Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

Juurilla

"Puu puuna, metalli metallina", tokaisee professori, sisustusarkkitehti Simo Heikkilä, kun häneltä pyydetään osuvaa lausahdusta näyttelyn kutsukorttiin. Rehellinen materiaalien käyttö on aina ollut hänelle tärkeää. Selkeälinjaisista ja rakenteen näyttävistä huonekaluistaan tunnettu suunnittelija saa vuoden 2011 Kaj Franck -muotoilupalkinnon.

"Harrastin koululaisena oman huoneen sisustamista", muistelee Simo Heikkilä. "Siihen aikaanhan ei varsinaisia koululaisen kalusteita ollut olemassa, käytettiin, mitä oli. Keksin jostain laakaoven moduliksi. Ovilevy kävi suoraan sängyn pohjaksi, hyllyntaustaksi tai työpöydäksi. Jotenkin siitä innostuin!"

Kontakti alan ihmisiin tuli, kuten monella muullakin muotoilijalla, varusmiespalveluksessa, jossa Heikkilä tapasi jo valmistuneen sisustusarkkitehdin. Vanha kiinnostuksen aihe heräsi uudelleen henkiin ja Heikkilä päätti pyrkiä opiskelemaan Taideteolliseen oppilaitokseen.

KAIKEN PERUSTEET
Simo Heikkilä oli Kaj Franckin oppilaita. Franckilta hän oppi, että mikään materiaali ei ole parempi kuin toinen, mutta sitä on käytettävä sille ominaisimmalla ja luontaisimmalla tavalla. Myös Franckin opettama sommittelu tuli mukaan. "Sommittelu tuli aivan oleelliseksi osaksi kaikkea tekemistä", muistelee Heikkilä. "Sommittelun painotuksesta jäi sellainen lähes automaattinen ominaisuus työskennellä. Franckin opetushan lähti pinnasta ja siirtyi siitä kolmiulotteiseen, josta siirryttiin ammatillisiin oppiaineisiin."

Opiskelun loppuvaiheessa Yrjö Kukkapuro keksi Heikkilän töihin Marimekkoon. Siellä Heikkilä suunnitteli myymäläsisustuksia ja näyttelyitä. Pitkä yhteistyö sisustusarkkitehti Yrjö Wiherheimon kanssa alkoi 1969, kun Vivero syntyi. 1971 Simo Heikkilä perusti oman studion. Pääosa työstä oli sisustusten ja näyttelyiden suunnittelua. "Mä tein hyvin paljon näyttelysuunnittelua. Tein esimerkiksi Taideteollisuusyhdistyksen vientinäyttelyitä ja yhdistyksen ja Rakennustaiteen museon yhteisiä projekteja. Sillä tavalla opin tuntemaan arkkitehtejä ja aloin ymmärtää, mitä arkkitehtuuri on."

Vasta 1984 Heikkilä sai tilaisuuden todella syventyä huonekalusuunnitteluun. Posiolainen keramiikastaan ja nahkatuotteistaan tunnettu Pentik halusi laajentaa toimintaansa huonekaluihin. Koillismaalle, kauas kaupungeista perustettiin Artzan-nimen saanut huonekalutehdas, jolle Simo Heikkilä suunnitteli Tartzan-kalustesarjan. Viiden vuoden ajan Artzanin kalusteet herättivät huomiota sisustuslehtien palstoilla, mutta 1990 tehdas lopetettiin.

Mallipuuseppänä toimi Kari Virtanen, joka myöhemmin perusti oman maineikkaan huonekaluyrityksensä Fiskarsiin. Virtasen kanssa tuotesuunnittelu sujui. "Täytyy kyllä sanoa, että mä opin puusta silloin aakkoset, miten siitä pitää ajatella", sanoo Simo Heikkilä. Puuosaaminen tuli jäädäkseen; erityisen tunnettu Heikkilästä tuli juuri puisten huonekalujen suunnittelijana. 1990-luvulta lähtien huonekalu- ja näyttelysuunnittelu veivät mukanaan ja sisustusten suunnittelu jäi taka-alalle.

