Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

27.1.2014

Vuoden 2013 nuoret muotoilijat Tukholmassa

Design Forum Finland jakaa vuosittain Vuoden nuori muotoilija -palkinnon kiinnostaville ja lupaaville nuorille suomalaisille muotoilijoille. Vuoden 2013 palkitut Mari Isopahkala (synt. 1978) ja Iina Vuorivirta (synt. 1988) esittäytyvät Tukholmassa Svarta Lådan -ikkunanäyttelytilassa Götgatanilla 28.1.–24.2.2014.

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinto voidaan myöntää henkilöille, jotka ovat osoittaneet uutta luovaa näkemystä ja osaamista muotoilun alalla. 5 000 € suuruisen palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn. Vuoden nuori muotoilija -palkinto perustettiin vuonna 2000. Saajat valitsee vuosittain vaihtuva palkintojury ja palkintoon kuuluu myös näyttely. Ensimmäisen palkinnon vuonna 2000 saivat muotoiljat Harri Koskinen ja Ilkka Suppanen.

Vuoden 2013 palkitut ovat kaksi kiinnostavaa nuorta muotoilijaa. Mari Isopahkala on freelance-muotoilija, joka on opiskellut huonekalu- ja sisustussuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Palkintojury korosti Mari Isopahkalan vahvaa ja ammattimaista otetta työhönsä ja tuotantoonsa. Hän edustaa traditionaalista tekijyyttä mutta vie sitä samalla eteenpäin rohkeasti ja rajoja ylittäen.

Iina Vuorivirta on opiskellut tuotemuotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa ja Beckmans College of Designissa Tukholmassa. Parhaillaan hän tekee maisterinopintoja Konstfackissa Tukholmassa. Palkintojury kiinnitti erityisesti huomiota Iina Vuorivirran töiden yllättävyyteen ja erilaisuuteen. Uutta ilmaisua ja uusia muotoilun tapoja etsivä Vuorivirta haastaa perinteisen muotoilukentän vaihtoehtoisilla tekemisen tavoillaan.

Design Forum Finland on suomalaisen muotoilun promootio-organisaatio. Sitä ylläpitää vuonna 1875 perustettu Suomen Taideteollisuusyhdistys – Konstflitföreningen i Finland ry. Design Forum Finlandin tilat sijaitsevat Designkorttelin sydämessä Helsingissä Dianapuiston varrella osoitteessa Erottajankatu 7.

Lehdistötiedote ruotsiksi (pdf)

Vuoden nuori muotoilija 2013: Mari Isopahkala ja Iina Vuorivirta
28.1.–24.2.2014
Svarta Lådan c/o Scandic Malmen
Götgatan 49–51
102 66 Stockholm
www.svartaladan.info
www.iinav.com
www.mariisopahkala.fi

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Anne Veinola, +358 9 6220 8119, anne.veinola@designforum.fi
Projektipäällikkö Melissa Ylijoki (muotoilupalkinnot), +358 9 6220 8110, melissa.ylijoki@designforum.fi
www.designforum.fi