Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

10.11.2016

Kaj Franck -muotoilupalkinto 2016: Juhani Salovaara

Design Forum Finlandin jakaman Kaj Franck -muotoilupalkinnon saajaksi vuonna 2016 on valittu professori, teollinen muotoilija Juhani Salovaara. Kaj Franck -palkinto on yksi Suomen merkittävimpiä muotoilupalkintoja ja se jaetaan nyt 25. kerran.

Professori, teollinen muotoilija Juhani Salovaara on ensimmäisiä teolliseen muotoiluun alusta alkaen erikoistuneita suunnittelijoita. Salovaara on toiminut muotoilijana lukuisilla eri teollisuuden aloilla ja ollut mukana tuomassa ergonomian ja sitä kautta käyttäjälähtöisen suunnittelun periaatteita Suomeen sekä suunnittelutoimistojensa että opetustehtäviensä kautta. Juhani Salovaaran edellä aikaansa olevat näkemykset muotoilusta saivat alkunsa jo 1960-luvun lopulla, kun Salovaara työskenteli Philipsin muotoiluosastolla Hollannissa.

Palkintojury totesi, että Juhani Salovaaran ura muotoilijana ja muotoiluyrittäjänä on ollut pitkä ja monipuolinen. Salovaara on soveltanut työssään ihmisiin ja tilanteisiin eläytyvää tutkimustapaa ja ottanut tuotteiden käyttäjät mukaan suunnitteluprosessiin. Taideteollisessa korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa hän oli mm. perustamassa maineikasta IDBM (International Design Business Management) -ohjelmaa, jossa kehitettiin muotoilun tulevan kehityksen suuntaa: käyttäjälähtöinen suunnittelu, strateginen muotoilu ja älykkäiden ja tietotekniikkaa sisältävien tuotteiden mukanaan tuoma kysymyksenasettelu korostuivat. Ajattelutapa oli lähellä Kaj Franckin näkemystä siitä, miten ympäristö ja esineet yhdessä synnyttävät luovaa ajattelua ja aktivoivat toimimaan. Salovaaran työ vastuullisen muotoilun puolesta puhujana laajentui myöhemmin aktiiviseen ympäristöseikkojen huomioon ottamiseen suunnittelutyössä.

Juhani Salovaara oli perustamassa 1973 Ergonomiadesign-nimistä muotoilutoimistoa, joka oli aikanaan Suomen suurin alan yritys. Ergonomiadesign fuusioitui 1989 Destem Designin kanssa uudeksi ED-Design -toimistoksi, joka on jatkanut samaa vahvaa linjaa. Toimiston kädenjälkeä ovat lukuisat suomalaisen muotoilun lippulaivatuotteet. Juhani Salovaara on myös ollut mukana monessa muotoilua ja ekologiaa yhdistävässä yrityksessä.

Kaj Franck -palkintojuryyn kuuluivat vuonna 2016 puheenjohtajana Petteri Kolinen / Design Forum Finland, Pentti Kivinen / Suomen Messusäätiö, professori Heikki Orvola ja muotoilujohtaja Anne Stenros / Helsingin kaupunki.

Kaj Franck -muotoilupalkinto annetaan vuosittain muotoilijalle tai työryhmälle, joka on uutta luovalla tavalla tehnyt sekä korkeatasoista teollista muotoilua että uniikkeja töitä. Palkinnonsaajat edustavat monipuolisesti suomalaisen muotoilun kärkeä. 10 000 euron palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Palkintoon kuuluvat myös Tapio Junnon suunnittelema mitali ja palkinnonsaajan työtä esittelevä näyttely julkaisuineen.

Kaj Franck -muotoilupalkinto 2016 – Juhani Salovaara 11.11.2016–15.1.2017
Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Helsinki
Avoinna ti 11–20, ke–su 11–18, ma suljettu. Aikuiset 10 €, eläkeläiset 8 €, opiskelijat 5 €, koululaiset ilmaiseksi.

Lisätietoja ja kuvapyynnöt:
Design Forum Finland, projektipäällikkö Laila Alanen,
050 548 4114, laila.alanen(a)designforum.fi
www.designforum.fi/kajfranck

Lehdistökuvat ovat ladattavissa 10.11.2016 klo 11 lähtien osoitteessa:
www.designforum.fi/palkinnot/kaj_franck/2016

Palkintonäyttelyn tiedot: www.designmuseum.fi

 

 

Lataa kuvat