Design Forum Finlandin arkisto

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arkisto on laaja ja monipuolinen suomalaisen taideteollisuuden ja muotoilun alan perusarkisto. Se sisältää Suomen Taideteollisuusyhdistyksen / Design Forum Finlandin toimintaan liittyviä asiakirjoja 1870-luvun alusta noin vuoteen 2013 saakka.

Yhteisestä historiasta johtuen yhdistyksen arkistoon kuuluu 1870-luvulta alkaen paljon myös nykyisen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun edeltäjien eli Veistokoulun, Taideteollisuuskeskuskoulun ja Taideteollisen Oppilaitoksen historiaan liittyvää aineistoa. Taideteollisuusmuseo (nyk. Designmuseo) oli hallinnollisesti yhdistyksen alainen vuosina 1875–1989 ja arkisto valaisee siis myös museon historiaa.

Arkisto sisältää myös Taideteollisuusyhdistyksen järjestämien satojen koti- ja ulkomaisten näyttelyiden asiakirjoja. Yhdistys organisoi Suomen osallistumisen Milanon triennaaleihin 1950–1990 -luvuilla. Pohjoismainen yhteistyö oli tärkeää jo 1940-luvulta alkaen. Taideteollisuusyhdistys järjesti yhdessä muiden Pohjoismaiden muotoiluorganisaatioiden kanssa laajan Design in Scandinavia -kiertonäyttelyn Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1954–1957 sekä Australiassa 1968–1969. Menestyksellisten näyttelyiden ja Milanon triennaaleissa saavutettujen palkintojen ja huomion ansiosta suomalainen muotoilu löi läpi maailmalla ja syntyi käsite Finnish Design.

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen vanhempi arkisto on järjestetty kahdessa erässä 1970-luvun alussa sekä vuosina 1983–1984. Nyt on saatu järjestettyä Suomen Taideteollisuusyhdistyksen / Design Forum Finlandin arkisto vuosilta 1978– n. 2013. Arkisto sisältää kirjeenvaihtoa, asiakirjoja, pöytäkirjoja, näyttelyihin, kilpailuihin ja palkintoihin sekä eri projekteihin liittyvää aineistoa, vuosikertomuksia ja lehtileikkeitä.

Vuosina 1978–2013 yhdistyksen toiminnassa tapahtui monia muutoksia. Taideteollisuusmuseo avattiin uudelleen yleisölle vuonna 1979 ja Taideteollisuusyhdistys organisoi laajat Suomi muotoilee -näyttelyt vuosina 1979–1998. Design Forum perustettiin vuonna 1987 edistämään teollista muotoilua ja vuoden 1991 organisaatiomuutoksesta lähtien Taideteollisuusyhdistys on ylläpitänyt Design Forum Finlandin toimintaa. Samana vuonna yhdistys sai ensimmäisen oman näyttelytilan Helsinkiin. Yhdistys jatkoi kansainvälisten kiertonäyttelyiden järjestämistä 1970-luvulta 2000-luvun alkuun asti Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa.

Vuonna 2004 Design Forum Finland muutti uusiin tiloihin Erottajankatu 7:ään ja samalla Design Forum Shopin tilat laajenivat. Design Forum Finland synnytti myös ympärilleen Designkorttelialueen. Vuosi 2005 oli Muotoilun vuosi ja Design Forum Finland toimi sen vetäjänä.

Taideteollisuusyhdistyksen toimintaan kuuluvat myös kilpailut ja palkinnot: Fennia Prize- kilpailu (vuosina 1990–2001 nimeltään Pro Finnish Design), Kaj Franck -palkinto (1992–), Vuoden nuori muotoilija -palkinto (2000–) ja Estlander-palkinto (2000–).

Design Forum Finlandin dia-arkisto on seulottu ja digitoitu vuoden 2019 alussa. Digitoituja kuvia on noin 300 kappaletta ja ne liittyvät lähinnä 1990-luvun näyttelyihin. Taideteollisuusyhdistyksen vanhempi dia-arkisto ja mustavalkokuvat on siirretty Designmuseoon 1980-luvun puolivälissä.

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen arkistoon kuuluu myös paljon muotoilun historiasta kertovia lehtileikkeitä noin vuosilta 1951–2010. Arkisto on sijoitettuna Aalto-yliopiston arkistotiloihin Otaniemeen.

arkisto@aalto.fi

Arkiston aarteita: Suomi muotoilee -näyttely vuoden vaihteessa 1979–1980. Kuva: Johnny Korkman