Blogi

12.6.2020

Yritysten joustavuus punnitaan korona-aikaan

YO ZEN on Suomessa jo kymmenisen vuotta toiminut koru- ja vaatemerkki. Perustajat Paula Kouri ja Kate Salminen hyppäsivät yrittäjyyteen arkkitehdin työn rinnalla luodun merkin pariin reilu vuosi sitten. Tällä hetkellä työntekijöitä on kuusi. Korona-aika toi äkillistä epävarmuutta ja lomautuksia, mutta myös paljon taisteluhenkeä ja uusia innovaatioita.

Huhtikuussa julkaistun Halaus-malliston teema on lempeys ja itsensä hyväksyminen. Tänä keväänä mallisto sai kuitenkin myös aivan uudenlaisia merkityksiä, kun halaukset muuttuivat virtuaalisiksi. Asiakaskunta on reagoinut malliston sanomaan voimakkaasti, ja näinä aikoina brändien arvot ovat nousseet yhä merkityksellisemmiksi. Juttelimme poikkeusolojen tuomista haasteista Kourin ja Salmisen kanssa.

 

Julkaisitte uuden Halaus-mallistonne aikana, jolloin fyysisiä kontakteja vältettiin. Miten uuden malliston lanseeraus onnistui?

Ennakoimme tilannetta jo ennen kuin Suomessa oli annettu rajoituksia. Tutkimme Euroopan maiden tilannetta mm. kokoontumisten rajoittamisen suhteen ja aloitimme korjausliikkeet ajoissa. Meillä omistajilla on joskus tapana juoda iltateet yhdessä ja suunnitella seuraavia strategioitamme. Eräänä tällaisena iltana keksimme etäjulkaisujuhlien konseptin, jonka laitoimme käytäntöön Halaus-mallistomme lanseerauksen yhteydessä. Tämä periaate sopii meille muutenkin todella hyvin, koska toimimme Oulussa. Pohjoisesta käsin on vaikeampi suunnitella yleensä pääkaupunkiseudulla järjestettäviä, vaikuttajille suunnattuja tapahtumia.

Etäjulkaisun yhteydessä mukaan ilmoittautuneille kutsuvieraille lähetettiin Launch Box -julkaisupaketti, joka sisälsi ohjeet ja tykötarpeet juhlien järjestämiseen omien kotien suojissa. Paketista paljastuivat juhlajuomat, herkut, uuden malliston esite, QR-koodi virtuaaliseen muotinäytökseen sekä mm. kirjeworkshop. Kirjeworkshopin aikana vieraat pystyivät kirjoittamaan Halaus-kirjepaperille kirjeitä läheisilleen tai malliston teemojen mukaisesti vaikkapa itselleen viiden vuoden päästä lähetettäväksi. Etäjulkaisu onnistui yli odotusten, ja ihmiset kiittelivät julkaisujuhlia somessa. Saimme nivottua mallistomme teeman ja poikkeusoloista johtuvan etäilyn yhteen tavalla, joka oli ajankohtainen ja lämminhenkinen.

Aiomme toteuttaa samantyyppisen etälanseerauksen myös syksyn malliston yhteydessä. Meillä on jo paljon uusia ideoita tätä varten. Tuntuu, että erikoisajat ovat tehneet ihmisistä avoimempia uudenlaisille ratkaisuille. Näinä aikoina on pakko reagoida nopeasti uusiin tilanteisiin ja on tärkeää olla toimissaan ajankohtainen. Meidän kohdallamme pääministeri Sanna Marinin yllä nähty Halaus-mekko ei olisi voinut sattua parempaan aikaan.

 

 

Mitä muita toimia olette ottaneet käytännöiksi?

Tämä poikkeuksellinen tilanne on vapauttanut aikaa tarkastella kaikkea toimintaamme ja yhtenäistää mm. graafista ilmettämme vastaamaan jo aiemmin toteutettua asiakaskunnan ja samalla tuotekatalogin tarkentamista. Tämän uudelleen suuntautumisen myötä olemme tehneet uudenlaisia yhteistöitä vaikuttajien kanssa ja satsanneet some-markkinointiin ja -näkyvyyteen.

