Blogi

11.11.2020

Suomen Taideteollisuusyhdistys – mukana monessa

Suomen Taideteollisuusyhdistys perustettiin 145 vuotta sitten. Vuosien mittaan olemme olleet mukana monessa.

Yhdistyksen perustaminen liittyy 1800-luvun jälkipuoliskon haluun rakentaa suomalaista identiteettiä osana Venäjän keisarikuntaa. Yksi kansallisen erottautumisen ja osaamisen esittelyareenoista olivat isot teollisuus- ja taideteollisuusnäyttelyt, joita järjestettiin eri puolilla Eurooppaa. Niissä Suomi ei esiintynyt edukseen, mikä oli huolestuttavaa. Vielä vahvasti käsin tekemiseen perustuvaa teollisuutta oli tarpeen kehittää.

Taideteollisuusyhdistyksen toiminnassa ovat suomalaisen muotoilun juuret.

Joukko ruotsinkielisiä yhteiskunta-aktiiveja, etunenässä Helsingin yliopiston professori Carl Gustaf Estlander, perusti Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 29.10.1875. Yhdistys tuli hallinnoimaan jo vuonna 1871 alkunsa saanutta käsiteollisuuden ammatillista opetusta antavaa Veistokoulua. Toinen tehtävä oli huolehtia Wienin maailmannäyttelystä 1873 hankitusta esinekokoelmasta, jonka tarkoitus oli toimia mallina ja inspiraationa. Taide ja teollisuus kulkivat luontevasti käsi kädessä: 1887 valmistui yhdessä Suomen Taideyhdistyksen kanssa rakennutettu Ateneum-talo, josta Taideteollisuusyhdistys omisti 4/7, ja molempien yhdistysten koulut ja kokoelmat muuttivat taloon.

 

Nämä suomalaisen taideteollisuuden juuret ovat kasvaneet pitkälle. Taideteollisten esineiden kokoelma oli alkuna nykyiselle Designmuseolle. Veistokoulu taas jatkoi elämäänsä monien nimien ja vaiheiden kautta yliopistotasoiseksi Taideteolliseksi korkeakouluksi ja se on nykyään osa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua.

 

Finnish Designin maailmanmaine

Finnish Design -käsite syntyi pääasiassa 1950-luvulla Milanon Triennaaleissa saadun näkyvyyden myötä. Taideteollisuusyhdistyksen silloinen toimitusjohtaja H.E. Gummerus hyödynsi määrätietoisesti hyviä media- ja vaikuttajasuhteitaan ja hankki näyttelyille rahoitusta kotimaassa ja näkyvyyttä ulkomailla. Apuna olivat suomalaismuotoilijat, jotka rakensivat sekä elegantteja ja kekseliäitä näyttelyosastoja että myyttiä luonnosta inspiraationsa saavansa luovasta nerosta. Ulkomainen lehdistö oli haltioissaan.

 

Näyttelyt olivat pitkään Taideteollisuusyhdistyksen ydintoimintaa. Oli laajoja suomalaista muotoilua esitteleviä näyttelyjä, jotka kiersivät maailmaa, oli muotoilijoiden yksityisnäyttelyjä ja erilaisia teemoitettuja katsauksia kuten suomalaisen muotoilun ikoneja esittelevä Klassikon tekijät vuonna 1995.

2000-luvulla Design Forum Finland jatkoi näyttävien kansainvälisten muotoiluvientihankkeiden koordinoimista. Yksi kohdealueista oli New York, jossa tehtiin 2008–2011 näyttelyistä ja seminaareista koostuvia tapahtumia usean ministeriön ja yritysten yhteisprojekteina. Vuonna 2010 toteutettiin Tokiossa siihen mennessä suurin suomalaisen muotoilun vientihanke Hirameki. Kymmenen päivää kestäneen tapahtuman päänäyttelyn näki 36 000 kävijää.