DESIGNIA PERIFERIASSA
Simo Heikkilän studion nimi Periferia Design syntyi jo varhain. Oltiin Jyväskylässä, siis periferiassa Helsingistä katsoen. "Mä ajattelin, että täällä ollaan kaukana... Periferia-sanalla oli siihen aikaan negatiivinen kaiku. Toisaalta antiikin Kreikassa periferia, rajapinta urbaanin ja maaseudun välillä, oli jotain hyvin hedelmällistä", kertoo Heikkilä. "Juuri siinä rajalla saattaisi syntyä jotain. Ja minä tuumasin, että Periferia Design on aika hyvä nimi!"

Idea uuteen huonekaluun tulee yleensä materiaalista. "Kyllä se materiaalista lähtee, se on ihan selvä juttu", kertoo Simo Heikkilä. "Otetaan metallista esimerkki: mitä jos tekisi tuolin kulmaraudasta? Ja sitten rupean miettimään, onko se L-profiilia vai T-profiilia vai olisiko se näitten yhdistelmä. Tekisinkö sitten pöydänjalan vai sängynpohjan vai mitä…" Lopullisessakin työssä Heikkilä haluaa materiaalin oman luonteen jäävän näkyviin, pintakäsittelyjä hän sanoo jopa hiukan vierastavansa.

Tilauksesta suunniteltuja huonekaluja Heikkilä on tehnyt harvemmin. "Kyllä vain se oma mieliteko painaa vaakakupissa ja sitten tulee sopivasti näyttelykutsu!" Näyttelysuunnittelu puolestaan on aina tilaustöitä.

Simo Heikkilä ei harrasta skissailua kuten niin moni muu suunnittelija. "Minä piirrän hirveän vähän… minulla on tarve tehdä luonnostyöskentely päässä. Mun luonnokseni ovat enimmäkseen harakanvarpaita… Ei minun tarvitse piirtää, hahmotan päässäni kaiken ruuvien väriä myöten. Rakenteiden suunnittelu käy ilman paperia! Tällainen kyky on minulla vieläkin."

Ensimmäiset hahmomallit Heikkilä rakentaa itse, vaikka sanookin, ettei mikään veistelijä olekaan. Esineen suhteet saa oikeaan mittakaavaan tehdyssä mallissa näkyviin. Sitten vasta mennään mallipuusepän tai metallimiehen puheille ja varsinainen tuotekehitys lähtee vauhtiin.

Massiivipuun lisäksi Heikkilä on suunnitellut paljon esineitä muotoon puristetusta vanerista. Siinäkin materiaalin ominaisuudet, jäykkyys, keveys ja plastinen muotoiltavuus, kiinnostavat. Asiakkaina on ollut pieniä ja keskikokoisia huonekaluvalmistajia Suomessa ja Ruotsissa, jossa Heikkilä on myös hyvin tunnettu.

TYÖN TEKIJÄT
Simo Heikkilä innostuu, kun aletaan puhua tekijöistä. "Siitä minä mielelläni haluan puhua! Kaiken edellytys on, että suunnittelija luo itselleen käsityöläisten verkoston. Käsityöammatin ja käsityöläisen aseman ymmärtäminen tämän päivän maailmassa auttaa työssä. Näistä syntyy usein pitkäaikaisia kontakteja, joita ei todella ole varaa menettää. Minä olen pyrkinyt siihen, että minulla olisi kaikkien materiaalien taitajia tässä verkostossa." Tekijöiden koulutuksen puutteita Heikkilä valittaa. Monen käsityöalan peruskoulutusta ei enää ole Suomessa.

