Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

Vuoden nuori muotoilija 2009:
Terhi Tuominen ja Mikko Laakkonen

Vuoden nuori muotoilija -palkinnon 2009 saivat Mikko Laakkonen (s. 1974) ja Terhi Tuominen (s. 1979). Mikko Laakkosella on oma designstudio, jossa hän suunnittelee huonekaluja. Hän on myös osallistunut kansainvälisiin näyttelyihin eri muotoilijoiden ryhmittymien mukana. Terhi Tuominen työskentelee sisustus- ja näyttelysuunnittelun sekä erilaisten yritystapahtumien suunnittelemisen parissa. Tuominen on kansainvälisestikin palkittu suunnittelija, joka on osallistunut useisiin näyttelyihin sekä yksin että osana muotoilijaryhmää. 

Juryn mielestä molemmat olivat tuoneet uutta ilmettä lukemattomia kertoja suunniteltuihin tuotteisiin kuten tuoleihin ja pöytiin. Tuotteissa on leikkisyyttä ja ilmavuutta, mutta ne ovat selkeitä ja järkevän toimivia. Molemmat suunnittelijat ovat aktiivisia, myyntihenkisiä ja osoittavat riskinottohalua ja -kykyä. He ovat rohkeasti lähteneet markkinoimaan osaamistaan yrityksille sekä kotimaassa että kansainvälisesti.