 

Verkostoja ja merkkivuosia

2005 oli Muotoilun vuosi ja Design Forum Finland sen pääkoordinaattori. Tehtiin tapahtumia, perustettiin verkkoportaaleja, puhuttiin paljon muotoilusta ja varsinkin sen puuttumisesta. Vielä enemmän muotoilusta puhuttiin 2012, kun Helsinki oli World Design Capital. Hakemusta muotoilupääkaupungiksi oli tehty yhteistyönä pitkään ja huolella, ja kun Eindhoven päihitettiin, oli aika skoolata. Design Forum Finland oli tietenkin mukana yhteistyökumppanina ja vastasi yhdestä vuoden päätapahtumista: International Design House -näyttely pystytettiin Suvilahteen. Kansainvälinen muotoilulehdistö pyöri niin etkoissa kuin jatkoissakin.

Oli myös erilaisia verkostoja: Finnish Design Management Association ja Suomen Muotoilutoimistot. Molemmat yhdistykset olivat Design Forum Finlandin aikaansaannoksia, tavoitteena koota yhteen alan osaamista, saada aikaan keskustelua ja edistää näin muotoilualaa.

 

Designkortteli, Design District Helsinki

Designkortteli, Design District Helsinki, sai alkunsa vuonna 2005. Idean keksi Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Ilpo Santala. Toimisto, Design Forum Shop ja näyttelytilat olivat juuri muuttaneet Dianapuiston reunalle Helsingin sydämeen. Seutu pursuili putiikkeja, suunnittelutoimistoja ja gallerioita. Tässähän me olemme luovassa keskittymässä, sanoi Santala, tehdään tästä suomalainen Design District. Kauppiasyhdistys perustettiin ja siitä tuli yksi Helsingin matkailun vetonauloista. Toimintaa johdettiin monta vuotta Design Forum Finlandin siipien suojissa.

 

 

1990-luvun lopulla Design Forum Shop oli näyttelytilan nurkka, jossa myytiin pientä valikoimaa muotoilutuotteita, varsinkin käynnissä oleviin näyttelyihin liittyen. Vuoden 2000 muutossa Sanomataloon se sai jo oman tilan ja Erottajankadulle muutettaessa vuonna 2005 sitä tuli täysverinen designmyymälä kahviloineen ja monenlaisine kampanjoineen ja tapahtumineen. Melkein kymmenen vuoden ajan se tarjosi loistavan alustan esitellä ja markkinoida suomalaisia muotoilijoita ja pientuottajia. Taloudelliset syyt pakottivat lopettamaan vuonna 2014 kaupan, jota jäivät suremaan niin asiakkaat kuin muotoilijatkin.

 

Hyvin tehty muotoilu ansaitsee tulla palkituksi ja huomatuksi

Kaj Franck -muotoilupalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 Oiva Toikalle. Palkinnon säännöt oli luotu Kaj Franckin vielä eläessä ja palkinnolla haluttiin kunnioittaa Franckin suurta merkitystä suomalaiselle muotoilulle. Yrityksille suunnattu Pro Finnish Design -kilpailu sai alkunsa vuonna 1990. Vuonna 2003 sen nimi muuttui Fennia Prizeksi ja samalla kilpailu avattiin ulkomaisille osallistujille. Taideteollisuusyhdistyksen 125-vuotisjuhlavuosi 2000 toi Vuoden nuori muotoilija -palkinnon ja Estlander-palkinnon ja -mitalit.

Nimilista Kaj Franck -palkinnon vastaanottajista on vaikuttava listaus suomalaisen muotoilun huipuista. Muutamasta vuoden nuoresta muotoilijasta on ennättänyt tulla jo Kaj Franck -palkittukin. Fennia Prize -palkinnot ovat taas esitelleet muotoilua kilpailu- ja menestystekijänä liike-elämässä. Suurelle yleisölle ne ovat olleet hyvä ja konkreettinen tapa esitellä muotoilun käytön tapoja ja mahdollisuuksia.

