Vuoden nuori muotoilija

Vuoden nuori muotoilija on kannustuspalkinto, jonka tarkoituksena on tukea nuoria muotoilijoita tinkimättömässä ja omaleimaisessa työskentelyssä. Sen vastaanottaja on osoittanut luovaa näkemystä, osaamista, uskallusta ja yrittäjyyttä muotoilun alalla sekä saanut jo kansainvälistä näkyvyyttä. Vuosina 2018–2020 palkintoon kuuluu residenssijakso seuraavana keväänä Suomen Ranskan instituutissa Pariisissa.

Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinto voidaan myöntää henkilölle, henkilöille tai ryhmälle, joka on osoittanut uutta luovaa näkemystä ja osaamista muotoilun alalla.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja siihen liittyy myös palkintonäyttely. Palkinto on jaettu vuodesta 2000 lähtien vuosittain ja saajat valitsee vaihtuva palkintojury.

Kuva: Mikko Ryhänen

2018 puuseppämestari Antrei Hartikainen
2017 tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek
2016 muotoilija, graafinen suunnittelija Laura Väinölä
2015 muotoilija Pyry Taanila
2014 kenkäsuunnittelija Minna Parikka
2013 muotoilija Mari Isopahkala ja muotoilija Iina Vuorivirta
2012 muotoilija Linda Bergroth ja luova kollektiivi OK Do (Anni Puolakka ja Jenna Sutela)
2011 kuvittaja Laura Laine ja vaatesuunnittelija Heikki Salonen
2010 muotoilijaryhmät Imu ja Aivan!
2009 muotoilijat Terhi Tuominen ja Mikko Laakkonen
2008 muotoilijat Nathalie Lahdenmäki ja Naoto Niidome
2007 kenkäsuunnittelija Julia Lundsten ja muotoilija Janne Kyttänen
2006 teollinen muotoilija Jukka Korpihete ja kalustemuotoilija Mikko Paakkanen
2005 graafiset suunnittelijat Antti Hinkula ja Teemu Suviala
2002 muotoilija ja puuseppä Tuuli Autio ja muotoilija ja hopeaseppä Pyry Tamminen
2001 sisustusarkkitehti Karola Sahi ja arkkitehti Eeva Lithovius
2000 muotoilijat Harri Koskinen ja Ilkka Suppanen

Laila Alanen

Tuottaja, muotoilupalkinnot

050 548 4114