"Ruotsissa esimerkiksi arvostetaan työtä ja koulutetaan nuoria puuseppiä. Meillä on tämäkin ihan retuperällä", puuskahtaa Heikkilä. "Hienopuuseppäkoulutus pitäisi ehdottomasti saada takaisin, jos täällä vielä halutaan valmistaa laadukkaita esineitä. "

Nuoria muotoilun opiskelijoita Heikkilä sen sijaan kiittää: "Tämä on aika hyvää porukkaa, tämä uusi opiskelijapolvi. Niillä on kaikki tieto parin napin päässä, käytännön tieto tai asia, jota ei tunne. Sen jälkeen tarvitaan oikeastaan vain se, että osaa soveltaa."

OPETTAJA, VERKOTTAJA
Simo Heikkilällä on pitkä kokemus huonekalusuunnittelun opettamisesta. Häntä on nähty katederilla niin Otaniemessä kuin Tampereella teknillisten korkeakoulujen arkkitehtiosastoilla, Bergenissä, Göteborgissa, Portossa, Tallinnassa ja tietysti Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa hän johti Puustudiota vuosina 2000–2007. Kalustesuunnittelun professorina Heikkilä toimi vuosina 2007–2011 ja 2007 hänet kutsuttiin koulun kunniajäseneksi.

Opetuksessa Simo Heikkilää kiinnostaa saada opiskelijat ajattelemaan itse. "Tyydytys tulee siitä, kun huomaa, että nyt se oivalsi!" Heikkilä innostuu. "On niin uskomatonta, että on minkä ikäisiä nuoria missä tahansa, kun osaa vain nykäistä oikeasta narusta, niin kyllä lähtee! Ehkä minun opettajan roolini on nimenomaan sitä, että olen yrittänyt juuri näitä narunpäitä löytää ja nykiä", hän sanoo.

Paitsi suomalaista laajaa entisten oppilaiden, kollegoiden ja tekijöiden verkostoa Heikkilällä on laajat kontaktipiirit ulkomailla. "Minä olen vain onnistunut siinä, että muotoilun eurooppalaiset valiot, lainausmerkeissä, ne ovat minun kavereitani. Minun on oikeasti helppo saada niitä tällaisiin hankkeisiin, niin kuin tuo Leuku-projekti oli", Heikkilä sanoo. Yhteyksien kautta löytyy maailmalta sopiva luennoija, puhuja tai vaikkapa uniikkipuukon suunnittelijoita, joita Leuku-näyttelyssä oli. Samalla voi itse toimia muotoilun aktiivisena viestinviejänä ja välittää tietoa suomalaisesta suunnittelusta.

HYVÄ SUUNNITTELIJA
Simo Heikkilä piti juhlaluennon Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa tammikuussa 2010. Puheen otsikko oli "Hyvä suunnittelija". "Hyvä suunnittelija suunnittelee tarpeellisia, pitkäikäisiä, helppokäyttöisiä ja kauniita esineitä", hän sanoi silloin. "Esineet ovat parhaimmillaan huomaamattomia ja innovatiivisia ja paikallisesti valmistettuja… Monen mielestä pelkistetyt ja itsestään selvät rakenneratkaisut sekä tarvittaessa detaljin korostaminen luovat perusteet korkealaatuisille huonekaluille. Yksinkertainen on helposti ymmärrettävää ja kaunista", hän jatkoi. Omassa työssään Heikkilä on pyrkinyt toteuttamaan juuri näitä periaatteita.

Heikkilä on hyvin tietoinen muotoilijan vastuusta etenkin tämän hetken maailmassa. Hän sanoo, että hyvän muotoilijan pitäisi myös osata olla kriittinen, jopa kieltäytyä tehtävistä – maailmassa kun on jo liikaa tavaraa. Materiaalin kierrätys ja kekseliäs uudelleen käyttö kiinnostaa Heikkilää, vaikka hän sanookin, ettei ole varsinaiseen kierrätystuotantoon perehtynyt.

