Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

Ominaisuutena kauneus

Muotitaiteilija Marja Suna on nähnyt suomalaisen vaateteollisuuden kulta-ajan ja lamakaudet. Kausi toisensa jälkeen hän loi yrityksille mallistoja, jotka usein jäivät elämään sesonkien yli ja muuttuivat klassikoiksi. Vaatteista Marja Suna siirtyi paperiin, koruihin ja lasiin. Vuonna 2010 hän saa Kaj Franck -muotoilupalkinnon.

Pikkutytöstä lähtien Marja Suna tiesi, että hänestä tulisi isona taiteilija. Ei vapaaksi taiteilijaksi, sanoi isä, itsekin kuvataiteilija, ammatti pitää olla. Isän ehdotuksesta Suna pyrki Taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan muotitaidetta. Muotitaiteen osasto ei ollut aivan itsestään selvä valinta sodanjälkeisessä pula-ajan Suomessa, mutta Sunan isä piti sitä ennakkoluulottomasti tulevaisuuden alana.

Opiskelun myötä Suna tajusi nimenomaan kolmiulotteisen muodon olevan vahvuutensa. Muotiala aukeni, kun Herrala Oy palkkasi uraauurtavasti nuoren suunnittelijan mallistojaan tekemään. "Siitä minulla alkoi elämä vaatteiden kanssa. Se oli mielenkiintoista aikaa, koska silloin tuli uusia materiaaleja. Minulla oli hyvin vapaat kädet, sain tehdä sellaisen malliston kuin halusin. Ja ne myivät hyvin!" muistelee Suna.

1960-luvun alussa vaateteollisuuteen tulivat uudet keinomateriaalit, rypistymättömät, kutistumattomat, joustavat ja värinsä pitävät. Helppohoitoisuus ja käyttömukavuus olivat myyntivaltteja ja sopivat hyvin ajan nuorekkaaseen muotiin. Sunan mallistot olivat suosittuja: selkeitä, yksinkertaisesti kaavoitettuja ja monikäyttöisiä, etenkin verrattuna edellisen vuosikymmenen tyköistuviin asuihin ja monimutkaisiin leikkauksiin.

Marja Sunan Herralasta alkanutta uraa jatkoivat lukuisat suomalaisen muodin tutut yritysnimet: Kestilä, Piironen, Turo, Luhta. Vuosien mittaan Marja Suna tuli suunnittelemaan asuja niin miehille kuin naisille ja nuorille.

KENKIÄ JA NAPPEJA
1960-luvun puolivälissä mukaan tulivat kengät. Kenkäsuunnittelijoita ei Suomessa juuri ollut, joten Sunan työstä tuli uraa uurtavaa silläkin alalla. Tamperelainen Roihun kenkätehdas palkkasi hänet suunnittelijaksi. "Kenkä oli minusta valtavan kiinnostava", muistelee Suna. "Se oli kolmiulotteinen ja siinä oli erilaisia materiaaleja. Pystyin käyttämään nahkaa ja muovitettua nahkaa ja vaikka mitä." Sunan kenkiä markkinoitiin "Design Marja Suna" -tunnuksella ja niitä vietiin ulkomaille Yhdysvaltoja myöten – jo siihen aikaan. Vielä harvinaisempi suunnittelukohde olivat napit, joita Suna oli tehnyt jo Herralan vaatteisiin. Myöhemmin 1970- ja 80-luvuilla Suna toimi muoviyhtiö Sarviksen muotikoordinaattorina ja suunnitteli niin nappeja kuin solkia sopimaan ajan muotiin.

Roihun tehtaan lopetettua Suna jatkoi kenkien parissa opettaen kenkäsuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Opetustyötä hän jatkoi sitten vaatetussuunnittelun puolella. Urasta tuli kymmenvuotinen. Tammikuussa 2010 Suna kutsuttiin ansioistaan Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun kunniajäseneksi.

MENESTYSTARINA SILO
Suunnittelijalla saattaa joskus olla ratkaiseva rooli yrityksen menestymisessä. Näin oli Marja Sunan ja turkulaisen Silon kohdalla. Jo vuosikymmeniä toiminut yritys oli saanut uudet omistajat, jotka etsivät mallistosuunnittelijaa. "Joku oli suositellut minua, kun Silo halusi suunnittelijan tekemään heille linjan. Ajoin Turkuun ja kun juttelin heidän kanssaan, ajattelin, että tämä on minun paikkani. Täällä minä saan tehdä, mitä haluan."

