Saara Hopea-Untracht (1925-1984)
huonekalusuunnittelija, lasimuotoilija, korusuunnittelija
Saara Hopea syntyi Porvoossa 26.8.1925. Hän opiskeli ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Taideteollisuuskeskuskoulun huonekalupiirustusosastolla 1943-1946. Sota-aika vaikeutti elämää ja hidasti opiskelua, mutta valmistuttuaan hän sai työpaikan Helsingistä Majander Oy:n tehtaalta huonekalupiirtäjänä. Taito Oy:n omistaja Paavo Tynell opetti myös Taideteollisuuskeskuskoulussa ja hänellä oli tapana palkata lahjakkaita oppilaitaan toimistoonsa harjoittelijoiksi. Vuonna 1948 Saara Hopea aloitti työt siellä ja koska hän oli erittäin taitava piirtäjä, hän sai tehdä Tynellin suunnittelemien valaisinten mallipiirustukset.
Vuonna 1951 Kaj Franck, joka oli ollut Saara Hopean opettaja Taideteollisuuskeskuskoulussa, pyysi häntä avukseen suunnittelemaan Wärtsilä-Arabian ensimmäistä näyttelyhuoneistoa Pohjois-Esplanadi 25:een. Saara Hopea suunnitteli tuohon tilaan myös huonekalut, kuten nelikulmaiset, ruskealla mokkanahalla päällystetyt tuolit, jotka oli valmistettu tummennetusta metalliputkesta. Vuosikymmenen lopulla Franck ja Hopea suunnittelivat vielä saman rakennuksen 5. kerrokseen uuden esittelyhuoneiston sisustuksen. Saara Hopea vastasi usein myös näiden tilojen näyttelyiden esillepanosta.
Keväällä 1952 Saara Hopeasta tuli Nuutajärven Lasin suunnittelija. Wärtsilä Oy oli ostanut Nuutajärven lasitehtaan vuonna 1950 ja Kaj Franck oli aloittanut sen taiteellisena johtajana seuraavana vuonna. Hän halusi Saaran Nuutajärvelle lasisuunnittelijaksi ja uudistamaan kanssaan lasitehtaan tuotantoa. Oppi Untracht on kertonut, että Kaj Franckin ja Saara Hopean yhteistyö sujui aina hyvin eikä heidän välillään ollut kitkaa tai kilpailua. Työ oli innostavaa ja uusia ideoita synnyttävää. Heillä oli myös samat yhteiskunnalliset ja eettiset periaatteet muotoilutyönsä pohjana: molemmat halusivat tehdä kaikelle kansalle tarkoitettua ”kauniimpaa arkitavaraa”.
Saara Hopea työskenteli Nuutajärvellä vuoteen 1959 suunnitellen sekä sarjatuotantoa että uniikkia taidelasia. Sarjatuotannosta ehkä tunnetuin esine on pinottava lasi, numero 1718, joka paremmin tunnetaan värillisenä mehulasina. Sarjaan kuului myös mehukannu. Pinottava lasi oli lajissaan ensimmäinen ja siinä näkyvät Saara Hopean lasisuunnittelun tunnusomaiset piirteet: muodot ovat selkeitä ja elegantteja ja esineen suhteet ovat tasapainossa. Barbro Kulvik-Siltavuori on kiteyttänyt asian: ”Saara Hopean muodoissa on hillittyä jännitettä.” Mallivalikoimaan kuuluivat lasit, maljakot, kannut, kynttilänjalat, savuketelineet., lautaset ja karahvit. Uniikista ja sarjavalmisteisesta taidelasista voidaan mainita erilaiset kristallimaljakot sekä värilliset ”Kupla”-maljakot, joiden pohjassa on värillinen kupla kirkkaassa lasimassassa. Saara suunnitteli myös kannellisia rasioita, joissa oli hopeoitu alpakkareunus. Kaksi Saara Hopean lasia palkittiin hopeamitaleilla Milanon triennaaleissa: pinottava lasi 1718 vuonna 1954 ja liköörilasi ”Flamingo” vuonna 1957. Hänen käsialaansa olivat myös lasien näyttävät lahjapakkaukset.
Isänsä kuoltua Saara Hopea joutui vuonna 1959 siirtymään perheensä omistaman Ossian Hopean kultasepänliikkeen palvelukseen ja näin alkoi hänen uransa korusuunnittelijana. 1950-luvun lopulla hän suunnitteli isokokoisia, näyttäviä hopeasormuksia, jotka poikkesivat täysin senaikaisesta suomalaisesta korumuotoilusta. Monet sormuksista olivat niin suuria, että ne täyttivät koko sorminivelen välin ja joissakin oli leveät siivet. Milanon XII triennaalissa vuonna 1960 oli esillä iso hopeasormus, jossa oli valkoisia koralleja. Nämä isot, rohkealinjaiset sormukset tehtiin käsityönä pieninä sarjoina Ossian Hopean kultasepänliikkeessä ja ne olivat tuotannossa 1970-luvun loppupuolelle saakka.