Simo Heikkilää voidaan pitää monessakin mielessä hyvänä suunnittelijana. Hänen työnsä on huomattu: hän on saanut valtion taiteilija-apurahoja, taideteollisuuspalkinnon, sisustusarkkitehtien SIO-palkintoja, Asko-Avonius -palkinnon ja ruotsalaiset merkittävät Forsnäs- ja Bruno Mathsson -palkinnot. Vuonna 2001 hänet kutsuttiin Ornamon kunniajäseneksi ja vuonna 2003 hänet valittiin vuoden huonekalusuunnittelijaksi. Samana vuonna hän sai myös Pro Finlandia -mitalin. Heikkilän töitä esittävien näyttelyiden luettelo on pitkä ja kunnioitusta herättävä.

METSÄ, PUU
Periferia Desigin verkkosivuilla on työhön liittyvien faktojen ohella kohta Innoitus. Siinä on muutama valokuva, muun muassa vanha puuvene ja puinen harava, josta on piikki jo katkennut. Kuvat kertovat hyvin Simo Heikkilän työn lähtökohdista. "Vanhojen timpureitten ja talonpoikien esinekulttuuri, kyllä se vain on ollut niin hienoa. Tarkoituksenmukaisia esineitä… ne ovat elegantteja monella tapaa ja toimivat siinä, mihin ne on tehty. Sommittelu on niissä kohdallaan ilman peruskurssia!"

Metsä on Simo Heikkilälle merkityksellinen ja luonteva paikka. "Metsästä voi tehdä kaikenlaista. Se on raaka-aine, materiaali moneen asiaan", hän sanoo. Hän näkee myös puun olevan mahdollisen vastauksen ekologisuuden vaatimuksiin.

Simo Heikkilä onkin suunnitellut paljon puusta. Moni muistaa jätelaudasta tehdyt Hukkapuu-penkit, joissa lautojen vajaat kantit, puunrunkojen leimojen värit, sinistymät ja muut värivirheet saivat jäädä näkyviin. Penkki oli kuin leikattu suoraan lautatarhan tapulista. Moni Heikkilän kaluste on yhdistelmä karheaa ja viimeistelemätöntä ja tarkkaan mietittyjä suhteita ja yksityiskohtia. Hän varoo työstämästä liikaa, ettei ajatus kuole. "Jollain tavalla nimenomaan se… ei se nyt kesken jättämistä ole mutta… Sitä olen opetustyössäkin korostanut, älkää työstäkö yli! Kun otetaan hiekkapaperia, alkaa hälytyskello soida…"

Puussa materiaalina on tärkeintä tuntuma. "Kaikkein tärkein on se haptinen tunne", selittää Heikkilä. "Kosketus puuhun. Toinen asia on sitten patina, joka syntyy esineeseen. Tavallaan ajatus eletystä elämästä… Esineestä voi tulla hyvinkin henkilökohtainen käytön myötä. " Puu on myös helposti muokattavissa, tuttu ja tiedetty raaka-aine, joka ei vaadi erityistyökaluja tai -menetelmiä. "Ja sitten tietysti puun oma orgaaninen muoto on jollain tavalla aina kiehtova", Heikkilä jatkaa.

MUOTO, FUNKTIO, PAIKALLISUUS
Klassinen kysymys suomalaiselle muotoilijalle: kumpi on ensin, muoto vai funktio? Simo Heikkilän töissä se on pääsääntöisesti funktio. Muoto tulee, jos on tilaa muodolle, hän sanoo. Työskentely lähtee aina ensin mitoittamisesta ja rakenteellisesta ajattelusta, yksityiskohdista ja suhdemaailmasta. Ergonomia on itsestään selvästi mukana suunnittelussa, hän sanoo, se on käyttökelpoisuutta ja sitä, että esine toimii.