Suna aloitti Silossa 1975. Hän oli tyytyväinen itsenäiseen työskentelyyn. Pitkä kokemus alan tehtaissa auttoi, hän tunsi kutomakoneet ja niiden mahdollisuudet. Vuodessa Silo nousi muodin otsikoihin neule- ja trikoovaatteillaan. Ne olivat laadukkaita, hyvistä materiaaleista ja niissä oli omaperäistä tyyliä. Mallistot myivät hyvin myös Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. "Ei silloin vielä oikein mikään suomalainen vaatemerkki ollut ulkomailla. Meillä oli jopa Ranskan agentti ja Silon vaatteita myytiin Pariisissa, Ruotsissa, Norjassa…" Suna kertoo.

Silo oli yksi suomalaisen vaateteollisuuden menestystarinoista, tosin valitettavan lyhytaikainen. Suna viihtyi yrityksessä, vaikka pitkä matka Turkuun tuntuikin usein väsyttävältä.

MARIMEKKO
Marimekon perustaja ja legendaarinen voimanainen Armi Ratia oli jo pitkään pitänyt silmällä Marja Sunaa. "Armi sanoi: minä haluan sinut Marimekkoon", muistelee Suna.  "Sanoin, että en minä voi lastani jättää – Silo on minun lapseni!" Mutta Ratia jatkoi suostutteluaan. "Rupesin sitten miettimään, että Marimekkoon pyydetään vain yhden kerran. Ja minulla on perhe ja pitää aina ajaa Turkuun. Ja minä ajattelin, että nyt ole järkevä, Marja. Ja niin minä sitten olin järkevä."

Marja Suna aloitti Marimekon suunnittelijana keväällä 1979. Hän ehti tehdä yhden välikokoelman, ennen kuin Armi Ratia kuoli seuraavana syksynä. "Meillä oli ollut niin hyvät suunnitelmat, mitä kaikkea tehtäisiin!" kertoo Suna. Ratia oli halunnut uuden suunnittelijan myötä uusia tuulia Marimekon mallistoihin. Nyt vastuu niistä jäi yksin Sunalle.

"Päätin, että ryhdyn tekemään Marimekolle neuleita, yksiväristen ja painettujen vaatteiden lisäksi. Sisukkaasti vain tein ja sitten yhtäkkiä viennissä huomattiinkin, että niitä kysyttiin aina ensimmäisenä. Siitä neuleet tulivat Marimekkoon", sanoo Suna. Vielä Kirsti Paakkasenkin toimitusjohtaja-aikana 1990- ja 2000-luvuilla Suna suunnitteli Marimekolle neuleita, joista monet, muun muassa Kiille-neulemekko, säilyivät mallistossa vuodesta toiseen.

Marja Suna tunnetaan erityisesti juuri neuleistaan. Tunnusomaista niille ovat selkeät geometriset muodot ja kuviot. Usein on leveitä, harkitusti sijoitettuja raitoja tai väridetaljeja. Yksivärisessäkin vaatteessa on oltava struktuuri tai kuviopinta – muuten se on tylsä, hän sanoo. Suna osaa taidokkaasti käyttää hyväkseen neuleen mukautuvuutta ja laskeutuvuutta.

Vuonna 1979 Marja Suna sai taideteollisuuden valtionpalkinnon. Perusteluissa kiitettiin etenkin omaleimaisuutta ja ajattomuutta. Suna osasi poimia muodin virtauksista oleellisimman.

TRENDIT JA KLASSIKOT
"Totta kai minä seuraan trendejä", Marja Suna sanoo. "Haluan olla ajassa. Mutta haluan kuitenkin tehdä tavallaan klassisia vaatteita, joita voi käyttää myöhemminkin." Moni Sunan vaate onkin kestänyt aikaa poikkeuksellisen hyvin, niin suunnittelun kuin materiaalien puolesta. "Minulle on aina ollut tärkeää, kenelle teen tuotteen", huomauttaa Suna. "Minä teen kuluttajalle, minun täytyy miettiä, minkälaisia vaatteita ihminen haluaa panna päälleen. Ja siitä syystä olen aina pyrkinyt olemaan ajassa. Muotia, mutta ei pintamuotia, se ei ole ollut minun juttuni."

Mallistojen nopea vaihtuvuus tuo luonnollisesti alalle lyhytjänteisyyttä. Se ei silti estä suunnittelemasta aika kestävää muotia."Klassikkokin täytyy ymmärtää oikein", Marja Suna muistuttaa. "Klassinen vaate on sellainen, joka pyrkii olemaan sekä tätä päivää että myös tulevaisuutta." Tulevaisuuteen suuntautuva näkemys vaatesuunnittelijalla poikkeaa nykypäivän retrotrendeistä innoituksensa saavasta suunnittelusta ja lienee juuri salaisuus Sunan asujen takana. Eikä häntä syyttä suotta valittu mukaan jo vuonna 1995 Design Forum Finlandin näyttelyyn Klassikon tekijät.