Kesällä 1960 Saara Hopea meni naimisiin amerikkalaisen taidekäsityöläisen, valokuvaajan ja kirjailijan Oppi Untrachtin kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin. New Yorkissa hänen uransa sai uusia ulottuvuuksia. Hän oli jo 1956 suunnitellut emaliesineitä Wärtsilän Kone ja Silta Oy:lle ja yksi näistä oli klassikoksi muodostunut emaloitu, teräksinen mausteikko teräksisessä telineessään. New Yorkissa Saara tutustui uuteen metallin emalointitekniikkaan. Hän kehitti emalin käsittelytavan, jossa läpikuultava emalikerros toisensa jälkeen poltettiin esineen pintaan, jotta saatiin aikaan haluttu värisävy. Vuosina 1960-1963 hän valmisti satoja signeerattuja kappaleita emaloituja lautasia, kulhoja, maljakoita ja peilin kehyksiä. Niitä myytiin useissa liikkeissä ympäri Yhdysvaltoja ja joitakin esineitä lunastettiin MoMA:n kokoelmiin New Yorkiin. Erikoisuus olivat emaloidut teräspaneelit, joita Saara ja Oppi kutsuttiin vuonna 1962 tekemään newyorkilaisen emalitaiteilijaryhmän jäseninä. Tällaiset paneelit koristivat modernien rakennusten ulko- tai sisäseiniä. Suomeen muutettuaan Saara ja Oppi jatkoivat emaliesineiden valmistamista vapaa-aikanaan ja niitä myytiin mm. Ossian Hopean liikkeessä ja Stockmannin tavaratalossa Helsingissä.
Saara Hopea oli tehnyt koti-Suomessa paljon erilaisia himmeleitä sukulaisilleen ja ystävilleen sekä julkisiin tiloihin kuten Arabian näyttelyhuoneistoon. Hän valmisti myös erityisen pääsiäishimmelin ja 1950-luvun lopulla himmelistä tuli sisustuselementti. New Yorkissa hän jatkoi idean kehittelyä ja olkien sijasta himmelien rakennusaineena olivat muovi, teräs ja messinki. ”Goottilainen katedraali” -niminen himmeli oli valmistettu sadoista ohuista mustista messinkiputkista, jotka oli liitetty toisiinsa ohuella teräslangalla.
Saara ja Oppi Untracht matkustelivat paljon kaukomailla He tutustuivat Meksikoon ja asuivat Nepalissa 1963-1965 ja sitten pari vuotta Intiassa. Näiden maiden kulttuurin ja ilmapiirin vaikutus näkyi sittemmin Saaran koru- ja tekstiilisuunnittelussa. Pariskunta muutti Porvooseen vuonna 1967 ja Saara Hopea-Untracht jatkoi korujen suunnittelemista sukunsa kultasepänliikkeelle. Korujen materiaalit olivat hopea ja kulta ja kiviksi valittiin spektroliittia tai muita puolijalokiviä. Usein Saara käytti koruissaan myös helmiä, koralleja, meripihkaa ja kotilon kuorta joko yksinään tai toisiinsa yhdistettynä. Vuoden 1977 tienoilla hän alkoi suunnitella käsin neulottuja kulta- ja hopeaketjuja, jotka olivat saaneet vaikutteita muinaisista nepalilaisista ja intialaisista kaulakoruista. Vuosina 1967-1982 Saara Hopea suunnitteli yhteensä 90 korumallia ja vastasi samalla Ossian Hopean liikkeen hoitoon kuuluvista monista tehtävistä.
Tilaustyönä suunnitelluista koruista mainittakoon Porvoon pormestarin kaulakäädyt (1967) ja Lucia-neidon kaulakoru (1973). Marimekolle erikoismyyntiin tarkoitettu korusarja valmistui 1983 ja se käsitti hopeasydänriipuksen, rannerenkaan ja korvakorut. Näille koruille yhteistä oli kupera muoto, tumma pintakäsittely ja kirkas hopealanka, joka reunusti esinettä. Korut valmisti Tillander Oy.
Värikkäitä tekstiilitöitä, joissa näkyi selvästi itämainen vaikutus, Saara valmisti lähinnä omaan käyttöönsä tai ystävilleen. Tällaisia olivat kirjaillut tekstiilit, aplikoidut tyynynpäälliset ja isot, värikkäät tilkkutäkit.
Saara Hopea-Untracht osallistui 1950-luvun alusta lähtien kymmeniin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen järjestämiin kansainvälisiin ja kotimaisiin näyttelyihin sekä Arabian ja Nuutajärven taiteilijoiden yhteisnäyttelyihin. Milanon triennaaleissa 1954 ja 1957 hänen lasiesineensä palkittiin hopeamitalilla. Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon hän sai 1981 ja valtion taideteollisuuspalkinnon 1982. Taideteollisuusmuseossa Helsingissä järjestettiin hänen elämäntyönsä retrospektiivinen näyttely vuonna 1987.
Auli Suortti-Vuorio
Lähteet:
Untracht, Oppi. Saara Hopea-Untracht. Elämä ja työ. Life and Work. Porvoo 1988.
Enbom, Carla, Saara Hopea-Untracht in retrospect. A feeling for form, colour and proportion. Form Function Finland 4/1987.
Koivisto, Kaisa, Kolme tarinaa lasista. Lasitutkimuksia – Glassresearch XIII. Vammala 2001.
Nuutajärvi 200 vuotta suomalaista lasia. Toim. Tuula Poutasuo. Oy Hackman Ab. Tampere 1993.
Kuvat:
Henkilökuva
Oppi Untracht
Maljakko, 1954, Nuutajärven lasi.
Kuva Pf-Studio / Designmuseo
Pinoutuvat lasit, 1951-52, Nuutajärven lasi.
Kuva Pietinen / Designmuseo
Hopeasormuksia, 1960, Ossian Hopea.
Hopea, valkoiset korallit. Kuva Pietinen / Designmuseo
Valkoviinilasipakkaus Traviata, 1958, Nuutajärven lasi.
Kirkas pesä, vihreä jalka. Kuva Pietinen / Designmuseo