Yhä enemmän Simo Heikkilää kiinnostaa pelkistäminen. Rönsyt ovat jääneet pois, hän nauraa. Huonekalut ja pienesineet ovat mahdollisimman yksinkertaisia, arkkityyppisiä jopa: penkkejä, hyllyjä, tuoleja, pöytiä. Ne ovat universaaleja ja ajattomia, ymmärrettävissä kaikkialla ilman sanoja. Yhteydet kansanomaisiin huonekaluihin ovat nähtävissä. Mutta Heikkilän kalusteissa on kuitenkin sellaista suhteiden hienostuneisuutta, jota ei talonpoikaisissa esineissä suinkaan näe usein – se paljastaa muotoilijan koulutuksen, pitkän uran ja tarkan silmän.

Simo Heikkilän huonekalujen yhteydessä mainitaan usein rehellisyys, paikallisuus ja suomalaisuus. Rehellisyys on materiaalin käytön rehellisyyttä, peruslähtökohta suunnittelulle. Paikallisuus on tärkeää, jopa perustavaa Heikkilän suunnittelufilosofiassa: ekologisten seikkojen lisäksi se antaa juuret esineelle ja säilyttää osaamisen ja kulttuurin. Käyttäjä, esine ja ympäristö ovat harmoniassa ja tasapainossa.

Monessa Heikkilän projekteista on kannettu huolta paikallisuuden katoamisesta globaalin tuotannon vuoksi. Perinteisen saamelaisen leukupuukon uusia muotoja esitelleet kaksi näyttelyä herättivät kiinnostusta kansainvälisestikin, ei vähiten siksi, että hyvien verkostojensa ansiosta Heikkilä sai leukuja suunnittelemaan joukon designmaailman kuumia nimiä.

Usein Heikkilä huomaa olevansa jonkinlainen alkuvoimaisen ja rehellisen suomalaisuuden edustaja kansainvälisillä areenoilla. "Suomalaisuus muuten", hän sanoo, "ehkä se on juuri tätä pelkistämistä loppujen lopuksi. Mennään lautatarhalle ja tehdään penkki." Hiljaista huumoria unohtamatta: sekin näkyy monessa työssä.

TILA JA VALO
Simo Heikkilä on yksi suomalaisen muotoilu- ja arkkitehtuurinäyttelysuunnittelun tunnustettuja nimiä ja sillä alallahan hän uransa aloitti. Näyttelysuunnittelussakin Heikkilä suosii rehellisiä, usein varsin viimeistelemättömiä materiaaleja. Värejä käytetään niukasti, pääosin materiaalien omia luonnollisia sävyjä muutamalla tehostevärillä täydennettynä. Esineet ja näyttelyn tarina ovat tärkeimmät. "Hyvässä näyttelyssä saadaan käytetyn materiaalin ehdoilla aikaan jotain vähän rajumpaa", hän sanoo. "Sisääntulot tai pitkät näkymät tai symmetria, tiukka symmetria, tällaiset elementit ovat käytettävissä… Se on tilan haltuun ottoa, ei kovin monimutkaista." Tilallisesti on tärkeää luoda dynaaminen ja mielenkiintoinen kokonaisuus ja erottaa näyttely itse rakennuksesta, molemmat omilleen. Valo tulee lopuksi, sen avulla poimitaan näyttelyesineet esille.

MUOTOILUN JUURILLA
Haastattelun päätteeksi Simo Heikkilä katsoo kauas ja on hetken hiljaa. Sitten hän sanoo: "Ainakin minä olen oivaltanut oman roolini tässä touhussa niin, että tehdään vain sitä, mikä tuntuu tarpeelliselta. Yritetään tehdä niin hyvin ja paikallisesti ja harvoin materiaalein kuin mahdollista. Ei se sen kummempaa ole."

Periferia Designin verkkosivuilla olevat loput kolme innoitus-valokuvaa kuvaavat keväistä koivikkoa, talvikalastusta Inarissa ja tunturikoivikkoa talven sinertävässä hämärässä. Ne kokoavat yhteen hyvin Simo Heikkilän työn: ollaan muotoilun juurilla.

© Anne Veinola