VAATETEOLLISUUS SUOMESSA
Marja Suna näkee Suomessa hyviä mahdollisuuksia muotiteollisuudelle, vaikka alan ongelmiksi onkin viime aikoina mainittu mm. yritysten pieni koko, usein puutteellinen bisnesosaaminen ja käsityövaltaisuus. Hänen aloittaessaan uransa 1960-luvulla vaateteollisuus oli Suomessa vielä hyvissä voimissa. Marimekko ja muut nimekkäät yritykset toivat alalle vauhtia ja innostusta. Itäviennin loppuminen ja yleinen lama 1990-luvun alkupuolella olivat kuitenkin alalle tuhoisia.

"Kilpailu on kiristynyt", sanoo Suna. "Maailma on muuttunut. Ulkomailta tulee niin paljon. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta se ei ole suomalaista."

Suomalaisen vaatteen menestys riippuu viennistä. "Pitää löytää oikeat kanavat myydä", sanoo Suna. "Ei vain riitä, että tekee täällä, täytyy myös pystyä myymään ulkomaille." Sekä muodon, muodin ja tyylin, että hinnan on oltava oikea. Yhdestä tekijästä ei mikään ole kiinni. Vaatealan koulutuksen Suna näkee Suomessa hyvänä. Mutta syrjäisyys maailman muotimetropoleista vaikuttaa. "Monethan menevät jatko-opiskelemaan ulkomaille", hän muistuttaa. "Mutta kyllä minä sanoisin, että ei tässä ajassa ole mitään vikaa. Meidän täytyy vain osata oikealla tavalla hoitaa asiat."

Muotoilijoiden ja vaatesuunnittelijoiden asioiden hoitaminen onkin ollut tärkeää Sunalle. Hän oli jo mukana perustamassa Muotitaiteilijat ry:tä vuonna 1965 ja toimi sen jälkeen pitkään ja monessa otteessa sen hallituksessa. Muotoilijoiden ammattijärjestön Ornamon hallitukseenkin Suna ehti ja hänet kutsuttiin Ornamon kunniajäseneksi 2005.

UUSI URA
2000-luvun alussa Marja Suna yritti muutamaankin kertaan lähteä eläkkeelle Marimekosta. "Neuleet myivät niin hyvin edelleen. Sen takia Kirsti Paakkanen ei olisi minua päästänyt pois. Minä olin lähdössä kolme kertaa. Viimeisellä kerralla sanoin, että nyt minä todella lähden, minä täytän 70!" Vuosi oli 2003, takana yli kaksikymmentä vuotta Marimekon vaihtelevia vaiheita.

Sitä ennen Marja Sunan elämään oli tullut jo muuta kiinnostavaa suunniteltavaa. Vuonna 1998 hänet oli valittu Vuoden muotitaiteilijaksi. Palkintonäyttelyssä oli esillä Sunan suunnittelemia koruja, muun muassa hopeinen Syksyn lehdet. Sen jälkeen koruja alkoi tulla lisää, valmistajana Kaunis Koru (myöhemmin Kalevala Koru). Koruista hän jatkoi paperiin, lasiin ja vaateveistoksiksi kutsumiinsa töihin. Marja Sunan uusi ura oli alkanut.

MATERIAALIT
"Minä olen aina utelias eri materiaaleja kohtaan", sanoo Suna. Kankaiden ja neulosten myötä oli helppo aloittaa paperista. Ensimmäisen paperitaidenäyttelynsä hän piti jo vuonna 1992. Korujen myötä metalli tuli tutuksi.

Lasi tuli mukaan pääosin Wäinö Aaltosen museoon Turkuun toteutetun Lumen ja Jään juhlaa -näyttelyn myötä vuonna 2004. "Mietin, miten tulkitsisin näyttelyn nimeä. Ajattelin, että nyt täytyy tulla uusi materiaali. Kuvittelin, että kirkas lasi on kirkasta jäätä ja hiekkapuhallettu lasi on lunta. Ja musta lasi on mustaa jäätä. Sitten tulee tuli, punainen lasi, joka sulattaa. Ja sitten vihreä kevät." Näyttelyssä erilaiset lasiesineet käyvät keskenään vuoropuhelua. Muodot ovat pehmeitä ja orgaanisia, mihin lasi niin hyvin mukautuu.

Lasiesineiden toteuttaminen oli samoin vuoropuhelua, lasinpuhaltajan kanssa. "Minä tein sillä lailla, että piirsin ja näytin, miten haluan muodon. Puhaltaja puhalsi sen, ja minä taas katsoin ja puhaltaja joutui tekemään uudestaan… Hän oppi aika hyvin lukemaan minun piirustuksiani", Marja Suna nauraa.

Lumen ja jään keskeltä nousee myös Lumikukka, hopeinen kukkakoru, jonka Kalevala Koru otti tuotantoonsa. "Lumikukka on kahtena vuotena ollut yrityksen parhaiten myyty tuote", sanoo Suna. Siro, juuri avautumassa olevan kukan muoto luontui hyvin korusarjan eri osiksi korvakoruista riipuksiin ja sormuksiin.