Palkintojen ohella oiva areena muotoilun esittelyyn ovat olleet julkaisut ja kirjat. Vuosina 1980–2004 Design Forum Finland julkaisi suomalaisesta muotoilusta, kuvataiteista ja arkkitehtuurista kertovaa Form Function Finland -aikakauslehteä. Englanninkielinen lehti levisi yli 70 maahan ympäri maailmaa. Lehteä seurasi sarja Finnish Design Yearbook -kirjoja, jotka nekin saivat laajan kansainvälisen lukijakunnan. Vuonna 2018 ilmestynyt Designin uusi aalto jatkaa julkaisutoimintaa.

Muotoilupromootio valtiovallan suojeluksessa

Yritysten kannustaminen muotoilun käyttöön on alusta alkaen – tosin vähän eri sanoin – ollut yksi Taideteollisuusyhdistyksen päätehtäviä. Alussa järjestettiin teollisuusnäyttelyitä kotimaassa, sitten haettiin näkyvyyttä kansainvälisillä areenoilla. Vaikka näyttelyjen pääpaino usein oli taideteollisuudessa, taustalla oli aina ajatus tuoda esille suomalaista osaamista. Design Forumin perustamisen syynä vuonna 1987 oli tarve teollisen muotoilun esittelyyn taideteollisuuden rinnalla. Jo silloin työ nähtiin tärkeäksi kansallisella tasolla: yksi taustavoimista oli kauppa- ja teollisuusministeriö, nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö. 1990 Design Forum aloitti ministeriön tukemana läänikohtaisen muotoiluasiamiestoiminnan, jonka tavoitteena oli tukea pk-yrityksiä muotoilun käytössä.

Yhä edelleen suomalaisten yritysten tukeminen on Suomen Taideteollisuusyhdistyksen / Design Forum Finlandin ytimessä.

Vuosikymmenten aikana keinot ovat vaihdelleet, mutta päämäärä on pysynyt. Tämä on edellyttänyt joustavuutta ja sopeutumista uuteen, tulevan ennakointia ja aiemmasta oppimista. Tänään viestiä viedään tapahtumien ja valmennusten avulla, erilaisissa digitaalisissa kanavissa ja monenlaisten hankkeiden kautta. Muotoilun luonnekin on muuttunut: emme puhu siitä enää tuotekehityksen osana vaan strategisena voimavarana ja osaamisena, jota kaikenlaiset yritykset ja organisaatiot voivat soveltaa toimintaansa. Markkinat ja yleisöt ovat laajentuneet globaaleiksi, mutta yhdistyksellä on edelleen tehtävänsä.

 

Anne Veinola
Viestintäasiantuntija, Design Forum Finland

Lisää Taideteollisuusyhdistyksen historiasta löydät täältä.

Kuva 1:  Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotisnäyttely Ateneumissa v. 1975, kuva: Krister Katva / STYn arkisto
Kuva 2: Ateneum, kuva: J.A. Lidh, kirjasta Suomen Taideteollisuusyhdistys ja sen keskuskoulu 1870–1870–1925
Kuva 3: Suomalaista lasia ja tekstiiliä esitellyt taideteollisuusnäyttely Rio de Janeirossa 1958, näyttelysuunnittelu Timo Sarpaneva, STYn arkisto.
Kuva 4: Suomalaisen muotoilun vientihanke Hirameki Tokiossa 2010, kuva: Design Forum Finlandin arkisto
Kuva 5: Design Forum Shop palveli vuoteen 2014 saakka, kuva: Valtteri Hirvonen
Kuva 6: Vuoden nuori muotoilija 2007 -palkintonäyttely, Janne Kyttänen & Julia Lundsten, kuva Rauno Träskelin, Design Forum Finlandin arkisto
Kuva 7:  Design Forum Finland julkaisi Form Function Finland -lehteä, kuvassa kannet vuosilta 1980 ja 2000, kuva Design Forum Finlandin arkisto