Yrityksille

Autamme yrityksiä luomaan kilpailuetua muotoilun avulla. Neuvomme, miten kiertotalouden mukaisia tuotteita, palveluja ja liiketoimintamalleja muotoillaan ja miten brändistä rakennetaan yrityksen arvokkain pääoma. Kiertotalouden kokonaisvaltainen hyödyntäminen nopeuttaa yrityksen vihreää siirtymää.

4 tapaa hyödyntää muotoilua

Muotoilu on asiakkaan ääni yrityksessä. Palvelumuotoilun menetelmin yrityksen kulttuuri voidaan muuttaa asiakaslähtöiseksi siten, että asiakkaan tarve ohjaa aidosti kaikkea tekemistä.

Ilman erottuvaa ja kestävästi muotoiltua tuote- ja palvelukonseptia ei yrityksellä ole kilpailuetua. Muotoilun avulla liiketoiminnan ja brändin tavoitteet ja loppukäyttäjän tarpeet voidaan muuttaa kilpailijoista erottuviksi tuotteiksi, palveluiksi tai uusiksi liiketoimintamalleiksi.

Kuluttaja kohtaa yrityksen ja brändin yhä useammin ensimmäistä kertaa digitaalisesti. Yhtenäinen asiakaskokemus, jossa jokainen asiakkaan kosketuspiste toimii samalla logiikalla ja kertoo samaa tarinaa, on tänä päivänä tärkein kilpailutekijä.

Vastuulliset yritykset erottuvat kilpailijoistaan hyödyntämällä kiertotaloutta kokonaisvaltaisesti. Kiertotalousperusteinen muotoilu, circular design, on menetelmä, jossa tuotteet, palvelut ja liiketoimintamallit muotoillaan kiertotalouden mukaisiksi alusta pitäen.

Miten ostaa muotoilupalveluja?

Maailmanpoliittiset muutokset, sota, ilmastonmuutos ja tekoälyn yleistyminen pakottavat yritykset uudistumaan nopeasti ja kehittämään liiketoimintaansa pitkäjänteisesti. Muotoilijat vastaavat haasteisiin kehittämällä uusia työkaluja ja ratkaisukeskeisiä lähestymistapoja, jotka tukevat yrityksiä muutoksessa. Mutta miten yritykset ja muotoilupalvelut löytävät toisensa – ja mitä muotoilu käytännössä maksaa ja mahdollistaa?

Muotoilun avulla etsitään ratkaisuja, joissa käyttäjän, yrityksen, ympäristön ja yhteiskunnan tarpeet yhdistyvät kestävästi ja resurssiviisaasti.

Biopohjaisia materiaaleja

Mitä on kiertotalousperusteinen muotoilu?

Circular design eli kiertotalousperusteinen muotoilu on kokonaisvaltainen lähestymistapa uusien tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien suunnitteluun.

Piirroskuva esittää muotoiluprosessi tuplatimanttia.

Circular Design – opaskirja kiertotalousperusteiseen muotoiluun

Juuri julkaistu opaskirjamme on suunnattu yritysten päättäjille, tuote- ja palvelukehittäjille sekä muotoilun ja suunnittelun ammattilaisille.

Verkkokurssi kiertotalousperusteisesta muotoilusta

Työskenteletkö tuote- tai palvelukehittämisen parissa? Maksuton verkkokurssimme antaa sinulle ymmärryksen kiertotalousperusteisesta suunnittelusta kymmenessä tunnissa. Rekisteröidy kurssille nyt!

Edelläkävijäbrändit näkevät kestävän liiketoiminnan rakentamisen paitsi vastuullisena tapana toimia myös kilpailuetuna.

Hae yhteistyökumppania

Jäsenyrityksistämme koostuvan toimistohakumme kautta voit etsiä yrityksellesi kumppania niin muotoilun kuin markkinoinnin, brändiosaamisen ja visuaalisen suunnittelun aloilta. Meiltä voit tarvittaessa myös kysyä neuvoa sopivan kumppanin löytämiseksi – tunnemme jäsenyrityksemme hyvin.

Hankkeista hyötyä yrityksille

Design Forum Finland osallistuu aktiivisesti erilaisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin. Hankkeiden tavoitteena on saada uutta tietoa ja osaamista yritysten käyttöön, edistää yritysten liiketoimintaa mm. uusien toimintakonseptien avulla ja luoda yhteyksiä ja verkostoja erilaisten toimijoiden välille.  

Liity jäseneksi!

Design Forum Finlandin jäsenyys kertoo yrityksesi vahvasta halusta kehittää liiketoimintaa ja osaamista niin kiertotalousperusteisen ja kestävän muotoilun kuin brändin tai asiakaskokemuksen osalta.

Ajankohtaista

Kaikki ajankohtaiset

Monipuolinen modernisti -näyttely esittelee Ilmari Tapiovaaran tuotantoa

Kestävä muotoiluMuotoiluMuotoiluosaaminen

Viides DeCo-hankkeen partneritapaaminen järjestettiin Kroatiassa

KiertotalousMuotoiluosaaminenVastuullisuus

Luovien alojen kasvustrategian toimeenpano siirtymässä puheista käytäntöön

Luovat alatMuotoiluosaaminenYhteiskunta

Viestintäharjoittelija haussa!

MerkityksellisyysMuotoiluViestintä

Vuoden 2025 luovan suunnittelun huiput palkittiin

KilpailuNäyttelyPalkinnot

Suomalaismuotoilu vauhdittaa XCMG:n työkoneita 

KansainvälisyysMuotoilu

In Memoriam Vuokko Eskolin-Nurmesniemi

In Memoriam

Milan Design Week 2026 nostaa esiin muotoilun roolin yhteiskunnassa

MessutMuotoiluMuotoiluosaaminen