2005 Kansallisoopperan aulaan syntyi suuria valkoisia hahmoja tupakkapaperista. Suna on tehnyt veistoksia myös mm. tervapaperista ja sellofaanista. Mistä hän keksii hyödyntää noin erikoisia materiaaleja?

"En minä tiedä…" pohtii Suna. "Materiaali tulee vain vastaan ja siitä syntyy oivallus. Kun halusin ohutta paperia, keksin soittaa Tervakosken paperitehtaalle. Se voisi olla tupakkapaperia, sieltä sanottiin, sitä heillä olisi." Tupakkapaperista voi vaikka neuloa, se on sitkeää, ohutta, rapisevaa ja himmeän valkoista. Myöhemmin kävi ilmi, että paperia sai myös värillisenä, joten värit tulivat mukaan veistoksiin. Sellofaani on taas läpinäkyvää ja kimmeltävää, tervapaperi tahmean mustaa. Paperiveistoksissa aavistaa mukana olevan hennon äänen, vaikkei niihin koskisikaan.

INSPIRAATIO JA TYÖ
Marja Sunasta tuli kuin tulikin taiteilija, pitkän "oikean" ammattiuran jälkeen. Lasin ja korujen ohella hän on tavallaan jatkanut vaatesuunnittelua vaateveistosten muodossa.

Suna piirtää paljon suunnitellessaan. "Minä piirsin. Piirsin ja piirsin ja usein tein aika runsaasti…" Väliin muoto luonnostellaan jostain materiaalista, vaikka paperista. Ja töihin liittyy aina tarina. Lumen ja jään juhlaa oli jo kertova kokonaisuus. "Minulla on aina tarina. Koruissakin on tarina, kaikessa on minulla aina tarina." Tarina syntyy työtä miettiessä. Plisé-korut saivat esimerkiksi inspiraationsa vaatesuunnitelmista. "Olin tehnyt pliseerattuja vaatteita. Ajattelin, että täytyyhän minulla olla korutkin niihin."

UNIIKKI JA TEOLLINEN
Marja Sunalla on takanaan poikkeuksellisen pitkä ja menestyksekäs ura vaateteollisuudessa. Hän on suunnitellut vaatteita, jotka ovat sekä ottaneet huomioon teollisuuden vaatimukset että kiinnostaneet ostajia. "Olin sitä mieltä, että kun olin kerran tehtaassa töissä, minun piti palvella työnantajaa mahdollisimman hyvin. Tehdä sellaista, joka myy, jotta sekä kuluttaja että valmistaja ovat tyytyväisiä."

Uniikkeja tai pieninä sarjoina tehtäviä vaatteita hän on suunnitellut samalla kaiken aikaa. Paperityöt ja lasi ovat uniikkeja, korut piensarjatuotantoa. Kumpi on rakkaampaa tehdä, teollinen vai uniikki? "Minä teen kaikkea mielelläni", vastaa Suna. "Välillä minulla on sellainen olo, että nyt teen tätä ja sitten seuraavana päivänä teen toista. Minä olen hyvin sopeutuva!" Kaikki tämä vaatii myös osaamista: on osattava vaihtaa ajattelutapaansa teollisesta tuotannosta vapaaseen ja taiteellisempaan tekemiseen.

Mistä Marja Suna sitten saa luomisvoimansa? Yhä edelleen hän jaksaa innostus uudesta ja kokeilla. Hän valokuvaa, kulkee luonnossa, löytää monenlaista kiinnostavaa. "Tarve tehdä!" hän vastaa. "En tiedä, onko se intohimoa, mutta se on tarve luoda. Ja jos on tylsää tai paha olla, kun rupeaa tekemään jotakin niin… tai sitten tulee mieli kokeilla kaikenlaista."

OMINAISTA KAUNEUS
Viime vuosina lukuisat näyttelyt niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat työllistäneet Sunaa. Hänen näyttelynsä ovat suosittuja: ihmiset tuntevat nimen, vaatteet, vaateveistokset, korut ja lasi kiinnostavat. Sunan töistä välittyvät katsojalle käsin tekeminen, persoonallinen ote ja materiaalin tuntemus.

Kaj Franck -palkintojury mainitsee lausunnossaan, miten Marja Sunan töihin on aina kuulunut kauneus. Vaatesuunnittelussa selkeys ja toimivuus ovat olleet itsestään selviä lähtökohtia mutta eivät koskaan kauneuden kustannuksella. Kauneudella on myös henkilökohtainen merkitys Sunalle. Hänen omassa elämässään se on keskeistä, se tuo elinvoimaa. Kauneus on ominaista hänen töilleen, olivatpa ne vaatteita, koruja, lasia tai taideteoksia.

© Anne Veinola