Ajankohtaista
Open navigation Close navigation

6.9.2017

Reeta Ek saa Vuoden nuori muotoilija -palkinnon

Design Forum Finlandin jakaman Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2017 saa tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek (synt. 1979).

Reeta Ek (TaM) on helsinkiläinen freelance-suunnittelija. Hän on tehnyt pinta- ja tekstiilisuunnittelua mm. Marimekolle, Lapuan Kankureille, Nansolle ja Samujille. Reeta Ekin kuoseille on tunnusomaista toistuvuus ja rytmi, jotka syntyvät luovan työprosessin ja käsin piirtämisen myötä. Hän tekee myös graafista suunnittelua ja kuvituksia.

Palkintojuryn mukaan Reeta Ek on hieno esimerkki ammattitaitoisesta ja luovasta nuoresta suunnittelijasta, jonka näkyvyys ja menestys Suomessa on perustunut enemmän vahvaan ammatilliseen osaamiseen kuin tehokkaasti esille tuotuun suunnittelijabrändiin. Reeta Ekillä on omaperäinen ja tunnistettava muotokieli, ja hänen töissään yhdistyy äärimmäinen herkkyys vahvaan ja selkeään otteeseen. Hän on ollut mukana useiden suomalaisten brändien uudessa tulemisessa, suunnitellen painettuja ja kudottuja kuoseja, jotka ovat puhutelleet myös kuluttajia ja johtaneet kaupalliseen menestykseen. Reeta Ek edustaa tämän päivän tekstiilisuunnittelijoiden yleistä toimintatapaa, jossa itsenäinen työskentely ja erilaiset yhteistyöprojektit vuorottelevat luontevasti. Ekin tuotanto ja visuaalinen identiteetti muodostavat hyvin omannäköisen, raikkaan, ajattoman ja selkeän kokonaisuuden.

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinto on perustettu vuonna 2000 ja se jaetaan nyt 16. kerran. Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle, joka on osoittanut uutta luovaa näkemystä ja osaamista muotoilun alalla. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn.

Juryyn vuonna 2017 kuuluivat toimitusjohtaja Petteri Kolinen / Design Forum Finland, hallituksen puheenjohtaja Mika Ståhlberg / Asianajotoimisto Krogerus, Customer Experience Director Mikko Koivisto / Hellon, Designer in Residence Pirjo Kääriäinen / Aalto-yliopisto ja muotoilija Terhi Tuominen / Dayground (Vuoden nuori muotoilija 2009). Asianajotoimisto Krogerus on palkinnon pääyhteistyökumppani ja tukee palkintoa lahjoittamalla 5 000 € palkintosumman ja avustamalla näyttelyjärjestelyisSÄ.

Lehdistökuvat ovat ladattavissa täällä.

VUODEN NUORI MUOTOILIJA 2017, 7.–16.9.2017
Espan lava, Pohjoisesplanadi 1, Helsinki
Avoinna ma–pe 12–18, la 12–16, su suljettu, vapaa pääsy

LISÄTIETOJA:
Design Forum Finland, projektipäällikkö Laila Alanen
laila.alanen(a)designforum.fi, 050 548 4114
Markkinointipäällikkö Päivi Kaira
paivi.kaira(a)designforum.fi, 044 055 6071


KROGERUS
Krogerus on johtava liikejuridiikan asianajotoimisto, joka hoitaa erilaisiin yritysjärjestelyihin, riidanratkaisuun ja viranomaissääntelyyn liittyviä toimeksiantoja. Meillä on erityisasiantuntemusta muun muassa energia-, rahoitus-, elintarvike-, terveydenhuolto-, kiinteistö-, teknologia- sekä tietoliikennealoilla. Toimistomme on säännöllisesti mukana markkinoiden merkittävimmissä ja haastavimmissa toimeksiannoissa.