ lähtee väärään suuntaan, tulee hetki, jolloin on liian myöhäistä aloittaa uudelleen ja joudutaan ehkä tekemään huonoja valintoja. Korkeaa ammattietiikkaa osoittaa, että Creadesignissa tehdään taustatyö perusteellisesti. Muotoilijan henkilökohtainen persoonallinen ote tulee vuoroon vasta, kun kaikki muut vaatimukset – tuotanto, toimivuus, käytettävyys, tekniset ominaisuudet, tilaajan toiveet – on otettu huomioon.

OPETTAJA JA LUOTTOHENKILÖ
Hannu Kähönen on toiminut paitsi muotoilijana, myös opettajana ja alan luottamustoimissa. Hänellä on monipuolinen näkemys muotoilusta niin taiteenlajina, ammattina kuin yritystoimintanakin. Hän on ilahtunut muotoilun käytön laajenemisesta, mutta näkee siinä myös varjopuolia. Silloin, kun hän aloitti oman toimiston, designprojektit olivat yrityksillekin erityisiä. Asiat hoidettiin tehtaanjohtajan tai toimitusjohtajan kanssa ja yrityksen strategia ja päämäärät tulivat selkeästi esille.

”Nyt muotoilun käyttö on laajentunut, mutta se on samalla trivialisoitunut, jopa sillä tavalla, että sama osasto ostaa muotoilua ja vaikka rautanauloja firmaan. Siellä ei välttämättä ole yhtään tietoa siitä, mikä tämän jutun luonne on”, hän huomauttaa. Pelkkä hinta alkaa ratkaista. Ja kun kilpaillaan hinnalla, kilpaillaan myös työhön käytetyllä ajalla. Silloin taas projektiin käytetty tutkimus ja taustatyö ja etenkin lopputuotteen laatu kärsivät. Kilpaurheilumaisen suunnittelun leviämistä alan kouluihin Kähönen pitää osoituksena suunnitteluarvojen muuttumisesta. Vuorokauden mittaisissa muotoilumaratoneissa ei millään kyetä arvioimaan vaikkapa tuotantovaatimuksia tai tuotteen kestävyyttä – seikkoja, jotka ovat aina olleet keskeisiä hänen työssään.

Kaj Franck -palkinto täydentää Hannu Kähösen vaikuttavaa cv:tä, johon mahtuu niin luottamustoimia, näyttelytoimintaa, kuin palkintoja ja arvonimiäkin. 1992 hänet valittiin Vuoden teolliseksi muotoilijaksi, 2001 hän sai Pro Finlandia -mitalin ja 2006 hänestä tehtiin taiteilijaprofessori. Hannu Kähösen ura on ollut pitkä ja vakuuttava. Ammattimiehen ura.

© Anne Veinola