Olemme ottaneet osaa useisiin virtuaalisiin somessa tapahtuviin tapahtumiin. Näillä on mahdollista saavuttaa myös uusia potentiaalisia asiakkaita, vaikka kanssakäynti ei olekaan yhtä monipuolista kuin live-tapahtumissa. Myös uudet sosiaalisen median kanavat, kuten Instalive ja lyhyet esittelyvideot, ovat tulleet poikkeusolojen kautta tutuiksi. Näiden meille hieman pelottavienkin kanavien myötä olemme tulleet enemmän sinuiksi videoiden käyttöön, ja jatkamme näiden tekoa myös tulevaisuudessa. Aiomme esimerkiksi tehdä vaatteistamme sovitusvideoita, jotta asiakkaat näkevät, kuinka vaatteet istuvat eri kokoisten naisten päälle.

 

Miten säilytätte asiakaskokemuksen aikana, jona fyysisiä kohtaamisia ei suosita?

On tärkeää käydä vuoropuhelua asiakkaiden kanssa. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa nostavat tietämystä ja sitoutumista brändiin merkittävästi. Olemme koettaneet aktivoida keskustelua nostamalla esiin esimerkiksi aiheita tuotannostamme ja hintarakenteestamme, jotta keskusteluyhteys asiakkaisiin säilyy.

Olemme panostaneet myös verkkokauppatilausten pakkaamiseen kauniiseen ja informatiiviseen muotoon. Jokaisella YO ZEN -tuotteella on symbolinen tarina, jonka olemme alkaneet lisätä tilauksiin. Poikkeusolojen aikana emme pääse näitä tarinoita kertomaan kasvotusten. Haluamme näillä toimenpiteillä lähettää tilaajalle henkilökohtaisen tervehdyksen ja ajatuksen, että olemme paketoineet tämän juuri asiakastamme varten. Näiden pienten lisäysten myötä esimerkiksi asiakkaiden unboxing-videot ovat lisääntyneet.

 

 

Onko korona mielestänne muuttanut asenteita kotimaisia tuotteita ja kotimaista yrittäjyyttä kohtaan?

Poikkeusolot ovat saaneet aikaan kuluttajissa tiettyä sisäänpäinkääntyneisyyttä, joka ei ole oikeastaan ollenkaan huono asia. Koti, kotimaisuus, lähipalvelut ja ylpeys oman kaupungin ja maan tuotteista ovat nousseet tärkeämmiksi kuin koskaan. Tämä aika olisi osattava hyödyntää oikein läpinäkyvyyden ja keskustelun avulla. Kuluttajat janoavat ja arvostavat tietoa.

Asiakkailla on nyt myös enemmän aikaa tutustua tuotteisiin ja palveluihin, kunhan niitä vain tarjotaan laadukkaasti ja helposti verkossa. Laadukas viestintä on noussut yhä tärkeämmäksi. Korona on koskettanut meitä ihan kaikkia ja ehdottomasti nostanut esiin ”tuetaan toisiamme” -henkeä. Tämä näkyy meilläkin vilkastuneessa liikenteessä verkkokaupassa ja lisääntyneissä maininnoissa somessa. Koronan vaikutukset tulevat näkymään markkinoilla kuitenkin vielä pitkään. Lomautukset ja muut työmarkkinan ailahtelut näkyvät ostovoiman alentumisena viiveellä. Kun on vähemmän rahaa käytettävänä, on jokaisen oston oltava perusteltu. Kuluttajat ovat myös alkaneet äänestää valinnoillaan eettisyyden ja kotimaisuuden puolesta, mikä on ilahduttanut meitä.

Asiakkaat ovat reagoineet todella positiivisesti sanomaamme lempivaatteista. Ostetaan vähemmän, mutta kun ostetaan, ostetaan kotimaista ja eettisesti tuotettua. Asiakkaat ovat alkaneet panostaa määrän sijasta laatuun. Haluamme osaltamme olla mukana keskustelussa uuden paremman ostoskulttuurin puolesta. Emme usko, että maailma enää koskaan palaa täysin vanhoihin tapoihin, vaan korona-aikana käydyt keskustelut ovat saaneet aikaan pysyvän asennemuutoksen.

 


Design Forum Finland haastatteli YO ZENIN perustajia Paula Kouria ja Kate Salmista

Kuvat: YO ZEN